Olin käymässä entisessä kotikaupungissani ja tapasin vanhan työkaverini. Kerroimme kuulumisia ja toivottelimme toisillemme hyvää jatkoa. Muistin myöhemmin illalla erään työpäivän kyseisessä työpaikassa.
Oli ollut kylmä, sateinen ja pimeä marraskuu ja sama sää jatkui joulukuun puolelle. Iltapäivällä töihin mennessä ulkona oli jo hyvin hämärää. Väsytti ja paleli. Olisi ollut hienointa, jos olisi voinut jäädä kotiin nukkumaan. Joulukuun kiireet olivat osaltaan vieneet voimia ja kotonakin olisi ollut paljon tekemistä.
Istuimme työvuoron aluksi kuulemaan raporttia aamuvuoron hoitajalta ja jaoimme illan tehtävät. Iltavuorot olivat yleensä kiireisiä, koska työntekijöitä oli iltavuorossa vain neljä. Tehtävät jaettuamme lähdimme jokainen tahoillemme. Teimme töitä osan ajasta yksin ja osan pareina, jotta pääsisimme suurin piirtein samaan aikaan tauolle.
Sain työt tehtyä ihan ajallaan. Kaksi hoitajaa oli ehtinyt taukotilaan ennen minua ja he söivät eväitään pöydän ääressä. Pöytä oli yhdistetty kahdesta vähän erilaisesta pöydästä. Käsiä pestessä kuulin kuinka toinen hoitaja avasi eväsrasian. Hain jääkaapista evääni, laskin ne pöydälle vastapäätä toista hoitajaa ja laitoin keittoni mikroon. Hetken päästä mikro piippasi ja pääsin syömään. Neljäskin hoitaja tuli paikalle, lämmitti mikrossa eväänsä ja istui pöydän äärelle.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Lusikat kilisivät. Yksi hoitaja kävi keittämässä kahvia ja jatkoi syömistä. Kahvinkeittimen ääni rikkoi hiljaisuuden. Kukaan ei puhunut mitään. Ensin tuli mieleen vaikka mitä sanottavaa, jopa vähän vaivaantunut olo. Mieli täyttyi kysymyksistä. Miksi kukaan ei sano mitään? Onko tapahtunut jotakin mistä en tiedä?
En kuitenkaan halunnut rikkoa hiljaisuutta. Vilkaisin kaikkia työkavereitani ja huomasin heidän syövän eväitään rauhallisen näköisinä. Kun hiljaisuus oli kestänyt muutaman minuutin, mieli rauhoittui. Keskityin syömään eväitäni. Kesäkeitto maistui harvinaisen hyvältä, eikä enää ollut tarve puhua.
Kahvinkeitin hiljeni, kun kahvi valmistui. Kukin vuorollaan haki kahvinsa, yksi hoitaja keitti mikrossa itselleen teetä. Mintun tuoksu sekoittui kahvin tuoksuun. Kahvipöydällä oli kaurakeksejä. Otin yhden keksin, haukkasin siitä palan ja suljin silmäni. Ajatuksissani menin kesäiselle lammenrannalle uittamaan jalkojani viileässä vedessä. Katselin auringon kimallusta vedenpinnalla ja tunsin kuinka iltapäivän aurinko lämmitti selkääni.
Havahduin siihen, kun työpuhelin piippasi hälytyksen. Hiljaisuus oli rikkoontunut ja tauko loppunut. Mitään puhumatta veimme eväsrasiat reppuihimme ja lähdimme jatkamaan töitä.
Myöhemmin illalla puhuimme kuinka merkittävä ja hieno tauko meillä oli ollut. Jokainen meistä oli tarvinnut hetken hiljaisuutta ja saanut sen joulukuisena iltana työpaikalla. Olimme osanneet elää siinä hetkessä puhumatta, vilkuilematta kelloa, puhelinta, lehteä.
