Vahvista yhteyttä ja lisää läheisyyttä kumppanisi kanssa näillä kahdella keinolla.
Vahvista yhteyttä keskustelemalla kuluneesta viikosta
Istukaa mukavasti alas, hengitelkää hetki rauhallisesti ja keskustelkaa kuluneesta viikosta. Jutelkaa vuorotellen siitä mitä kuuluu, miltä on tuntunut, mihin mahdollisesti petyit, mikä innosti… Käykää läpi viikosta asiat, jotka tuntuvat tärkeiltä ja jotka nousevat esiin luontevasti. Voitte käydä läpi esimerkiksi teemat työ, parisuhde, ajankäyttö, tunteet ja tunnelmat…
Ottakaa esimerkiksi kännykän avulla aikaa niin, että kumpikin teistä saa saman pituisen puheenvuoron, vaikkapa 3, 5 tai 7 minuuttia. Kääntäkää kuitenkin kännykän ruutu alaspäin puheenvuoron ajaksi, jottei se vie huomiota. Kuuntelijan rooli on pelkästään kuunnella toisen kokemusta, toista ei saa keskeyttää. Lopuksi voitte keskustella kummankin puheenvuoron jälkeen hetken siitä, mitä nousi esiin. Varokaa kuitenkin, ettette ala väittelemään. Antakaa kummallekin tilaa kertoa omasta kokemuksestaan. Älkää käyttäkö puheenvuoroanne menneiden tapahtumien toistamiseen vaan ottakaa asioihin hieman analyyttisempi näkökulma. Puhukaa mahdollisimman aidosti.
Tehkää tämä harjoitus viikoittain, niin pidätte pöydän puhtaana. Kun asiat käydään neutraalisti läpi, ne eivät jää vaivaamaan ja ne tulevat nähdyiksi. Saatat haluta esimerkiksi pyytää anteeksi negatiivisuuttasi tai kiittää ihanasta eroottisesta hetkestä. Joskus saatat oivaltaa jotakin aivan uutta, kun pysähdyt asioiden äärelle jälkikäteen. Saatat vaikkapa ymmärtää, mistä ärtyisyytesi viikon aikana on johtunut. Tai saatatte kumpikin havaita, että olette nauraneet yhdessä enemmän ja oivallatte, että se johtuu rennommasta aikataulusta. On todella innostavaa saada kuulla viikon lopussa, mitä kumppani on arvostanut parisuhteessa!
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Vahvista yhteyttä kiitollisuuden avulla
Kiitollisuus ei ole ongelmien maalaamista vaaleanpunaisen maalin taakse, eikä se ole naiiviutta. Kiitollisuus oikeasti toimii, se vaikuttaa huikean paljon asenteeseesi ja parantaa oloasi jopa hormonaalisella tasolla. Monissa hetkissä toimit totutun kaavan mukaan. Minkälaisia kaavoja sinulla on? Kuulostavatko ne enemmän negatiivisilta vai positiivisilta? Onko edessäsi yleensä taas yksi päivä väärinymmärrystä rasittavasti käyttäytyvän tyypin kanssa vai lämminhenkistä jakamista ihanan ihmisen kanssa?
Kiitollisuus on sitä, että valitset keskittyä hyvään ja lisäät sitä elämässäsi sen sijaan, että keskittyisit valittamiseen. Kun olet kiitollinen, alat järjestellä asioita suuntaan, joka vahvistaa entisestään positiivisuutta: ”Voimme selvittää tämän asian, haluan muistuttaa kumppaniani siitä, miten rakas hän on…” Keskity kiitollisuuteen monta kertaa päivässä, varsinkin heti aamulla!
Yhteys parisuhteessa elää sydämen tasolla, läsnäolossa, rakkaudessa. Yhteys ei silti vain tapahdu tai ole tapahtumatta, vaan siihen voi vaikuttaa todella paljon. Kun harjoittelet pianonsoittoa, punnerruksia tai kutomista viikoittain, taitosi paranee. Ja kun panostat suhteeseesi säännöllisesti, se paranee.
Artikkelin kirjoittaja Mitra Vasara on kirjailija, puhuja sekä laulaja & lauluntekijä. Hän on myös vaimo ja kahden lapsen äiti sekä Mensan jäsen. Koulutukseltaan Mitra on muotoilija ja tradenomi.