Elämme tällä hetkellä erikoista aikaa koronaviruksen jyllätessä pitkin maailman kyliä. Pelko ja sen eri muodot pulpahtelevat somessa ja kaduilla esiin kuin lasten Kalastuspelin suutaan aukovat kalat. Joillakin pelko ilmenee ärtymyksenä tai stressinä, toiset kieltävät tilanteen. Jotkut hakevat turvaa suorittamalla, toisilla elämä kääntyy ylösalaisin arvoja myöten. Vastaantulevien ihmisten kasvoilla näkyvät monenlaiset tunteet. Toisinaan erilaiset kuin omani, mutta silti niin samat ja tunnistettavat. Tulevaisuutta on aina ollut vaikea ennustaa, nyt se on miltei mahdotonta.
Tapani käsitellä pelkoa ja epävarmuutta kääntyy outojen unien näkemisen ohessa ruuan ja muiden perusasioiden äärelle. Sosiaalisen median mukaan en ole ainoa; olen muiden vanavedessä viime viikkoina leiponut pullaa, sämpylöitä ja pataleipää. Koettanut tavoitella mummuni ruskean kastikkeen makua päätähuimaavalla määrällä voita. Vetänyt kaksin käsin mustikoita ja kermavaahtoa. Haaveillut kissanpennusta ja pohtinut maalla asumista. Hetki sitten tilasin nettikaupasta sukkapuikot ja lankaa.
Havahdun jatkuvasti ihmettelemään kuka tämä tyyppi tässä oikein on, ja kuka oli se tyyppi, joka oli tätä ennen? Olen hämmentävässä välitilassa, josta ei ole paluuta entiseen. Olen monien muiden lailla joutunut tahtomattani astumaan hitaasti etenevään bussiin, jonka kyydistä on mahdotonta hypätä pois. Tällaisen muutoksen edessä voi vain tarkkailla maisemia ja matkustaa mukana. Ainoastaan sen voin valita, vastustanko muutosta vaiko en.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Jotenkin kummasti prosessin edetessä, pullataikinaa vaivatessa, ajatukseni alkavat kuitenkin asettua uusiin mittasuhteisiin ja arvojärjestykseen. On upeaa olla elossa ja hengittää. Luonto on kaunis, ja niin myös elämä. Huolimatta siitä, että taide- ja kulttuurialan yrittäjänä tulevaisuuden toimeentulosta ei ole mitään tietoa.
Toisinaan tunnen tuulahduksia aivan uudenlaisesta vapaudesta ja rohkeudesta. Ihan kuin vasta nyt oikeasti uskaltaisin ottaa vastaan elämän sellaisena kuin se on. Vaikka epävarmuus heittäytyykin ylleni välillä pelottavana ja ahdistavana. Vallitseva tilanne pakottaa olemaan läsnä tässä hetkessä. Naamioilla ja rakennetuilla suojamuureilla ei ole enää merkitystä.
Kiinalainen kriisiä kuvaava merkki koostuu kahdesta osasta, jotka tarkoittavat vaaraa ja mahdollisuutta. Ystäväni taas puhuu tällaisista tilanteista lahjoina. Yöllä neljältä muutaman tunnin unien jälkeen on hyvin haastavaa visualisoida tilannetta lahjapakettiin. Jos välillä on tarve kirota lahjapaketti maan alimpaan pimeyteen, sekin sallittakoon.
Siteeraan vielä toista ystävääni, joka aina muistuttaa siitä, miten muutos on usein kuin hitaasti kääntyvä valtamerilaiva. Tällaiselle pohjoispohjalaisen nopeatempoiselle luonteelleni muistutus on aina yhtä tarpeellinen. Jos tässä vähän taas pysähtyisi hengittämään. Asioilla kun on aina jotenkin tapana järjestyä.
Artikkelin kirjoittaja Inka Hannula on maalauksen ja monitaiteellisten projektien parissa työskentelevä taiteilija. Inka rakastaa värejä, absurdeja tarinoita, japanilaisia animaatioita, slaavilaisia kansansatuja ja irlantilaista tanssia. Hän inspiroituu luonnosta, taidenäyttelyistä ja musiikista.
