Teologi, valmentaja, terapeutti ja kirjailija ja Ihminen tavattavissa -koulutusohjelman kehittänyt Hellsten on kirjoittanut lähes kolmekymmentä kirjaa reilun parinkymmenen vuoden aikana. Ne ovat olleet ratkaisevassa asemassa monen suomalaisen elämänpolulla kohti syvempää ymmärrystä ja tietoisuutta itseään ja omaa elämäänsä kohtaan. Tommy Hellstenin oma elämä on ollut täynnä haastavia hetkiä, joiden kautta hän on oppinut tuntemaan ihmisyyttä syvemmin. Hänen ymmärryksensä valo tuo lohtua monille muillekin.
Onko itsetuntemus mielestäsi yksi tärkeimpiä tekijöitä ihmisen hyvinvoinnin kannalta?
– En ihan kauhean paljon pidä sanasta itsetuntemus. Puhuisin ennemmin tietoisuudesta. Ihmisen tulee kasvaa yhä tietoisemmaksi. Tietysti se tarkoittaa myös itsensä syvempää tuntemista, sehän on selvä. Mutta se on myöskin laajempi kysymys. Se on elämän syvempää tiedostamista.
Miten omaa kasvua voi edesauttaa?
– Suostumalla. Ihminen ei voi omaa kasvuaan suorittaa. Se on paljon suurempi asia kuin, että se olisi ihmisen omassa hallussa. Kasvuun voi suostua. Suostuminen on usein kipuun suostumista ja vaikeuksien ja vastoinkäymisten edessä nöyrtymistä. Kasvu tapahtuu kun ei vastusta sitä mitä itselle tapahtuu. Hyväksyy sen mikä tapahtuu. Vaikka olisi vaikeuksia ja vastoinkäymisiä niin niillä on aina jokin merkitys, jokin tarkoitus. Jotain ne haluaa aina meille opettaa. Jos me aina vastustetaan niitä niin me emme koskaan opi mitään vaan toistetaan samoja virheitä elämässä. Kuljetaan kuin kiskoja pitkin väärään päämäärään. Ihmisen elämän tulisi suistua raiteilleen.
Voiko kasvun valita vai meneekö se aina vaikeimman kautta, pakon edessä?
– Voi tietysti periaatteessa jos ihmisen ego ei ole sellainen, että se asettuu ihmisen kasvun esteeksi. Kasvu edellyttää jonkinlaista murtumista ja suostumista pienemmäksi ja omaan todelliseen kokoonsa. Ne joilla on kovin suuri käsitys itsestään niin heidän kasvu on yleensä pienemmäksi kasvamista, mutta ne jotka vähättelee ja mitätöi itseään niin kasvu on suuremmaksi kasvamista. Riippuu siitä mikä oma lähtökohta on.
Miksi ihminen vastustaa kasvua?
– Silloin joutuu menemään alueelle jossa menettää hallinnan. Jos kokoajan pyrit hallitsemaan kaiken, luot enemmän tulevaisuutta joka on menneisyyttä. Uuden syntymisen edellytys on hallinnan menettäminen. Astut silloin jollekin sellaiselle taajuudelle mitä et hallitse. Pitää kurkottaa jonnekin mitä ei ymmärrä, ja kun kurkottaa jonnekin mitä ei hallitse ja ymmärrä niin kasvaa. Täytyy mennä mukavuusalueen ulkopuolelle.
Tarkoittaako mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen käytännössä mitä tahansa uutta tekemistä mitä ei ole tottunut tekemään?
– Se on monia asioita. Se voi olla, että sanot työpaikalla EI, kun olet aina ennen sanonut KYLLÄ. Tai hylännyt itsesi, omat tarpeesi ja oman voimasi, kun olet sanonut kyllä, vaikka sun pitäisi sanoa ei. Tai sitten astut ulos parisuhteesta joka ei toimi, joka on rakkaudeton, jossa sä mitätöidyt. Tai sitten sä lähdet hakemaan sellaista työpaikkaa, joka vastaa sun unelmaa. Sä et välttämättä hallitse sitä etkä osaa, mutta tunnet jotain intuitiivista vetoa siihen, jolloin uskallat ottaa sen askeleen. Uskallat astua jonnekin mitä et hallitse, mutta josta tunnet, että tuonne suuntaan pitäisi mennä. Se voi olla paljon paljon erilaisia asioita.
Paljon puhutaan siitä, että tee mitä haluat ja mistä unelmoit, mutta olen huomannut, ettei monet edes tiedä mitä he haluavat. Mistä se sinun mielestäsi johtuu?
– Se kertoo siitä, että ihminen ei tiedosta itseään kovin syvällisesti. Selviytyy vain hengissä mutta ei uskalla mennä syvemmälle ja kysyä kuka minä olen, mitä haluan, mitä tarvitsen, mihin pystyn, mitkä on unelmani ja mitkä on syvimmät arvoni. Usein tapahtuu niin, että tarvitaan jotain vaikeuksia, joku kärsimys. Ihminen ikään kuin suistetaan raiteilleen. Tavallaan ihminen kammetaan silloin irti siitä oman hallinnan illuusiosta. Sehän on aina illuusio, että me hallittaisiin jotain. Ei me hallita mitään. Jos me uskalletaan siihen kontrollin menettämiseen, hallinnan menettämiseen niin sitten rupeaa syntymän uutta. Siellä on meidän intuitiivisuus, innovatiivisuus, luovuus ja rohkeus. Kaikki ne mitkä on ikään kuin odottaneet meitä ja sitä kun me suostutaan astumaan tyhjän päälle.
Puhut myös paljon nöyryydestä. Millaista on oikeanlainen nöyryys?
– Nöyryys ei ole itsensä mitätöimistä tai vähättelyä vaan se on oikeastaan todellisuuden tajua. Tietää ja tunnistaa omat heikkoutensa, omat rajoitteensa ja keskeneräisyytensä ja samalla omat vahvuutensa. Eli on siis totta. Kaikessa inhimillisessä kasvussa loppujenlopuksi on kyse siitä. Ja luentoni aihe Täysii-seminaarissa onkin Ihmisen kasvu ei ole suuremmaksi kasvamista vaan pienemmäksi kasvamista. Puhun siitä mistä löytyy elämän merkitys, mitkä on elämän suurimmat asiat ja mikä on ihminen syvimmiltään.
Onko kasvuun suuntautuminen ollut sinulle aina luonteva tapa elää vai onko sinulle jokin erityinen heräämisen hetki jolloin valitsit kasvun?
– Luulen, että olen aina ollut sellaisessa heräämisen hetkessä, mikä ei tarkoita sitä ettenkö olisi vastustanut kasvamista ja tiedostamista. Sitä olen kyllä tehnyt paljon. Joku sellainen perushätä minulla on ollut. Olen etsinyt ja ihmetellyt koko ajan. Olen tarvinnut jotakin itseäni suurempaa niin kauan kuin muistan.
Sinulla ei ole ollut itselläsi mikään helppo tie.
– No, kaikki on suhteellista mutta kyllä minulle on vaikeuksia ja kärsimystä räätälöity huolella.
Olen kokenut itse, että tarvitsen turvaa, jotta voin kasvaa. Mistä sinä itse olet saanut vaikeuksien keskellä turvapaikan joka mahdollistaa kasvun?
– Riippuu miltä tasolta tätä katsoo. Olen aina itse tarvinnut toisia ihmisiä. En yksin pärjää. Minun on täytynyt aina turvautua ihmisiin jotka ovat tietoisia.
– Viime kädessä on kyse siitä, että pyritään avautumaan selittämättömälle, mysteerille. Josta voi käyttää myös nimeä Jumala. Olen aina kokenut, että syvimmältä rakenteeltamme me ihmiset olemme selittämättömiä, mysteerejä. Kaipaamme sitä mysteeriä jonka osa me olemme. Meidän identiteetti on ikään kuin mysteerin suunnassa, selittämättömän suunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että selittämätöntä ei voi tavoittaa jos on itseään täynnä. Silloin itseriittoisuuden täytyy murentua ja murtua. Ihmisen täytyy avautua jollekin mikä on hänen hallintansa ulkopuolella.
Voisiko puhua ihmeisiin turvautumisesta?
– Kyllä, nimenomaan. Ja uskon, että se ei ole mikään sellainen poikkeustapaus, että turvaudumme ihmeisiin vaan siinä meidän tulisi elää, selittämättömässä. Intuitiivisessa elämän syvemmässä tiedostamisessa.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Tällainen elämälle antautuminen saattaa pelottaa ja se voi tuntua monelle vaikealta, miksi?
– Varmaan se, että jos ihmisen sisällä on syvä turvattomuus niin se on voinut synnyttää sellaisen elämänhallinnan pakkomielteen. Se nousee pelosta se elämän kontrolloimisen pakko. Ja silloin jos pitäisi luopua kontrollista ja avautua sellaiselle mitä ei hallitse niin se synnyttää pelon, se herättää pelon henkiin. Sen pelon joka itsessä sisällä on, joka on omassa rakenteessa. Pelko synnyttää kontrollin. Ja silloin ihminen ei uskalla elää. Silloin voi suorittaa elämää, jotta selviytyy hengissä.
Miten voi alkaa luottaa enemmän? Mistä erotetaan pelko ja intuitio?
– Se on prosessi. Jos ajattelen itseäni niin olen tunnistanut sellaisia intuitiivisia impulsseja vuosia sitten, mutta on eri asia tunnistaa ne niin selkeästi, että uskaltaa tehdä valintoja niiden pohjalta. Se vaatii tutustumista sieluun. Intuitiiviset impulssit tulee sielusta ja hengestä.
– Meidän täytyy tutustua sieluumme ja henkeemme ja oppia tuntemaan se. Aletaan kuulemaan ne impulssit ja viestit. Ne on yleensä hentoja aavistuksia. Ne menee meiltä helposti ohi jos me eletään kiireessä eikä olla läsnä. Kiireettömyys ja läsnäolo synnyttää valppauden, joka vähitellen antaa kyvyn tunnistaa mitä oma sisin puhuu. Sisin puhuu sinulle, jotta tekisit mitä se sanoo. Kun rupeat panemaan niitä käytäntöön ja muutat niitä toiminnaksi ja teoiksi, alat nähdä, että tämä toimii ja tämä on totta. Sitä mukaa kun uskallat käyttäytyä ja ohjautua niiden mukaan rupeat luottamaan niihin.
Mitä intuitio sinun näkemyksesi mukaan on?
– Se on sitä, että olen läsnä tässä läsnäolon tilassa. Silloin olen taivas, joka avautuu ylöspäin ja kun se avautuu ylöspäin niin alan kuulemaan mitä sieltä tulee. Tuleeko se sitten sielusta, hengestä vai Jumalasta, sillä sanalla ei ole kauheasti merkitystä, mutta se tulee jostain mitä ei pysty selittämään.
– Mitä enemmän elät tässä tavallaan jo taivaassa, vaikka olet maan päällä, niin sitä enemmän alat näkemään, että hitto vie näinhän se todella on. Sun käy aina jostain syystä hyvin. Ihan kuin joku aina tietäisi enemmän kuin sä tunnet ja tiedät. Miksei sitten luottaisi, kokeilisi ja testaisi.
– Teot on se mikä astuu esteeksi jos kuvittelee, että ei käy hyvin jos luopuu kontrollista. Silloin tekee helposti kaikki valinnat suorittamisesta ja kontrollista käsin. Luo sitä uutta tulevaisuutta mikä ei oo koskaan mitään muuta kun entistä enemmän menneisyyttä. Luottaminen edellyttää jonkin asteista riskin ottamista ja heittäytymistä. Siis kontrollin menetystä. Ensimmäinen edellytys laskeutua läsnäolon tilaan on rohkeus menettää kontrolli, koska siinä kohdassa voi olla vain haavoittuvana avuttomana heikkona ja luottavana.
