Oletko sinäkin huomannut, kuinka elämässäsi toistuvat tietyt kaavat? Tapahtumat ja reaktiosi menevät jotenkin samaan tapaan erityisesti silloin, kun asiat tuntuvat menevän hullusti. Ihan niin kuin tapahtumia ohjaisi joku kirous tai paha taika.

Minulla on kaksi kaavaa, jotka ovat toistuneet elämässäni vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Ensimmäinen on se, että en saa sitä mitä haluan vaan jotain sinne päin. Esimerkiksi, kun lapsena halusin leikkimökin, sain teltan. Kun halusin koiran, sain kissan. Kun halusin pianon, sain sähköurut. Listaa voisi jatkaa vuosikymmenten ajalta, mutta siitä tulisi pitkä ja sait varmaan jo ajatuksesta kiinni.

Sinänsä asiat, joita sain, olivat kivoja ja nautin niistä. Siitä ei ole kyse. Mutta se, kun tajusin asioilla olevan tietyn saman toistuvan kaavan, oli aika ahdistava huomio. Tuli hieman ”spooky” olo… Sen jälkeen olen löytänyt selityksen tälle toistuvalle kaavalle. Olen löytänyt alkusyyn ja muuttanut sen.

Toinen kaava on se, että juuri kun olen saamaisillani sen mitä haluan, se vedetäänkin pois nenäni edestä viime hetkellä enkä saakaan sitä. Ihan kuin sanonnassa ”Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa”. Eli unelmani on juuri tipahtamaisillaan syliini, mutta ei sitten tipahdakaan. Kuinka masentavaa… Tämä oli lisäksi usein yhteydessä tuohon edellä mainittuun kaavaan.

Voiko ”taian” murtaa?

Kokemukseni on, että taian voi murtaa ja että se on tehtävä ihan itse. Ensin sinun on tultava tietoiseksi kaavasta, joka toistuu elämässäsi ja ymmärrettävä, että vedät tapahtumat ihan itse puoleesi. Et voi syyttää niistä ketään muuta. Vaikka ne olisivat tapahtuneet lapsuudessasi, joku sinussa veti ne puoleensa, koska olit valinnut nuo kokemukset oppiaksesi niistä jotain.

Mitähän se voisi olla mitä sinä olet valinnut oppia toistuvien kaavojesi kautta? Kenties, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet? Tai että sinulla on oikeus olla onnellinen ja elää yltäkylläistä elämää? Tai että sinulla on oikeus tehdä niitä asioita, joita rakastat?

Oletko ehkä joskus lapsena tehnyt johtopäätöksen elämän luonteesta johtuen silloin sattuneista tapahtumista? Esim. että ”En ole turvassa.”, ”En voi saada mitä haluan.” tai ”Toiveillani ei ole mitään merkitystä, ketään ei kiinnosta.”? Voisiko tuolla johtopäätöksellä olla yhteyttä vielä aikuisenakin toistuviin kaavoihin?

Miten ”taika” murretaan?

Voit murtaa toistuvan kaavan pääsemällä kiinni ihan ensimmäiseen kertaan, josta kaava sai alkunsa. Voit muistella menneisyytesi tapahtumia ja pyytää saada nähdä kaavasi alkusyyn. Pyri pitämään itsesi neutraalissa mielentilassa tuomitsematta mitään mitä muistat. Ihmiset elämässäsi ovat tehneet parhaansa omien senhetkisten tietojensa, kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Anna anteeksi itsellesi ja muille mitä ikinä on tapahtunutkin.

Tutkit muistojasi vain päästäksesi alkusyyn äärelle, jotta voit muuttaa sen. Se voi tulla mieleesi oivalluksena esim. meditoidessasi, kulkiessasi metsässä, tiskatessasi tai autoa ajaessasi. Alkusyy ei välttämättä avaudu sinulle selkeänä muistona. Se voi olla vain välähdys tai tunne kenties ajalta, jolloin yksityiskohtaisia muistoja ei vielä synny. Ehkä olit silloin vielä pieni vauva. Jätä järkeily sikseen ja keskity vain tuntemaan ja luottamaan, että saat oikeaa tietoa korkeammalta itseltäsi. Luota intuitioosi.

Menneisyydet tapahtumat voivat avautua vähitellen, pidemmän ajan kuluessa, tai sitten ne selviävät sinulle kokonaan yhdessä hetkessä. Ole kärsivällinen, et voi pakottaa itseäsi muistamaan. Siksi esim. meditaatio voi olla ohituskaista, jota käyttämällä pääset alkusyyn äärelle nopeammin.

Kun löydät kaavan alkusyyn, voit muuttaa sen. Voit muuttaa energian, joka silloin sai aikaan kaavan muodostumisen. Voit ikäänkuin muuttaa menneisyytesi.

Jokin tarve jäi sinulla silloin täyttymättä. Olisit halunnut ja tarvinnut lapsena jotain, mutta et saanut sitä. Aikuiset ympärilläsi eivät täyttäneet tarvettasi etkä sinä lapsena voinut täyttää sitä itse. Aikuiset eivät ehkä ymmärtäneet tarvettasi tai eivät vain pystyneet täyttämään sitä jostain syystä. Sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä enää. Kyse on sinusta eikä kenestäkään muusta. Nyt aikuisena sinä voit ottaa vastuullisen aikuisen roolin ja muuttaa menneisyytesi. Kyse on vastuun ottamisesta. Siitä, että sinä aikuisena otat täyden vastuun elämästäsi ja kaikesta siitä mitä siinä on. Myös menneisyydestäsi.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Saavuttaaksesi tasapainon ja harmonian elämässäsi, sinun on purettava toistamasi kaavat

Mene lapsuudenkokemukseesi, josta kaikki sai alkunsa. Tee siitä leikki! Leiki lapsuutesi uudelleen menemään niin kuin olisit toivonut sen menevän. Tunne tunteet niin kuin olisit halunnut tuntea ne silloin. Anna anteeksi itsellesi ja ihmisille, jotka liittyvät lapsuuden tapahtumiisi. Älä ole vaatimaton, elä unelmiesi lapsuus mielikuvituksessasi! Näe, koe ja tunne, että kaikki tarpeesi täytetään ja että olet tyytyväinen ja onnellinen lapsi.

Voit muuttaa myös myöhemmät tapahtumat tämän ensimmäisen tapahtuman jälkeen; ihan koko menneisyytesi tähän hetkeen. Seuraavaksi voit muuttaa tulevaisuutesi, nyt kun sinulla on uusi menneisyys. Mitä kaikkea oletkaan vapaa tekemään tällä uudella menneisyydelläsi! Wow! Kaikki on mahdollista!

Mitä tapahtuu, kun kaavat murretaan?

Elämäsi muuttuu. Pääset vapaaksi toistuvista tapahtuman kuluista. Tunnet kuinka energiasi muuttuu ja värähtelysi nousee. Olosi on henkisesti vapaampi ja vahvempi. Ja todellakin olet vapauttanut itsesi.

En voi olla varoittamatta siitä, että päästessäsi henkisesti uudelle tasolle, kehosi voi kipeytyä. Saatat saada vilustumisoireiden kaltaisia tuntemuksia. Tai kuten minulla viime aikoina, koko kehoani on särkenyt, ihan jokaikinen lihas on ollut kipeä. Tätä ei kannata säikähtää, se on välttämätön osa prosessia ja sinänsä hyvä merkki. Kehosi puhdistaa itseään ja oireet menevät kyllä ohi itsestään.

Henkinen ja fyysinen taso ovat sidoksissa toisiinsa. Jos toisen energia kohoaa, sama tapahtuu myös toiselle. Fyysisen kehosi värähteen on myös noustava, mutta se tapahtuu hitaammin. Materia reagoi energiatasoa hitaammin, koska se on raskaampaa. Sama pätee toisinkin päin. Fyysistä tasoa puhdistamalla on myös mahdollista päästä henkisesti korkeammalle tasolle, kuten esim. paaston avulla kehoa puhdistamalla, jolloin henkinen taso seuraa perässä automaattisesti.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Tuuliasta.

Artikkelin kirjoittaja Tuulia Helmisola

Tuulia Helmisola on nokialainen diplomi-insinööri, puutarhuri, numerologi, henkinen opettaja, vaurausvalmentaja ja suuren uusperheen äiti. Tuulia rakastaa auttaa ihmisiä onnellisempaan ja yltäkylläisempään elämään ja työskentelee onnellisuuden oppaana henkisen valmennusalan yrityksessään. Tuulian sivut löytyvät osoitteesta www.tuulialaine.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.