Elämänmuutokseni myötä aloin karsia elämästäni asioita, joita en enää tarvitsisi. Tavaroista oli helppo luopua, omien tapojen ja tottumusten muuttaminen vaati aikaa. Opettelin elämään pienesti ja nauttiman elämästä. Kysyin usein itseltäni ”Tykkäänkö tästä? Onko tämä hyväksi minulle?”
Otin kaiken irti vapaa-ajasta. En jäänyt odottamaan vapaapäivää vaan elin ja nautin joka hetkestä. Aamun aloitin niin, että joka aamu minulla oli hetki aikaa jollekin mieluiselle tekemiselle.
Nautin noista hetkistä. Saatoin kutoa sukkaa, kuunnella musiikkia tai lukea kirjaa. Työvuorot käänsin päässäni niin, että näin listassa sen ajan minkä saan olla vapaalla ja suunnittelin sille ajalle mieluista tekemistä.
Aloin haaveilla omasta taidenäyttelystä vaikken ollut maalannut mitään lukioaikojen jälkeen. Päätin opetella maalaamaan tauluja ja käytin aikaa omaan hyvinvointiini. Liikuin tarpeeksi, söin terveellisesti ja nukuin riittävästi. Television katselun jätin lähes kokonaan ja korvasin sen lukemisella. En kuitenkaan tehnyt mistään itselleni pakkoa tai rangaistusta. Oli päiviä, kun sohva tuntui pohjattomalta, pizza maistui paremmalle kuin koskaan ennen ja aamuyön tunteina tuli parhaat ideat maalauksiin.
Tein kuitenkin joka päivä jotain haaveeni eteen. Jonain päivänä katselin vain hetken inspiroivia kuvia, joku toinen päivä harjoittelin tuntikausia maalaamista YouTube-videoiden avulla. Tuntui kuin olisin pakannut elämäni matkalaukkua. Matkalaukkuun pakkaisin vain sen mitä matkalla tarvitsisin tästä päivästä lähtien.
Matka tuosta tähän päivään, on ajallisesti lyhyt mutta on ollut hienoa huomata kuinka valtava muutos itsessäni on tapahtunut. Elämääni on pikkuhiljaa tullut kaikkea sitä mistä olin voinut vain unelmoida muutama vuosi sitten.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Kävin maaliskuun lopussa ripustamassa taidenäyttelyni Taidekeskus Järvilinnaan Laukaalle. Mietin matkalla kuinka elämäni on muuttunut. Tavatessani nykyisen puolisoni muutama vuosi sitten pyysin häntä mukaani ripustamaan ensimmäistä näyttelyäni lahtelaisen ravintolan seinälle. Tuohon näyttelyyn vein kolme omaa maalaustani ja kaksi tyttäreni maalausta. Sanoin puolisolleni, että saatan ehkä pitää joskus toisenkin näyttelyn.
Nyt näyttelyitä on ollut useita ja harrastuksesta on tullut elämäntapa. Maalaaminen on tuonut elämääni paljon erilaisia hienoja tapahtumia, uusia ihmisiä ja kokemuksia. Nautin kaikesta uudesta ja maalaamisen lisäksi olen opetellut metalli- ja valokuvagrafiikkaa, valokuvannut, kirjoittanut artikkeleita ja runoja.
On ollut hienoa huomata kuinka käsitys omasta osaamisesta on muuttunut. Aikaisemmin työn täytyi olla lähes valmis, ennen kuin uskalsin sanoa, että tykkään siitä. Nykyään jo luonnosteluvaiheessa saatan sanoa ”Mä tykkään tästä jo nyt”. Odotan sitä, että pystyn näkemään työn valmiina ennen aloittamista ja voin silloin sanoa tyhjälle paperille nuo sanat. Nautin suunnattomasti siitä, kun saan aloittaa iltani tyhjän paperin kanssa. Vihkon sivuille voin kirjoittaa ajatuksiani ja luoda oman maailmani, isommat paperiarkit täyttyvät kuvista.
Tänään kirkkaanpunaisessa matkalaukussa on valokuvia rakkaista tyttäristäni, lempimekko ja lettinauhat, paljon tyhjää paperia ja kyniä, ystävän kirjoittama runokirja ja kuulokkeet, joilla kuunnella rakkaan säveltämää musiikkia. Mihin ikinä menenkin matkalaukku on mukana. Toivottavasti jonain päivänä voin pakata laukkuun myös itse kirjoittamani runokirjan.
Artikkelin kirjoittaja Niina Tervala on tehnyt ison elämänmuutoksen. Hoitotyön ohella hän opetteli maalaamaan tauluja ja pitää nyt näyttelyitä eri puolilla Suomea. Hän toivoo voivansa olla esimerkkinä ja rohkaista muitakin, jotka haluavat muuttaa elämäänsä. Taiteen lisäksi Niinan sydäntä lähellä ovat luonto, ekologisuus ja lukeminen. Esikoisrunoteoksensa ”Punaisen pirtin portailla koko maailma”, hän kirjoitti taiteilijanimellä Peppi Anniina.
