Katri Syvärisen kirjoittama kirja Sinun tarinasi voima vakuuttaa siitä, että sinussa on voimaa. Omasta tarinastaan voi tehdä joko oman voimansa lähteen tai sen viejän, verenimijän. Ihminen itse valitsee, mille huomiota antaa.

Tämä on yksi niistä kirjoista, joka auttaa lukijaansa muuttamaan omaa asennettaan, toisin sanoen suhtautumistapaansa, asioihin ja ihmisiin.

Jokainen meistä on luonut tarinan itsestään ja elämästään. Joskus olemme niin oman tarinamme pauloissa, ettemme edes ymmärrä kyseenalaistaa sitä. Emme ehkä ymmärrä, miten se ohjailee elämänvalintojamme, joka päivä.

Muutos alkaa aina tiedostamisesta

Kirja Sinun tarinasi voima on tarkoitettu jokaiselle, joka on jumissa vanhassa tarinassa kuin kotoisassa virttyneessä ja vanuneessa yönutussa. Se on tarina itsestä ja siitä, mihin minä pystyn tai en pysty, koska… Tekisin niin, mutta… Sitten kun minulla on aikaa, niin… Ehkä seuraavassa elämässä on minun vuoroni.

Yleensä tämäntyyppiseen ajattelumalliin liittyy riittämättömyyden tunne, mikä ajaa suorittamaan tätä elämää. Se taas johtaa uupumukseen ja jopa masennukseen. Ihminen kokee olevansa viallinen, vääränlainen, ulkopuolinen tai voimaton.

Hän ei saa onnistumisen elämyksiä vaan latistaa itseään. Kun hän ymmärtää oman tarinansa voiman – sekä hyvässä että pahassa – hän alkaa vihdoin elää.

Sinun tarinasi voima -kirjan kansikuva

Oman tarinansa voi kirjoittaa uudestaan

Jo tänään voit alkaa kirjoittaa uusiksi omaa tarinaasi. Voit kirjoittaa sen kauniimmaksi, vapaammaksi ja täynnä vaihtoehtoja olevaksi. Kyseessä on kasvutarina.

Ihmisen elämänvoima virtaa, kun hän on sinut itsensä kanssa. Niin kauan kuin yrittää täyttää ulkopuolisten ihmisten, kuten vanhempien, yhteiskunnan tai auktoriteettien, vaatimuksia, hän on heikolla jäällä.

Jää saattaa rasahtaa rikki – tuosta noin vain. Ja silloin matka toipumiseen on pitkä ja kivulias. Joidenkin on opittava kaikki kantapään kautta. Itseään kannattaa alkaa kuunnella, nyt, kun on vielä suhteellisen voimissaan.

Sinun tarinasi voima on elämää muuttava kirja

Kirja on mielestäni NLP-perusteinen ja keskittyy omien uskomusten muuttamiseen. Mitä ne uskomukset sitten ovat? No, ne ovat ennakkokäsityksiä, periaatteita ja sääntöjä, joihin ihminen uskoo ja joita hän pitää tosina.

Uskomukset vaikuttavat elämäämme, kaiken aikaa, ja siksi niistä tulisi olla tietoinen. Minulle on opetettu, ettei kannata kirjoittaa liian pitkiä lauseita. Luettuani Virginia Woolfia ja käsitettyäni, kuinka rakastettu kirjailija hän on, oivalsin, ettei sillä ole mitään väliä, kuinka pitkiä lauseita kirjoittaa.

Tämä ei ole Muutu päivässä -kirja vaan teos, jota voi tunnustella samoin kuin uusia uskomuksia. Uskomukset eivät muutu kerralla. Jos vaihdat hammasharjan paikkaa, menet monta kertaa hakemaan sitä väärästä paikasta. Niin on myös omien uskomusten kanssa.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Kirjan kirjoittajasta

Katri Syvärinen on hyvinvointivalmentaja ja ”kiroileva” (!) joogaohjaaja sekä kokemusasiantuntija. Kiroiluasiaan saat selityksen kirjasta.

Katrilta on ilmestynyt Löydä elämän taika -kirja, Löydä elämän taika -tehtäväkirja ja Vuoden paras päivä -kirja sekä Taikahetkiä elämään -kortit.

Katrin kirjoissa ja opeissa on hyvää se, ettei kyse ole innostuksesta, kuplasta tai hypetyksestä. Se ei nimittäin toimi. Muutoksen on oltava jotain pysyvämpää, perustavanlaatuisempaa.

Sinun tarinasi voima -kirjan yhteenveto

Jokaisella on tarinansa. Sen ei tarvitse olla menestystarina. Sen ei tarvitse olla sellainen tarina, joita kirjoissa, elokuvissa ja näytelmissä kerrotaan. Riittää, että se on sinun tarinasi. Siinä on sinun voimasi, käännekohtasi. Tunnollisen tytön tarinasta voi kehkeytyä jotakin muuta – jos sä tahdot niin.

Katri paljastaa kirjassaan Sinun tarinasi voima, mistä oma voima syntyy. Sinun ei pitäisi tehdä mitään. Vai pitäisikö sinunkin vaihtaa verhot joka joulu? Mitä tapahtuu, jos odotus ei täyty?

Tätä kirjaa lukiessa päässäni syttyy monta lamppua. Nautintoa ei ansaita kärsimyksen kautta. Lepoa ei ansaita suorittamalla aina vain lisää. Ja lopuksi pitää kysyä – Ketä kiinnostaa? Tosiasia on, että elämämme jaksaa kiinnostaa ”muita” kovin vähän.

Muuta suhtautumistasi elämääsi – tee tarinastasi voiman lähde

Jokainen meistä kertoo tarinaa itsestään ja elämästään. Tarinasi ei ainoastaan kerro, mitä sinulle on tapahtunut, vaan myös sen, miten elämäsi käänteisiin suhtaudut. Onko sinun tarinasi taakka vai voiman lähde? Henkisen hyvinvoinnin valmentaja ja kirjailija Katri Syvärinen kasvoi nuorena rajoittaviin uskomuksiin, joista seurasi vuosikausien ylisuorittaminen, uupumus – ja lopulta huikea vapautuminen ja omaan voimaan astuminen. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Katri kuvailee, miten tarinasi voi joko kannatella tai rajoittaa sinua ja miten tärkeää on oivaltaa tarinansa mahdollisuudet. Puheen aikana pääset oivaltamaan taianomaisen ja vaikuttavan tavan katsoa tarinaasi uudella tavalla. Katri tunnetaan menestyskirjoistaan Löydä elämän taika ja Vuoden paras päivä sekä Taikaelämää-podcastista, jossa hän jakaa aitoja ajatuksia ihmisenä olemisesta, itkee, nauraa ja inspiroi. Koulutukseltaan Katri on suomen kielen maisteri, NLP-kouluttaja ja joogaohjaaja. Katrin uusin kirja Sinun tarinasi voima ilmestyy vuoden 2021 alussa.

Tutustu Sinun tarinasi voima -kirjaan Hidasta elämää –puodissa.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Katrista.

Artikkelin kirjoittaja Tea Holm

Tea Holm on teologi, filosofian tohtori ja vapaa kirjoittaja. Hänellä on tekeillä tietokirja liittyen kuolemanjälkeisen elämän tutkimukseen. Hän on perustanut Kirjailijan Blogin, jossa julkaistaan kirja-arvioita ja jossa eletään kirjailijan elämää.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.