Pyrin tarjoamaan tällä tekstillä sinulle lisää rohkeutta unelmien tavoitteluun. Millaisia unelmia sinulla on? Entä mitä tarvitset niiden saavuttamiseksi?
Sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä, sanoo yksi. Hyvän suunnitelman ja paljon työtä, jatkaa toinen. Samanmielisten ihmisten verkoston ja myönteistä asennetta, lisää kolmas.
Salainen ainesosa
Unelmien saavuttaminen ei ole helppoa. Ne vaativat hyviä kykyjä ja osaamista, paljon aikaa ja vaivannäköä, kovaa asennetta ja vahvan tukijoukon sekä monia muita yksittäisiä tekijöitä. Ennen kaikkea ne kuitenkin vaativat erään salaisen ja onnistumisen kannalta aivan kriittisen ainesosan.
Mikä on tämä ainesosa, jota ilman unelmat jäävät todennäköisesti saavuttamatta? Mitä tarvitsemme, jotta unelmamme eivät jäisi vain unelmiksi?
Kyseinen ainesosa on rohkeus, yksi vaikeimmista ja tärkeimmistä elämäntaidoista.
Harvassa ovat ne unelmat, joiden saavuttamiseen ei tarvittaisi rohkeutta:
- Mikäli esimerkiksi unelmoin elämänkumppanista, tarvitsen rohkeutta tutustua kiinnostaviin ihmisiin.
- Mikäli haavailen unelma-ammatista, tarvitsen rohkeutta luopua nykyisestä työstäni ja rohkeutta heittäytyä hetkeksi tyhjän päälle.
- Mikäli unelmani koskee taloudellista kukoistusta, tarvitsen rohkeutta rahallisten riskien ottamiseen.
Sen lisäksi, että rohkeus mahdollistaa unelmien saavuttamisen, se helpottaa elämää myös monella muulla tavalla:
- Se vähentää kokemaamme stressin määrää ja lisää mielenrauhaa.
- Se avaa ovia ja tekee elämästämme rikkaamman ja värikkäämmän: rohkeat ihmiset uskaltavat tehdä enemmän ja viihtyvät useammissa tilanteissa kuin arat ihmiset.
- Se parantaa ihmis- ja parisuhteitamme: rehellisyys, luottamus ja itsensä avaaminen vaativat rohkeutta.
”Mutta kun en ole rohkea!” saatat ajatella. Onko asia niin, että yllä mainitut edut jäävät toteutumatta vain, koska et ole syntynyt rohkeaksi?
Ei ole. Yhteiskunnassamme vallitsee hämmentävä ja valitettava kollektiivinen harha, jonka mukaan rohkeus on jonkinlainen synnynnäinen ominaisuus, jota ihmisellä joko on tai ei ole. Tämän ajatusmallin mukaan rohkeutta ei voi oppia, ellei meitä ole siunattu sillä jo syntyessämme. Jos olet syntynyt araksi, olet tuomittu kärsimään siitä koko elämäsi ajan.
Tämä ei onneksi ole totta. Kuka tahansa ja aivan jokainen voi halutessaan oppia rohkeutta.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Rohkeus on opittavissa oleva taito
Rohkeus ei edes ole luonteenpiirre vaan taito. Ja taidot ovat opittavissa. Aivan kuten voit oppia luistelemaan tai piirtämään, voit myös oppia olemaan rohkea. Se ei ehkä ole aina helppoa (muutenhan meillä olisi paikat täynnä rohkeita ihmisiä!), mutta se on mahdollista aivan jokaiselle.
Haluan antaa sinulle pienen tehtävän:
Pohdi ensin, mitkä ovat niitä asioita, joiden tekeminen toisi sinut askeleen lähemmäksi unelmiasi?
Jos unelmasi olisi esimerkiksi elämänkumppanin löytäminen, ratkaiseva askel voisi olla vaikka se, että aloitat aktiivisen ihmisiin tutustumisen. Voisit käydä erilaisissa tapahtumissa, pyytää kavereitasi järjestämään sinulle sokkotreffejä tai vaikka rekisteröityä nettitreffisivustolle.
Tässä vaiheessa mieleesi nousee mitä todennäköisimmin erilaisia kielteisiä ajatuksia, joilla pyrit tyrmäämään äsken löytämäsi askeleen: ”Enhän mä nyt herranjestas missään sokkotreffeilä voi alkaa juoksemaan! Ja hyh joku tapahtumissa ramppaaminen, oon sitten mieluummin yksin kotonani kuin menen minnekkään! Ja en todellakaan rekisteröidy minnekään, siellä netissähän on vain kaikki epätoivoiset ja oudot!”
Näiden ajatusten takana on lähes poikkeuksetta jokin pelko tai epävarmuus. Seuraavaksi tehtäväsi on pohtia, mikä se on. Apuna voi käyttää kysymyksiä kuten:
- Mitä pelkään että tapahtuisi, jos ottaisin mainitsemani askeleen?
- Miltä pelkään, että minusta tuntuu, jos ottaisin mainitsemani askeleen?
Esimerkiksi:
- Pelkään, etten löytäisi tapahtumissa käydessäni ketään ja olisin siellä ihan yksin ja se olisi noloa. Pelkään, että minulla olisi kiusallinen, yksinäinen ja epätoivottu olo. Pelkään, etten osaa tutustua ihmisiin.
- Pelkään, että sokkotreffiseurani olisi jotenkin outo ja epäviehättävä, en haluaisi sellaisille deiteille. Pelkään, että olisi kiusallinen olo, emmekä keksisi mitään puhuttavaa.
- Pelkään, että nettideittisivustolta saisin vain outoja ja ahdistavia lähestymisiä. Pelkään törmääväni epämiellyttäviin tyyppeihin. Pelkään myös, että saisin itse pakit.
Nyt, kun haluttomuuden takana olevat pelot on tunnistettu, tiedät, missä asioissa sinun on kehityttävä, jotta pääsisit lähemmäksi unelmiasi. Esimerkkimme tapauksessa ne ovat mm.
- Rohkeutta tutustua ja ottaa kontaktia ihmisiin
- Kykyä luottaa (mikä vaatii rohkeutta)
- Rohkeutta hakeutua ja kestää uudenlaisia tilanteita
Rohkeutta unelmien tavoitteluun juuri sinulle!
Sinun vuorosi. Mikä on unelmasi? Mitä voisit tehdä sen saavuttaaksesi? Mikset tekisi sitä? Mikä sinua estää? Mitä sinun on opittava, miten sinun on kehityttävä, jotta murskaisit tämän esteen?
Toivon sinulle onnistumisia unelmiesi tavoittelussa! Matka ei ehkä ole helppo, mutta perillä odottava palkinto voi olla kaikkien haasteiden arvoinen!
Artikkelin kirjoittaja Jevgeni Nietosniitty on psykologian opiskelija, elämäntaitobloggaaja sekä sosiaalisuuden haasteisiin erikoistunut valmentaja. Hän pitää auttamistaan elämäntehtävänään ja uskoo, että rohkeuden oppiminen on usein tehokkain keino elämänsä parantamiseen. Jevgenin perustama Rohkeuskoulu järjestää erilaisia rohkeuskursseja sekä tarjoaa yksilövalmennusta niille, jotka haluaisivat uskaltaa enemmän.