Olen kehittynyt valtavasti ihmisenä viimeisen vuoden aikana. Olen kokenut suuren tuskan ja turhautumisen sekä loppuunpalamisen. Viime vuosi on silti ollut yksi elämäni parhaita vuosia. Olen löytänyt itseni ja oppinut rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen – epätäydellisenä, lukuisia virheitä tekevänä. Samalla koko valmennusfilosofiani ja elämänasenteeni on muuttunut niin paljon, että päätin perustaa uuden yrityksen, Päivänsaran.
Kohti itsemyötätuntoa ja itsensä hyväksymistä
Olen ymmärtänyt, ettei kukaan muu voi korvata minua, ainutlaatuisia kykyjäni ja luonteenpiirteitäni. Ehkäpä suurin opetukseni tänä vuonna on ollut se, että minun (ja sinun!) tulee olla kiitollinen myös ITSESTÄNI – kaikista niistä ihanista ominaisuuksista, mitä olen saanut ja jotka tekevät minusta minut. Sen sijaan, että vaatisin koko ajan enemmän.
Jos nyt saisin syntyä mihin tahansa kehoon ja mieleen, syntyisin omaani. Ne eivät todellakaan ole ansainneet kaikkea sitä kritisoinnin ja haukkumisen määrää, mitä ovat saaneet minulta osakseen tässä vuosien varrella.
Olen kaikki nämä vuodet puhunut itselleni rumasti, kun en ole täyttänyt odotuksiani. Olen pitänyt itseäni tyhmänä, kun en ole kokenut saaneeni mitään aikaan – miten ihmeessä olisin voinut levätä, kun tekemättömiä asioita on ollut vaikka kuinka paljon?! ”Ylös siitä, laiskimus, lepo ansaitaan sitten, kun jotain oleellista on saatu tehdyksi!”, sanoi sisäinen kriitikkoni.
Vaikka todellisuudessa olen saanut aikaan aika paljon: valmistunut mainonnan ja viestinnän tradenomiksi, journalistiikan maisteriksi, opiskellut matkailun sähköistä liiketoimintaa, kirjoittanut tietokirjan, kirjoittanut montaa eri blogia, saanut ihanan perheen… kuitenkin heti edellisen projektin loputtua (tai monesti rinnakkain) aloitin uutta. En pysähtynyt iloitsemaan saavutuksistani, en ilahtunut tekemisistäni.
Kroonisen stressin seuraukset
Olen kohdannut monia vastoinkäymisiä, joista en ole antanut itselleni aikaa toipua. Päin vastoin, olen lisännyt kierroksia, vaikka väkisin ja haukkunut itseäni saamattomaksi ja laiskaksi, kun vaatimani tahti ei ole pysynyt yllä.
Sen seurauksena olen saanut itselleni monia oireita ja sairauksia: Vatsakrampit, migreenit, ruoka-aine yliherkkyydet, akne ja ihottumat, unettomuus, kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisämunuaisten uupumus, noin muutamia mainitakseni.
Sisäinen kriitikko jäi taustalle
Olen viimeisen kolmen vuoden aikana imenyt kaiken henkiseen hyvinvointiin liittyvän tiedon maailman parhailta oivaltajilta ja valmentajilta. Noin vuosi sitten elämäni kokikin suuren käänteen. Koin jälleen suurta uupumusta, mutta tällä kertaa jokin oli toisin: suhtauduin väsymykseeni täysin eri tavalla kuin aikaisemmin.
Sen sijaan, että olisin haukkunut itseäni, kun kaipasin lepoa suuren opiskelu- ja työurakan ohella, annoin itselleni luvan olla väsynyt. Huomasin olevani aivan valtavan uupunut! Annoin itselleni luvan vain levätä mieheni sylissä. Olla tekemättä yhtään mitään, vain tuijottaa takkaa ja kuunnella musiikkia.
Sen myötä asia toisensa jälkeen loksahti paikalleen. Sain yhden ahaa-elämyksen toisensa jälkeen. Aloin näkemään asiat uudesta näkökulmasta. Aloin näkemään myös itseni uudesta, myötätuntoisesta näkökulmasta. Näin itseni ikään kuin ulkoapäin, pienenä lapsena, jolle haluan vain hyvää ja jota haluan suojella ja auttaa.
Aloin ymmärtämään itseäni, omia rajojani ja aloin olemaan itselleni armollinen. Aloin antamaan väsyneelle keholle lepoa, kun se sitä kaipasi, ja väsyneelle mielelle lepoa, kun se sitä kaipasi. Aloin rakastamaan itseäni epätäydellisenä olentona. Aloin olemaan kiitollinen siitä kaikesta, mitä olen saanut.
Ensimmäistä kertaa elämässä – sitten lapsuuden – näin itseni sellaisena kuin olin, ilman turhia vaatimuksia ja ulkopuolisia normeja. Ymmärsin, että olin hyvä ja rakastettava juuri sellaisena kuin olin – huolimatta siitä, minkälaiseen muottiin luulin muiden minut haluavan laittaa.
Ymmärsin, että vaikka en ole pätkääkään pikkutarkka eikä minua ole siunattu matemaattisilla taidoilla tai kaavojen seuraamisella, olen todella luova ja rakastava ja minulla on kyky energisoida ihmisiä. Minulla on äidillinen rakkaus ja lempeys, mikä saa ihmiset kertomaan minulle huoliaan ja kääntymään minun puoleeni, kun tarvitsevat apua. Ihmiset näkevät sisäisen lämpöni ja suuren rakkauteni sekä auttamishaluni – ovat itseasiassa aina nähneet, silloinkin kun olin itse sokea.
Ymmärsin vähitellen, ettei minun tarvitsekaan olla mitään muuta kuin olen. Maailmassa on jo tarpeeksi muunlaisia – on vain yksi minä!
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
En ole yhtä kuin tunteeni tai suoritusteni määrä
Aloin tämän oivalluksen jälkeen tietoisesti kiinnittämään huomiota onnistumisiini ja hyviin puoliini ja onnitella itseäni saavutuksistani. Hyväksyin, että tarvitsen palautumista ja minulla on oikeus kuunnella kehoani, kun se pyytää lepoa. Minulla on oikeus sanoa ei ja levätä, vaikka töitä olisi tekemättä.
En suorita liikuntaa, terveellistä ruokavaliota tai itseni kehittämistä.
Liikun, koska rakastan liikkumista – nautin kehoni liikuttamisen tunteesta ja liikunta tuo minulle hyvää oloa, vireyttä sekä terveyttä.
Syön terveellisesti, koska pidän terveellisestä ruoasta ja se tekee minulle hyvän olon. Terveellinen ruoka auttaa myös pitämään minut terveenä, energisenä sekä elinvoimaisena. Syön herkkuja, kun niitä tekee mieli.
Nykyään osaan olla itselleni armollinen, enkä määritä enää arvoani suorittamisen määrän perusteella. Kehitän mieltäni, koska haluan tutustua itseeni yhä enemmän. Kun tiedän, minkälainen sisimmässäni olen, voin toteuttaa omaa ainutlaatuista, juuri minulle tarkoitettua tehtävääni tässä maailmassa.
Lepään ja palaudun, kun tunnen, että siihen on tarvetta. En suorita palautumista ohjekirjan, vaan tuntemusteni mukaan.
Panostan hyvään uneen ja varaan nukkumiseen riittävästi aikaa. En silti suostu potemaan huonoa omatuntoa, mikäli välillä uneni ei ole priimaa.
En enää suorita elämää minkään ulkoisen pakon tai säännön mukaan. Elän elämääni sisältä päin, kehoni tuntemusten mukaan ja siten miten minun kuuluu.
Yhtenä oppipolkuna oli vielä tunteiden kohtaaminen: minun tulisi kohdata myös epämiellyttäviltä tuntuvat tunteet, kuten väsymys, turhautuneisuus, yksinäisyys, epäonnistuminen ja stressi.
Ymmärsin, ettei positiivisuuteen kuulu olla jatkuvasti iloinen ja onnellinen, vaan tärkeintä on resilienssi – kyky kokea elämän kolhut ja kokea kaikki epämiellyttävät tunteet, mutta palautua niistä.
Tämän seurauksena rakkaus, kiitollisuus ja onnellisuus ovat lisääntyneet elämässäni radikaalisti.
Olen täysin uudestisyntynyt myös valmentajana
Olen aikaisemminkin tehnyt erilaisia ravitsemus- ja liikuntavalmennuksia, mutta niistä on puuttunut se tärkein – mieli. Liikuntaa ja ravitsemusta, lepoa ja unta, itsensä kehittämistä tai kokonaisvaltaista hyvinvointia ei ole tarkoitus suorittaa. Sen tulee lähteä aidosta halusta kohdella itseään hyvin ja valita fiksusti siksi, että sen tietää olevan itselleen parhaaksi – ei siksi, että suorittaisi hyvinvointia mahdollisimman hyvin.
Vasta nyt voin käsi sydämellä sanoa tietäväni, mitä onni ja hyvinvointi on. Vasta nyt voin aidosti luvata ohjaavani kaikkia valmennettaviani kohti hyvinvointia.
Koen sydämen asiakseni ja elämäntarkoituksekseni jakaa oivalluksiani ja hyvää oloa myös muille. Haaveenani on maailma, jossa jokainen voi olla aidosti sitä mitä on ja mitä haluaa olla (mielestäni ne ovat sama asia) sekä elää unelmiensa elämää.
Jokaisella on onnen avaimet omissa käsissään. Toivon, että voin jakaa sinulle osan oivalluksistani ja auttaa sinua elämään sellaista elämää kuin sinä haluat!
Rakkaudella,
Anneli
Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Annelista.