Olen viime aikoina pyrkinyt tekemään asioita ensimmäistä kertaa. Toissailtaisella kauppareissulla tuli mieleen tehdä lotto. Ihan elämäni ensimmäinen kerta se ei ollut, mutta edellisestä kerrasta oli kulunut ainakin vuosikymmen. Lähikaupan kassa kysyi tottuneeseen tapaan, kuinka monta riviä laitetaan ja tuleeko jokeri. Olin aivan ihmeissäni. Nyt pitäisi päättää. En muistanut lottoamisesta muuta kuin sen, että piti valita seitsemän numeroa ruutuihin puna-valkoiseen kuponkiin. Vastasin kaksi riviä, ei muuta, kiitos. Otin vastaan kassan ojentaman kupongin ja maksoin ostokseni.
Nyt olin siis lotonnut. Niin oli moni muukin sinä iltana. Matkalla kaupasta kotiin mietin mitä tekisin voitolla, jos voittaisin. Niin mietti varmaan se seuraava asiakaskin, joka lottosi tuolla pikkukylän ainoassa kaupassa ja toivoi miljoonien osuvan juuri hänen kohdalleen. Mietti, miten elämä muuttuisi voiton myötä, maksaisi asuntolainan pois ja ostaisi uuden auton tai ainakin pikkuisen hienomman kuin naapurilla.
Itse jäin miettimään kuinka paljon onnellisuus ja hyvät elämänmuutokset loppujen lopuksi ovat riippuvaisia omaisuudesta ja rahasta ylipäätään. Olen oman muutokseni myötä tajunnut, että muutos loppujen lopuksi lähtee aina sisältäpäin ja ulkoinen elämä pienenee sisäisen kasvaessa. En ole tarvinnut muutokseeni uutta autoa, enkä muutakaan ulkoista asiaa kertomaan ”paremmasta” elämästä. Ympärilläni oleva tavara ja virikkeiden määrä vähenee siinä samalla, mitä enemmän keskityn siihen mistä tykkään, eli tällä hetkellä maalaamiseen ja kirjoittamiseen.
Kotiin tultua asia unohtui ja lottokuponki jäi rahapussin pohjalle. Purin ostokset kaappiin ja kipusin yläkertaan kapeita portaita pitkin. Yläkerrassa laitoin kuulokkeet korville, musiikin soimaan ja jatkoin keskeneräistä maalaustani. Välillä pidin taukoa ja kävin alakerrassa laittamassa keiton kiehumaan. Koira ilahtui, kun pääsi pitkälle lenkille.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Illalla takkaa sytyttäessä muistin loton. Tarkistin numerot netistä todetakseni, etten ollut voittanut mitään. Kahdessa rivissä oli yhteensä kolme oikeaa numeroa. En ollut yllättynyt, en pettynyt, en tuntenut mitään. Olin laittanut rahani sellaiseen asiaan, mistä en saanut mitään.
Tein pienen ajatusleikin ja mietin mitä kaikkea olen saanut viime viikkoina rahoilla, joita en ole tuhlannut lottoon. Viime viikolla ostin rahoilla kaksi vesivärinappia, jotka kestävät ainakin ensi kevääseen saakka. Toissaviikolla ostin kynttilän, jota olen polttanut joka ilta nauttien ihanasta tunnelmasta kotona. Sitä edeltävällä viikolla raha meni hiukan parempaa kahviin sen tavanomaisen sijasta. Enää ei olekaan niin merkityksellistä mitä minulla on, vaan miten käytän sen, mitä minulla on. Sama koskee aikaa.
Kuinka monesti aika on loppunut? Onko kyse siitä, etten osannut käyttää sitä vai siitä ettei sitä ollut? Jos antaisin sinulle kaksi päivää aikaa ja kolmekymppiä rahaa, ei laskujen maksuun, ei ruokaan, mitä tekisit niillä? Tuleeko mieleen, että aika riittäisi pieneen reissuun mutta rahaa ei ole riittävästi. Tai että rahalla ostaisit uuden uimapuvun mutta jo ostaessa pukua tiedät, ettei sinulla kuitenkaan olisi aikaa käydä uimahallissa.
Katsotko sitä kolmea kymppiä samoin kuin lottokuponkia? Näetkö siinä paljon rahaa vai et yhtään. Entä ne kaksi päivää? Tuntuiko se heti liian lyhyeltä ajalta toteuttaa asioita vai oliko aikaa riittävästi toteuttaa jotain asioita? Olisiko tilanne muuttunut, jos aikaa olisi ollut kaksi viikkoa ja rahaa kymmenen euroa tai viikko kokonaan ilman rahaa. Minkä valitsisit ja mitä tekisit, jos saisit valita?
Monelle rahattomuus ei ole valintakysymys, vaan elämäntilanteet pakottavat välillä elämään pitkiäkin aikoja pienellä rahalla tai jopa ilman rahaa. Joskus elämä vaati enemmän ja aikaa on rajallisesti. Näin Joulun alla väkisinkin tulee mieleen, millä ilahduttaisi ystäviä, jos rahaa ei ole. Riippuu paljon omasta asenteesta, kuinka noista ajoista selviää. Onnellisuus tai toisen ilahduttaminen ei vaadi paljoa. Kuinka vähän pitää olla, ettei siitä riitä jaettavaksi?
Seuraavalla kerralla kun näemme, en anna sinulle aikaa enkä rahaa, vaan annan sinulle pienen kämmenenkokoisen palan vähän kulmista rypistynyttä vaaleanpunaista paperia ja lyijykynän pätkän. Mitä teet niillä? Mieti rauhassa. Nyt ei ole kiire mihinkään.
Itse otan oman vaaleanpunaisen paperini sormieni väliin. Pyöristän siitä kaksi kulmaa pois repimällä niin, että siitä muotoutuu pieni vaaleanpunainen sydän. Kirjoitan sydämeen ”Hyvää elämää sinulle ystäväni” ja ojennan sen sinulle.
