Kaunis kirjan kansi. Kevyttä luettavaa. Väärin!

Kirja Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen auttaa sinua tunnistamaan oman persoonallisuustyyppisi ja tapasi olla onnellinen. Onnellistamistehtävät ovat innostavia ja rohkaisevia.

Auli Malimaa (FM) on onnellisuusvalmentaja (ihana titteli!) ja enneagrammiohjaaja sekä vuorovaikutuskouluttaja. Hän rohkaisee ihmisiä tutustumaan itseensä ja kykyynsä olla onnellisia.

Entä jos onnellisuus onkin kyky? Se merkitsee sitä, että myös minulla on kyky olla onnellinen. Emootiot ovatkin osa onnellista hyvinvointia.

Onni on jo sinussa -kirja

Mikä ihmeen enneagrammi?

Kyseessä on persoonallisuustesti, joka soveltuu käytettäväksi paitsi oman elämän karikoissa myös ilon paikoissa. Kyseessä on tunnistusmenetelmä, jonka avulla kuka tahansa voi määritellä persoonallisuustyylinsä ja lisätä itsetuntemusta (ja toisten tuntemusta).

Enneagrammi sopii kompassiksi niin ihmissuhteissa kuin muutoin. Onni ei kirjan Onni asuu jo sinussa mukaan kuitenkaan löydy itsen ulkopuolelta, vaan omasta sisimmästä. Lukijan on oltava valmis räjäyttämään sisäiset onnellisuuden esteensä taivaan tuuliin.

Enneagrammissa on yhdeksän tyyppiä. Kuvauksia on samalla kertaa mehukasta ja kamalaa lukea.

Mikä on sinun tapasi olla onnellinen?

Onnellisuus ei ole yksi olotila. Se on jotakin onnettoman ja täydellisen onnellisuuden väliltä. Kuin keinulauta. Voimme kuitenkin miettiä, mitkä valinnat lisäävät tai vähentävät onnellisuuttamme.

Onnellisuustutkimus tietää kertoa, että olosuhteilla on suhteellisen pieni vaikutus ihmisen onnellisuuteen. Onnellisuuden määrän tekijät ovat muualla. Onnellisuuden määritelmä myös vaihtelee ihmisestä toiseen.

Filosofi Daniel M. Haybronin mukaan onnellisuudella on kolme ilmenemismuotoa, jotka ovat myönteiset tunteet, elämäniloinen sitoutuminen omaan elämään sekä rento ja seesteinen olotila.

Onnellisuus on jo sinussa ja minussa

Onnellisuuden lähteet ovat löydettävissä. Aistit voivat tuottaa mielihyvää. Vahvuuksiensa käyttäminen voi olla ihanaa. Oppiminen voi olla innostavaa. Hyvät ihmissuhteet ja läheisyyden tunne voivat lisätä onnellisuutta.

Tunne johonkin suurempaan kuulumisesta voi merkitä onnea. Kirja Onni asuu jo sinussa auttaa lukijaa löytämään omat onnellisuuden lähteensä ja keinonsa. Se auttaa kokemaan onnentunnetta; ei pitämään onnellisuutta älyllisenä hankkeena.

Onnellisuustekijöihin tutustuminen vaikuttaa myös ympäristössä. Sisäinen työskentely alkaa kantaa hedelmää.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Kyse ei ole siitä, että pitäisi olla onnellinen.

Saa olla surullinen. Saa tuntea kaikenlaisia tunteita. Onnea tuottavien asioiden huomaaminen voi kuitenkin olla haastavaa arjessa. Kirja Onni asuu jo sinussa auttaa kiinnittämään huomiota onnen hetkiin.

Ydinminä, ydintietoisuus. Sielläkö onni asuu? Miten saada siitä koppi? Kuinka onnellisuus näkyy? Levollisuutena, rakkaudellisuutena ja hyvänä perusvireenä. Haasteet ja vastoinkäymiset ovat osa elämää. Kyse ei ole niiden kuin pölypalleroiden pois pyyhkimisestä.

Onnellisuus ei ole pakkopulla-asia. Se on valintakysymys, vaikka olosuhteet eivät olisikaan optimaaliset. Jos elämä on normaalia, eikä ole esimerkiksi sotatila päällä tai vakava sairaus, niin onnellisuus on valinta.

Persoonallisuustyypit ja onnellisuustekijät

Persoonallisuustyyppi ohjaa omaa kokemustamme onnellisuudestamme. Se, että asiat ovat päällisin puolin hyvin, ei välttämättä tee ihmistä onnelliseksi. Voi olla tunne siitä, että jotain puuttuu.

Enneagrammi on ovi, joka voi auttaa tiedostamaan onnellisuustekijät oman persoonallisuustyypin mukaisesti. Se on ovi onnellisuuteen. Kyse ei ole kevyestä ovesta. Se on kenties pakotettava auki.

Aion laittaa onnellisuusvinkit korvan taakse. Kirjan asioita voi soveltaa arjessa; ihan oikeassa elämässä, ei vain paperilla.

Onni asuu jo sinussa (Otava, 2019) esittelee yhdeksän persoonallisuustyyppiä. Voit katsoa, mitkä piirteet eniten sopivat sinuun. Kun tunnistat tyyppisi, voit alkaa tehdä yhteistyötä sen kanssa.

Tunnistin itsestäni useamman kuin yhden tyypin, mikä ei haittaa, koska jokaisesta opin jotakin itsestäni. Löytyy niin perfektionistia, suorittajaa kuin auttajaakin. Tunnistan myös tarkkailijan itsessäni.

Kyseessä on ikään kuin protoanalyysi. Jokaisella persoonalla on oma toimintalogiikkansa ja selviytymisstrategiansa. Tiedostaminen on ovi, enneagrammi avain.

Tiesitkö, että Suomessa toimii Enneagrammiyhdistys?

TÄYSII 2019 -seminaarin puheessaan onnellisuusvalmentaja ja enneagrammiohjaaja Auli Malimaa kertoo, miten persoonallisuustyypit rajoittavat rohkeutta ja mistä oma onnellisuus löytyy.

Artikkelin kirjoittaja Tea Holm

Tea Holm on teologi, filosofian tohtori ja vapaa kirjoittaja. Hänellä on tekeillä tietokirja liittyen kuolemanjälkeisen elämän tutkimukseen. Hän on perustanut Kirjailijan Blogin, jossa julkaistaan kirja-arvioita ja jossa eletään kirjailijan elämää.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.