Erityisherkkyys – mitä se on?

Yhden määrityksen mukaan erityisherkkyys on synnynnäistä ja vaikuttaa hermojärjestelmän toimintaan. Suvi Bowellanin Ihana herkkyys -kirjan mukaan n. 15-20 % kaikista ihmisistä on erityisherkkiä. Tiededokumentti Erityisherkät sanoo, että joka 5. on erityisherkkä.

Juttelin erään psykologi-ystäväni kanssa aiheesta, ja hän sanoi, että toinen lähestyminen tähän on, että kaikki ovat herkkiä, mutta sitä ei välttämättä tunnisteta tai haluta hyväksyä. Jotkut voivat puskea ikään kuin sitä vastaan ja ajatella, että se on heikkoutta. Herkkyys ei ole pelkästään naisten juttu, vaan miehetkin voivat olla erityisherkkiä.

Oma herkkyys

Itse pidän ystäväni ajatuksesta ja uskon kyllä siihen. Oman herkkyyden tunnistaneet ovat luultavimmin tässä pienemmässä prosentti-luvussa läsnä. Henkilökohtaisesti koen nuorempana olleeni todella herkkä, mutta myös todella epävarma. Kombinaation lopputulos oli aika huono ja haastava.

Minulla oli usein vähän erilainen olo, enkä oikein tuntenut kuuluvani joukkoon. Monet tilanteet oli tosi vaikeita ja suurin ongelmia tuottava asia oli se, etten ymmärtänyt itseäni. Yhteys itseen ja se, että olen nykyään sinut itseni kanssa, on auttanut. Pyrin yleisesti ottaen siihen, etten laita itseäni liian vahvasti minkään tietyn raamin sisälle tai kategoriaan, mutta koen kyllä olevani herkkä monella tavalla.

Uskon, että herkkyys on johdattanut minua nykyiseen työhöni, auttamaan ihmisiä omalla tavallani ja tekemään henkistä valmennusta. Ihmissuhteissani vaalin myös herkkyyttä, riippumatta sukupuolesta. Lähipiirissäni on paljon herkkiä ja voimakkaasti kokevia ihmisiä ja ymmärrän heitä varsin hyvin.

Erityisherkkyys – miten se ilmenee?

Erityisherkät reagoivat voimakkaammin erilaisiin ärsykkeisiin. Ärsykkeet voivat olla sisältä tulevia, kuten esim. nälkä, jano, väsymys, stressi, tunteet, ajatukset, palelu, kuumuus ja kipu. He ovat usein myös hyvin intuitiivisiä.

Toisena on ulkoiset ärsykkeet, eli informaatio, joka tulee aistien kautta. Tähän kuuluu esimerkiksi kovat äänet, vahvat hajut, maut, valo, väri ja kosketus. Herkkä tuntee voimakkaasti tunteensa ja eläytyy herkästi muiden tunteisiin, joka voi aiheuttaa kuormitusta. Kyky keskittyä voi myös olla herkillä vaikeaa, jos ympärillä on paljon melua, hälyä ja levottomuutta. Piristeet, kuten kahvi, voi helposti laittaa ylikierroksille. Keho voi reagoida herkästi muutoksiin, ruokiin, mausteisiin tai vain muuttuneisiin olosuhteisiin. Kaikkien muutosten kohdalla on hyvä antaa itselleen aikaa.

Viime lokakuussa järjestämässäni Naistenpiirissä, oli aiheena erityisherkkyys. Puhuimme paljon siitä, miten monella herkällä on voimakas empatiakyky ja tuntevat vahvasti itsessään myös muiden tunteet.

”On tärkeää oppia tunnistamaan mitkä tunteet ovat meidän omia, ja mikä tulee ympäristöltä.”

Puhuimme myös siitä, miten tärkeää on, että suojelemme omaa jaksamista ja omia rajoja. Meidän vastuulla on vetää omat rajat. Halusin tuoda esille sen, että voi olla hyvin empaattinen toisia kohtaan, mutta samaan aikaan päättäväinen ja selkeä omista rajoistaan. On täysin sinun päätettävissä, miten voimakkaasti tunnet ja eläydyt toisen tunteeseen. Sinä päätät mikä on sinulle hyvä. Empaattisena ja herkkänä on tärkeintä, että et jää jumiin toisten tunteisiin ja tunnistat, mikä tunne on sinun omasi ja mikä toisen.

Ilmapiiri ja energia

Erityisherkkä aistii herkästi ilmapiirin ja saattaa helposti tuntea epämukavuutta tilassa tai ihmisten lähellä, missä on levotonta. Erityisherkkä nauttii muutenkin enemmän syvällisistä kahdenkeskisistä keskusteluista kuin turhanpäiväisestä jaarittelusta. Tämä voi toki kuulua myös hyvin tavoitekeskeisen ihmisen toimintamalleihin.

Itse pidän yhteyttä erityisen tärkeänä keskusteluissa. Yhteyden tunteelle annan aina erityisen merkityksen. On ihanaa kohdata toinen, syventyä ja uppoutua keskusteluun toisen ihmisen kanssa. Itse nautin kaikkein eniten kahdenkeskisistä tapaamista tästä syystä, sillä annan mielelläni täyden huomion ja keskittymisen hetkessä ja tunnen pääseväni kaikkein syvimmille tasoille ollessani kahden toisen ihmisen kanssa.

Oman tilan tarve

Jokaisella on oikeus ottaa omaa tilaa ja omaa aikaa. On tärkeää tunnistaa oman ajan tarve. Tämä on herkän hyvin tärkeä muistaa, jotta tasapaino säilyy. Oma aika toimii uudelleen kalibroinnin tapaan. Silloin kuunnellaan omaa kehoa, keskitytään omien tarpeiden täyttämiseen, oman hyvän olon lisäämiseen ja näin otetaan aikaa ja ladataan omaa sisäistä akkua.

Olen huomannut, että mikäli oma energiani ei ole täysin tasapainossa, vetäydyn herkästi ja otan omaa tilaa. En välttämättä jaksa silloin olla niin sosiaalinen tai hakeudu aktiivisesti vuorovaikutukseen muiden kanssa – otan siis tilaa ja aikaa ja annan itselleni tähän myös täyden luvan. Suurissa tapahtumissa jatkuva melu ja ihmisten kohtaaminen vie paljon energiaa, vaikka se on muuten minusta kivaa. Vastapainoksi tarvitsen lepoa ja palautumista.

Erityisherkkyys voi näkyä esimerkiksi vetäytymisenä, olemalla aktiivisen keskustelijan sijaan tarkkailija, et mielelläsi puhu puhelimessa tärkeistä asioista vaan aina kasvotusten. Saatat lähteä juhlista aikaisin, peruuttaa suunnitelmia tai pitäytyä vapaudessasi päättää vasta viime hetkellä osallistutko tai sitoudutko johonkin menoon. Minun sanomani on, että kaikki tämä on tosi ok!

Sanoita tarpeesi ja toiveesi

Omien tarpeiden ja toiveiden sanoittaminen on tärkeää meille kaikille. Kukaan muu ei voi tietää miltä sinusta tuntuu ja mitä tarvitset juuri nyt, ellet ensin itse tunnista omia tarpeitasi ja osaa niitä avoimesti sanoittaa.

Puhuimme myös Naistenpiirissä siitä, miten tärkeää on, että ympäristö on avoimen salliva ja hyväksyvä, sillä erityisherkkyys vaatii erityisesti tätä. On todella tärkeää, että olemme sellaisessa työssä ja sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä, joiden parissa on kokemus turvasta ja siitä on hyväksytty juuri sellaisena kun on.

Kannustan jokaista tarkastelemaan omia ihmissuhteita. Ovatko ne sinua tukevia ja nostavia? Tunnetko, että sinut hyväksytään? Iloitsevatko ihmiset autenttisesti ja pyyteettömästi menestyksestäsi? Ovatko suhteet tasapainoisia, joissa energeettisesti molemmat antavat ja ammentavat omasta hyvästään, jossa saadaan, annetaan ja jaetaan tasapuolisesti?

Kai tiedät, että sinä voit itse päättää millaisessa seurassa vietät aikaasi? Ellei sinua hyväksytä tai arvosteta, jos tunnet että aina vaan annat – siitä on hyvä ensiksi puhua ääneen. Jos tilanne ei sittenkään muutu, on turhaa yrittää vakuuttaa tai muuttaa toista ihmistä. Sinulla sen sijaan on vastuu omasta hyvinvoinnistasi ja sinä voit päättää kenen kanssa ja missä energioissa vietät aikaasi.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Kiire kuormittaa

Tämän päivän nopea tahti voi kuormittaa ketä tahansa. Unen laadun ja palautumisen optimointi on selvästi monella aiheena just nyt, eikä suotta. On tärkeää muistaa, että itse myös luomme oman kiireemme. Voimme tässäkin tehdä paljon valintoja ihan joka päivä ja miettiä missä tunnemme kiireen tunnetta ja miten voisimme muuttaa omaa ajattelu- ja toimintatapaa, jotta tuntisimme vähemmän kiirettä.

Jos esimerkiksi herätyskello on soimassa aina puolituntia ennen kun pitää jo juosta ulos ovesta ja töihin, niin ei ole ihme, jos kiireen tunne herättää joka aamu. Olen myös oivaltanut, että liikennevaloissa odottaminen on mitä parhainta läsnäolon lisäämistä ja kiireen eliminointia. Sen sijaan että juoksee tai pyöräilee päin punaisia, kun autoja ei tule, mitä jos vain odottaisi ja antaisi itselleen ja keholle signaalin: hei, ei minulla ole kiire mihinkään.

Etenkin Balilla tänä keväänä, huomasin itselläni olevan tavan aina kävellä lujaa joka paikkaan. Ympäristö herätti minut näkemään itseni uudessa valossa ja keskityin hidastamaan tahtia. Siinä missä kiire ja jatkuva juokseminen on täällä normaalia, voi olla jossain muualla tosi poikkeavaa ja silmiin pistävän erilaista. Energeettisesti myös…

Aika vapauttavaa, eikö?

Vapaudesta puheen ollen, juttelimme Naistenpiirissä myös siitä, miten tärkeäksi koemme vapauden. Vapauden tunne lisää luovuutta ja kaiken kaikkiaan tyytyväisyyttä ja hyvinvointia elämässä. Vapaus voi olla tosi monelle yksi tärkeimmistä elämän arvoista. Minun arvomaailmassa se esiintyy myös hyvin vahvana.

Omaan hyvinvointiin vaikutti suuresti se, että päätin lopettaa työn, jossa koin olevani lukossa ja jumissa klo 8-16 välillä. Suurin osa tyytymättömyyteen työssäni johtui siitä, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta siellä toteuttaa itseäni, tuoda esille sitä, mikä minulle on tärkeää ja mihin uskon. Työ ei ollut ollenkaan linjassa oman arvomaailmani kanssa. Olen lisäksi todella luova ja tiesin, että minulla on paljon annettavaa. Luovuudelle ei valitettavasti ollut sijaa edellisissä työpaikoissa. Toisen palkkalistoilla ollessa, minua ja minun työtä määritteli työpaikka, työpaikan säännöt ja yhteiskunnan luomat raamit – eli tässä nimenomaisessa tapauksessa terveydenhuoltoalalla länsimainen lääketiede ja käypä hoito -suositukset.

Työilmapiiri

Työilmapiiriongelmat on toinen asia, joka voi vaikuttaa myös todella monen hyvinvointiin ja todella vakavalla tavalla. Herkkä tai kuka vaan voi jopa masentua ja kuormittua ihan pelkästään työilmapiiristä johtuen. Hoitoalalla tämä oli valitettavan yleistä ja itse kohtasin 10 vuoden aikana useimmissa työpaikoissa ongelmia tällä saralla.

Radikaalein ratkaisu, jonka tein yhdessä työpaikassa oli se, etten käytännössä poistunut työhuoneestani kuin vessaan päivän aikana. Näin hoidin työni, mutta samalla suojelin itseäni ja omaa jaksamistani.

Koska vietämme niin ison osan ajastamme työn parissa, haluan kannustaa jokaista miettimään syitä omaan tyytymättömyyteen työpaikalla. Voiko haasteisiin vaikuttaa työpaikan sisällä? Voiko niistä puhua avoimesti? Voiko ehdottaa parannusta tai muutosta? Onko miten vakavista asioista kyse? Voiko työterveyshuolto auttaa? Ellei haasteita voi ratkoa tai jos työ ei vain ole sitä mitä sinä syvällä sydämessäsi haluat sen olevan, niin muuta sitä. Aina on olemassa vaihtoehtoja ja ratkaisuja.

”Pidä huolta omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista, sillä kukaan muu ei tee sitä sinun puolestasi!”

Naistenpiirissä tuli esille myös mahtava idea siihen, jos omiin työaikoihin tai työhön ei muuten juuri nyt voi vaikuttaa ja tämä aikataulutus on itselle haaste. Voit herätä itsesi takia paria tuntia ennen töihin lähtöä ja tehdä kivoja juttuja vain omaksi iloksesi. Idean esille tuonut henkilö siis herää itsensä vuoksi, ei työn takia. Vaikuta siis siihen, mihin voit vaikuttaa! Tämä idea on ihan loistava! Kiitos siitä. Eli kaikille niille, jotka kokevat ettei ole omaa aikaa tai työajat rajoittavat sinua, herää pari tuntia aiemmin tekemään omia juttuja, jolloin treenaat, joogaat tai vaikka luet aiheista, jotka kiinnostavat sinua!

Vaatimukset itseään kohtaan

On hyvä välillä kysyä itseltään, ovatko koetut vaatimukset meidän itsemme luomia ja todellisia vaatimuksia, joita meidän täytyy toteuttaa tai jonka takia kannattaa ottaa paineita. Monesti vaadimme itseltämme paljon täydellisyyttä. Kaikki ”minun pitäisi” ja ”olisi pakko” puheet voi käydä uudelleen läpi itsensä kanssa. Saatamme huomaamattakin puheessamme viljellä näitä vaatimuksia, joilla viestimme jatkuvasti itsellemme, että emme tee tarpeeksi tai ole riittäviä. Millaista puhetta viljelet? Saatatko itse asiassa luoda tai lisätä paineitasi itse? Onko oikeasti pakko? Pitääkö sinun oikeasti…? Mitä uskomuksia sinulla on tähän liittyen?

Joskus toki, nämä puheet ja ajatukset toimivat eteenpäin työntävinä elementteinä, mutta kannattaa silti miettiä, missä kohdassa luot kenties itsellesi turhien vaatimusten ja stressin tilan.

Panosta itseesi ja omaan hyvinvointiin

Miten pidät huolta itsestäsi? Miten hellit ja hemmottelet itseäsi sekä kehoasi? Kuunteletko itseäsi? Mitä tarvitset juuri nyt? Annatko itsellesi luvan vain olla? Erityisherkkyys on lahja, vaali sitä, itseäsi ja kehoasi. Salli itsellesi nautinto.

Erityisherkkyys ei ole heikkoutta. Se on vahvuus tuntea ja eläytyä hetkessä. Se on taitoa kokea asioita ja tunteita vahvasti. Musiikki, taide ja elokuvat koskettavat. Herkkyys on kyky nauttia ja eläytyä vaikka taide- ja musiikki elämyksistä.

”Herkkä voi olla samaan aikaan henkisesti myös todella vahva.”

Miten vähentää kuormitusta

Terve minäkuva on tärkeä jokaisen hyvinvoinnin kannalta. On tärkeää, että tunnistat ja hyväksyt kaikki tunteet itsessäsi. Jos jokin elämässäsi ei ole tasapainossa tai et ole tyytyväinen johonkin, tee päätös ja muuta sitä. Näe selkeästi se, että sinä voit itse päättää, ottaa ohjat ja vastuun ja tehdä muutoksia!

Uskalla olla se, kuka sinä oikeasti olet. Erityisherkkyys on kaunis asia. Moni Naistenpiirissä oli kuullut palautetta toisilta ihmisiltä, ystäviltä tai kumppaneilta: ”Olet outo, hörhö, ihme liitelijä, oletpa tunteellinen ja yliherkkä.” Tällaista puhetta emme tarvitse. Jos tunteemme kuitenkin vaihtelevat päivästä toiseen kuormittavalla tavalla nollasta sataan tai onnellisesta surulliseen, voi toki olla syytä pysähtyä ja miettiä mistä se johtuu ja olisiko sille jotain tehtävissä. Aaltoilu on ihan ok, mutta suuret toistuvat myrskyt eivät kerro hyvästä tasapainon tilasta.

Erityisherkkyys voi joskus myös aiheuttaa turhaa murehtimista tai sitä, että ottaa tosi vakavasti asioita, ihmisten kommentteja, ilmeitä ja eleitä. Voi koittaa pitää mielessä, että jos joku sanoo jotakin, joka ei ehkä tunnu niin kivalle, niin se ei välttämättä johdu sinusta, vaan sanojasta itsestään – hänen tunteista, ajatuksista ja omista haasteita. Kaikkea ei ole syytä ottaa henkilökohtaisesti.

Olet erityinen juuri sellaisena kuin olet

Mitä väliä mitä muut ajattelevat, oikeasti!? Tärkeintä on, että sinä olet vapaasti sinä, tavalla jolla sinulla on hyvä olla. Muiden miellyttäminen vie sinulta vain paljon voimia. Siihen saattaa liittyä epävarmuutta itseä kohtaan ja pelkoa, ettei sinua hyväksytä sellaisena kuin olet. Pohdi asiaa ja sitä, voisitko kenties päästää irti uskomuksista, jotka johtavat miellyttämiseen tai omien rajojen ylittämiseen? Sinä olet juuri hyvä, juuri tuollaisena! Olet ihana, kaunis ja rakastettava! Ei ole toista sinua!

Kuormitusta voi vähentää monella tavalla ja tasapainoa voi ylläpitää niillä asioilla, jotka antavat sinulle lisää virtaa ja iloa! Mieti työtäsi, ihmissuhteitasi, harrastuksia, suhdetta itseesi ja suhdettasi menneeseen. Kuormitusta voi vähentää myös työstämällä vanhoja traumoja, mikäli ne vaikuttavat vielä tänäkin päivänä sinun elämääsi. Monet uskomukset on opittu jo aiemmin, eivätkä ne kaikki todellakaan palvele parastamme.

Vietä aikaa luonnossa ja maadoittuen. Herkkänä voi nopeasti ylivirittyä ja löytää itsensä jatkuvien pohdintojen ja analyysien kierteestä, jossa mieli on levoton ja uskoo sitä sisäistä höpinää, jota toki kaikki päivittäin kuuntelemme. Tärkeää on muistaa, että omat analyysit on vain pelkkää mielen luomaa tarinaa, eikä välttämättä ollenkaan totta. Herkästi voimme samaistua mielen höpötyksiin ja luoda sillä erilaisia tunnetiloja itsellemme.

Tee niitä asioita joista nautit!

Luonto hoitaa, opettaa ja palauttaa sinut kehoosi. Luonnon keskellä on turvallista olla oma itsensä. Jos nautit piirtämisestä, laulamisesta tai musiikista, vietä aikaa luovuutesi parissa, laulaen, säveltäen tai tanssien! Erityisherkkyys on kaunis asia, vaali sitä ja pidä huolta omasta tasapainon tilasta ja tee asioita joista nautit, mistä sinulle tulee hyvä olo!

Usko itseesi ja omiin kykyihisi!

Sinulla on paljon erityisiä lahjoja. Jos mietit pitäisikö minun… uskaltaisinko, pystyisinkö, olisiko minusta siihen. Lopeta turha miettiminen ja tee! Jos joku juttu tuottaa sinulle nautintoa ja iloa, niin anna vaan mennä! Toteuta itseäsi kaikin tavoin, mikä vaan tuntuu sinusta oikealle!

Muista myös se, että et ole yksin. Sinun ei tarvitse pärjätä kaikesta yksin ja voit tukeutua myös muihin ihmisiin. Jos juuri nyt tuntuu, ettei niitä ”sinun ihmisiä” ole niin paljon, niin usko pois, kyllä he ovat olemassa!

Artikkelin kirjoittaja Sara Adolfsen

Sara Adolfsen on Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentaja, Henkinen valmentaja ja Terveydenhoitaja - sen todellisessa merkityksessä. Sara on funktionaaliseen lääketieteeseen perehtynyt ravintovalmentaja, tietoisen, läsnäolevan, ja luonnonmukaisen elämän puolestapuhuja, johon keskeisesti kuuluu sydänyhteys ja voimaantuminen sitä kautta. Sara on myös erikoistunut uupumukseen, sen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon valmennuksissa.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.