Kirja Omaa tehtävää etsimässä auttaa sinua paikallistamaan paitsi omat vahvuutesi myös intohimosi. Siitä saattaa syntyä ihan oma elämäntehtävä. Itse asiassa se synnytetään.
Kaipaamme merkityksellisyyttä arkeen ja elämään. Joskus se tulee työn, joskus taas perheen kautta. Ideaalitilanne olisi, että se tulisi ajoittain molemmista.
Uusia vahvuuksia ja intohimon kohteita
Kirjan avulla voi saada työelämälleen ja jopa elämälleen uuden suunnan. Sen erityisanti on käytännön vinkeissä CV:stä työhaastatteluun. Riikka Pajunen on kokenut uravalmentaja, joka hyödyntää kirjassaan kokemustietoaan rekrytoijana. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri ja valmentaja.
Kuulemme puhuttavan unelmatyöstä. Miellämme sen useimmiten työksi, joka on luovaa ja nautinnollista, vähemmän stressaavaa ja enemmän itsemme näköistä. Sitten jäämme ihmettelemään Kuuta osoittavaa sormea sen sijaan, että katsoisimme Kuuta. Toisin sanoen emme ymmärrä, mistä onnemme löytäisimme.
Huhuu, missä olet uusi työ?
Kirja soveltuu sekä urakriisissä painiskeleville että uuden työn hakijoille. Se sopii lisäksi oppikirjaksi, työvoimaneuvontaan ja työelämän vaikuttajille, kuten esimiehille ja tiimipäälliköille sekä työelämän valmentajille.
Haluatko sinä tietää, miten erotut eduksesi työnhaussa? Kirjoittaja on toiminut 15 vuotta uravalmennuksessa. Hän kokee olevansa kutsumustyössään. Kirjailijan motiivina onkin saattaa myös sinut haluamaasi positioon työelämässä. Haluatko luoda (itsellesi) merkityksellisen työelämän?
Omakohtaista kokemusta
Voisinko minäkin soveltaa näitä oppeja työelämässä? Avaan kirjan ja selailen sitä. Sivut ovat piristäviä pinkin ja turkoosin sävyissään. Se kutsuu lukemaan ja tutustumaan.
Jokainen työnhakija tietää, kuinka turhauttava ja pitkällinen prosessi se voikaan olla. Kuinka monta kertaa työnantajasta ei joko kuulu mitään tai laimea kiitoskirje seuraa perässä. Vastauskirjeissä toivotetaan joskus mahtavaa tulevaisuutta, vaikka ”et valitettavasti tullut valituksi tällä kertaa”.
Vastuunkantokyky ja sietokyky
Ensimmäinen asia, johon kiinnitän huomiota, on kirjan kehotus ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. On totta, että muutokset voi tehdä vain itse, ja niitä ei tehdä yleensä ennen kuin sietokyky on ylittynyt. Vastuun niin mielellään antaisi yhteiskunnalle, keholle, mielelle tai ympäristölle; aviomiehelle, lapselle tai kummin serkun kaimalle.
Kirja vastaa oivaltavasti työelämän kysymyksiin. Miten oma elämäntilanne avittaa tai estää muutosta? Tiedänkö aivan varmasti, mitä osaan? Olenko riittävän rohkea? Kuinka paljon voin käyttää siihen aikaa? Kun kynän ja paperin sekä ajan kanssa vastaa kysymyksiin, niihin saa yllättäen vastauksia.
Ei ainakaan yrittäjäksi!
Luontaiset vahvuudet voivat kannatella meitä monessa, myös työelämässä. Niistä voi muotoutua työ, jota emme koskaan suunnitelleet tai uskoneet tekevämme jonakin kauniina päivänä. Elämä voi yllättää.
Kirjoittaja Riikka Pajunen kertoo, kuinka häneen iskostui jo lapsena ajatus siitä, ettei yrittäjän elämä ollut tavoittelemisen arvoista. Hän päätti, ettei hänestä ainakaan tulisi yrittäjää. Ja kuinkas kävikään!
Tunnista muutostarve
Lukiessa uramuutos alkaa tuntua ajankohtaiselta. Mitkä ovat urakriisin merkit? Jos pohdit jatkuvasti, haluatko jäädä vai lähteä, niin kenties olisi syytä lähteä. Avata ovi uuteen, sulkea vanha.
Erityisesti keholliset oireet voivat kertoa muutoksentarpeesta, vaikka mieli ei siihen olisi vielä suostunutkaan. Ärtymys, valinnanvaikeus ja keskittymiskyvyn heikentyminen ovat tietysti stressin ohessa syitä miettiä, miksi tekee sitä, mitä tekee.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Yrittäjäksi tai työelämään, It’s up to You!
Jos ei saa toteuttaa intohimoaan työssään, sitä uupuu. Kun tekee itselle mieluisia asioita, saa lisää energiaa, vaikka lepoa tarvitaankin toiminnan vastapainoksi. On syytä kysyä, ajelehdimmeko elämässämme vai olemmeko laivan kapteeni. Sää voi olla vaihtelevaa, mutta majakan valot ohjaavat meitä. Myös satamien välissä on hyvä olla. Ei tarvitse olla heti perillä.
Pidän kirjan selkeästä kuvituksesta ja helposti lähestyttävästä sisällöstä. Omaa tehtävää etsimässä sanallistaa sen, mitä ei itse osaa. Entä iänikuiskysymys rahasta? Eikös työtä tehdä rahan takia? Työelämän muutos on usein palkitseva, mutta se vaatii uskallusta ja oikeanlaisen elämäntilanteen sekä monenlaisia tietoja ja taitoja.
Realismia mukaan peliin!
Ei kaikkien tarvitse nousta intoa puhkuen sängystä joka aamu ja ideoida mielettömissä flow-tiloissa taukoamatta, kirjoittaja muistuttaa meitä. Oleellista on se, miten mieltää työtehtävänsä. Vaikka se olisi tavallista tavallisin, se voi silti olla oma. Se voi olla duuni, ura, kutsumus tai elämäntehtävä.
Koemmeko ajelehtivamme elämässä vai olevamme laivan kapteeni? Sää voi olla vaihtelevaa, mutta majakan valot ohjaavat meitä. Myös satamien välissä on hyvä olla. Ei tarvitse olla heti perillä. Vain se, miten itse näkee itsensä ja työnsä sekä elämänsä, on merkityksellistä.
Tämä on jokaisen työntekijän käsikirja. Vahva suositus.
Riikka Pajunen on valmentaja ja Montevistan perustaja. Hän löysi elämäntehtävänsä urakriisin kautta. TÄYSII 2019 -seminaarin puheenvuorossaan Riikka Pajunen kertoo, miten luot ja rakennat rohkeasti omannäköisen (työ)elämän.
Nappaa kirjasta käytännön vinkit CV:n tekoon ja ulkoasuun. Lue, miten esität hyödyt palkkaamisestasi pelkän osaamisen ja faktojen sijasta. Miksi juuri sinut kannattaa (lue: pitää) palkata? Kirjoita kirjan avulla timanttinen työhakemus!
Jo pelkästään uuteen saman alan työpaikkaan siirtyminen voi olla pelottavaa. Väärät valinnat kuuluvat nekin elämään. Lopulta nekin ohjaavat oikeaan suuntaan.