Täällä maaseudulla asuessani on ollut iso rikkaus katsella näin talvella kirkkaina pakkasiltoina tähtitaivasta. Jokainen kerta jään ainakin itse ajattelemaan, kuinka järjettömän pieni olen tämän taivaan alla. Juuri näinä mielessäni eivät pyöri muutos ja muutosvastarinta.
Maailma pyörii todellakin kaiken muun kuin sen oman navan ympärillä, vaikka itsekin sen unohtaa välillä kaikessa arjen kiireessä hampaiden ja aikataulujen kiristelyn ohessa ja läheisille tiuskiessa.
Työelämän murros – ja siitä seuraavat pelot
Nykyisessä elämänvaiheessani olen kohdannut niin omia pelkojani kuin myös muiden pelkoja tilanteestani. Toisaalta todella moni ympärilläni toivoo samanlaista mahdollisuutta keskittyä omaan itseensä ja osaamisiensa kehittämiseen. Aikaisempieni kirjoitustenikin puolesta voin todeta, että omat arvoni ovat olleet kovassa syynissä.
Olen saanut ulkopuolisilta tähän liittyen myös kritiikkiä. ”Minkä vuoksi toimit eri tavalla kuin aikaisemmin.” Toki ulkopuolisille niiden omien ratkaisujen sanoittaminen on välillä paljon hankalampaa kuin itselleen.
Varsinkin mikäli ei ole itsekään ihan varma ratkaisuistaan ja kaipaisi ennen kaikkea tukea ja rohkaisua omille päätöksilleen arvostelun sijaan. Toivoisi avoimuutta eikä nyrkkeilytermein täyttä tyrmäystä. Myöskin paljon on kyllä näkemyksiä, miten minun olisi järkevää asiat hoitaa.
Läheisetkään eivät aina täysin ymmärrä minkälaista työelämä nykyään on. Työn vaatimukset ulottuvat yhä lähemmäksi kodin arkea. Sekä työnantaja että puoliso vetävät vastakkaisiin suuntiin yhä kovemmin.
Toimistotyöajat ovat out, ja tämä tuo työn yhä tiiviimmäksi osaksi vapaa-aikaamme. Harvemmalla on enää aivan selkeää vapaa-aikaa. Saati selkeää työnkuvaa tai edes yhtä vakituista työpaikkaa.
Yhä useampi työtehtävä vaatii yrittäjämäisempää otetta. Varmat eläkkeelle siirtymistyöpaikat eivät ole enää tätä päivää. Näen myös, että nykyinen työelämä menee yhä enemmän freelancer ja kevytyrittäjyyden suuntaan.
Pysyvien työpaikkojen sijaan teemme tulevaisuudessa projektiluontoisesti töitä ja vastaamme yhä enemmän itsestämme, yrittäjämäisesti. Hankimme myöskin osaamista toisiltamme yrittäjinä ja vastaamme itse omasta kouluttautumisestamme, ei suinkaan työnantaja.
Kilpailemme osaamisestamme yrittäjämäisesti, ei se tosin nykyisestä työntekijöiden kilpailusta eroa. Olemme toisin sanoen itse vastuussa yhä enemmän menestymisestämme ja työmäärästämme.
Itselleni yrittäjämäisyys työntekijänä on näyttäytynyt esimerkiksi työsähköposteihin vastaamisena koko valveilla oloaikana, ei suinkaan vain työaikana. Itsekin toki tähän syyllistyn välillä, mutta pyrin kovasti arvostamaan niin omaani kuin sähköpostin vastaanottajan vapaa-aikaa ajoittaen viesteihin vastaamisen niin kutsuttuun toimistotyöaikaan.
Vaikka kuinka sanoisi, ettei viestejä tarvitse lukea heti, niin sen enempää asiaa tutkimatta voin sanoa valtaosan kyllä lukevan viestin lähes heti kuullessaan puhelimen viesti-ilmoituksen. Vaikka kuinka työntekijänä joustaisi eri suuntiin vuoron perään, niin koskaan ei vain riitä.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Muutosvastarinta on enemmän sääntö kuin poikkeus
Kaikille muutoksille on aina olennaista myös muutosvastarinta. Itsekin olen vähän liian kilttinä ihmisenä kuunnellut liikaa mitä muut sanovat. Välillä onkin tukalaa olla omien ja muiden tunteiden ristitulessa.
Suurin haaste on ennen kaikkea erottaa, että perustuvatko omat ratkaisuni omiin toiveisiini itsestäni vai muiden näkemyksiin minusta.
Nyt jo edesmenneeltä Prinsessa Dianaltakin oli aikoinaan kysytty eräässä haastattelussa, että näkeekö hän itsensä joskus kuningattarena (jona varmasti moni olisi hänet nähnyt). Diana tosin kommentoi haastattelijalle, ettei näe itseään kuningattarena, sillä hänen näkemyksensä johtamisesta on ollut eri. Hän ei olisi johtanut sääntökirjan avulla vaan sydämen kautta.
Dianan rohkeiden sanojen innoittamana olen löytänyt itsekin viimeisen puolen vuodenaikana aivan uudenlaista itseluottamusta sanoa itselleni ja ennen kaikkea valintojeni epäilijöille:
”Vain minä itse parhaiten tiedän ja tunnen, mikä on minulle parhaaksi, kuka minä olen ja mitä elämälläni haluan tehdä.” Se onkin tuntunut erityisen hyvälle, vaikkakin toki kaikki tuntematon ja vastavirtaan uiminen jännittää aina enemmän tai vähemmän.
Arkipäivän tutut eivät huomaa ehkä minussa mitään eroa, mutta kaikista parhaiten tuntevat pystyvät aistimaan valintojeni itsevarman pohjan ihan pienistäkin arkisista asioista ja valinnoistani. Eräs läheinen totesi minulle: ”Kyllä minä aluksi niin epäilin, että mitä tästä sinun tilanteesta tulee, mutta kyllä minä tunnen, että sinä tiedät mitä teet ja mitä haluat.”
Ja omalta äidiltäni sain myös parhaimmat rohkaisevat sanat: ”Kyllä olen aina nähnyt sinut luovemmassa työssä.” Pakko todeta myös itse: niin olen nähnyt minäkin.
Usein arjessa toimimme arkisten tapojen ja tottumusten mukaan autopilotilla. Päivät, kuukaudet ja vuodenajat lipuvat ohitse. Emme voi tarkalleen tietää, milloin vietämme ne viimeiset hengenvedot.
Mikäli jää odottamaan sitä parempaa aikaa ajatustensa, arvojensa ja toiveidensa käsittelyyn, ei sitä aikaa vain koskaan tule. Aika on siis nyt, ei huomenna. Kukista muutosvastarinta! Sinun tarvitsee vain tehdä päätös itsellesi muutokseen ja asioiden selvittämiseen.
Elämän suorittaminen autopilotilla on yhtä hölmöä kuin ulko-oven pitäminen auki kovalla pakkasella.
