Miia Moisio on tunnelukkoterapeutti ja tietokirjailija, joka työskentelee päätoimisena hyvinvointialan yrittäjänä.
Työurastaan suurimman osan hän on tehnyt Helsingin yliopiston Teologisen tiedekunnan opetustehtävissä, erityisesti sielunhoidon soveltavien opintojen yliopisto-opettajana. Hänet on myös vihitty papiksi. Hän on teologi ja kouluttautunut myös skeematerapeutiksi, mindfulness- ja Asahi-, ryhmäliikunnan- sekä suomalainen eroseminaari -ohjaajaksi sekä suorittanut vuoden mittaiset psykofyysisen psykoterapian perusopinnot.
Miia piinasi lapsesta asti häpeä ja arvottomuuden tunne. Hän sairastui masennukseen jo pienenä koululaisena. Masennus toimi peittona, jonka alle hän yritti piiloutua. Mitä heikommaksi hän itsensä tunsi, sitä kovemmin masennus vaivasi. Yhtä aikaa hän oli masentunut ja iloinen. Suorittaminen oli Miian keino säilyä hengissä.
30 vuotta myöhemmin hänellä oli vihdoin voimia katsoa suoraan itseensä ja nähdä oman masennuksensa syyt. Hän oli vuosia kokenut itseni vääränlaiseksi. Tämä peruskokemus itsestä synnytti häpeän ja vei voimat.
Nyt Miia on parantunut masennuksestaan. Masennus hioi Miiaa ymmärtämään ihmisten haavoja. Hänen kaiken tekemisensä taustalla on halu auttaa ihmisiä löytämään takaisin itsensä äärelle. Miia puhuu itsen rakastamisesta ja hyväksymisestä kaikessa työssään.
Miian työskentelyn lähtökohtana on kokonaisvaltaisuus, jossa nähdään ihmisen fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen puoli. Häntä kiinnostaa ihmismieli, kuinka pahoinvointi voidaan psyykkisen työskentelyn kautta muutettua hyvinvoinniksi, tasapainoksi ja elinvoimaisuudeksi. Miia uskoo, että kun ihminen rakastaa itseään, hyväksyy itsensä ja on lähellä ydintään eli todellista itseään, hän voi hyvin.
Miia on kirjoittanut kirjat “Toivon kirja masennuksesta” (Otava, Hidasta elämää –sarja, 2018), ”Lupa surra” (Otava, Hidasta elämää –sarja, 2019), Häpeästä valoon (Otava, Hidasta elämää –sarja, 2021) ja Masennus ja tunnelukot (Otava, Hidasta elämää –sarja, 2022).
Olet rakastamisen arvoinen – häpeän vastalääke on rakkaus
Miia Moisio luottaa, että elämässä kaikki tapahtuu tarkoituksenmukaisesti – kaiken tarkoitus on tarjota meille paranemisen mahdollisuus. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja pohtii puheessaan häpeää; kokemusta omasta vääränlaisuudesta, arvottomuudesta, kelpaamattomuudesta ja riittämättömyydestä.
Tunnelukkoterapeutti Miia Moisio sairasti itse häpeäsairaudeksi kutsumaansa masennusta vuosikymmenet ja löysi lopulta häpeälle vastalääkkeen, joka johdatteli hänet masennuksesta toipumisen ja häpeästä luopumisen tielle. Moni meistä kantaa sukupolvien takaa tullutta häpeätaakkaa ja kysyy, miten häpeästä pääsee eroon?
TÄYSII 2022 -seminaarin puheessaan Miia kertoo vastalääkkeen, joka voi muuttaa häpeää kantavan kokemuksen itsestään ihan toisenlaiseksi. Hidasta elämää -kirjoittaja Miia Moisio kohtaa työssään terapeuttina häpeästä kärsiviä ihmisiä ja on kirjoittanut teoksen Häpeästä valoon (Otava / Hidasta elämää -kirjaperhe, 2021). Hänen aikaisemmat kirjansa ovat Lupa surra (Otava / Hidasta elämää -kirjaperhe, 2019) ja Toivon kirja masennuksesta (Otava / Hidasta elämää -kirjaperhe, 2018).
Tutustu Miiaan: Kotisivut / Facebook / Instagram / Sähköposti: miia.moisio(at)helsinki.fi / Puhelin: 050 – 402 3273