Pekka seisoi koululuokan edessä paperilappu käsissään. Sydän hakkasi, kädet hikoilivat ja Pekka tärisi niin, että kaikki huomasivat sen. Esitelmän pitäminen oli nuorelle Pekalle kauhistuttava kokemus, lähes ylitsepääsemätön este, joka sai koko kehon värisemään epävarmuudesta. Hän ajatteli, ettei voisi koskaan puhua yleisön edessä.
Mutta elämä kuljetti omalla tavallaan. Vuosien myötä Pekka huomasi löysi itsensä tilanteista, joissa hänen oli pakko nousta esiin ja sanoa sanottavansa. Hän oivalsi kyseen olevan siitä, että aiheen tärkeys oli isompi kuin pelko olla ihmisten edessä. Pelko ei ollut enää ratin takana, ohjaamassa hänen elämäänsä. Se istui kyydissä, mukana matkassa, mutta ei enää määräävässä asemassa. Pekka oli ottanut ohjat omiin käsiinsä.
Lapsena hän ei olisi koskaan uskonut, että jonain päivänä hänestä tulisi puhuja, joka seisoisi lavalla ja inspiroisi muita. Hän ei olisi uskonut, että voisi perustaa yrityksen, johtaa ihmisiä tai matkustaa ulkomaille pitämään esitelmiä. Vuosien varrella Pekka oli kuitenkin sisäistänyt, ettei pelko ole syy pysähtyä.
Nykyään Pekka rohkaisee muita tekemään samoin. Hän tietää, miltä tuntuu, kun pelko yrittää ottaa vallan. Hän tietää, miten keho voi reagoida, miten ajatukset voivat lamaantua. Mutta hän myös tietää, että jokaisella on mahdollisuus valita, antaako pelon määrätä elämäänsä vai astuuko rohkeasti eteenpäin.
Loppuunpalaminen opetti kuuntelemaan sisäistä kuiskausta
Pekka oli pitkään kiireinen ihminen. Hän rakasti tavoitteita, tehokkuutta ja jatkuvaa eteenpäin menemistä. Hänen elämänsä oli täynnä mielekästä tekemistä, mutta syvällä sisimmässään hän tunsi epämääräistä levottomuutta. Vuosien ajan hän oli ohittanut tämän tunteen, pitänyt sitä merkityksettömänä tai selittänyt sen väsymyksellä. Hän ajatteli, että niin kauan kuin asiat etenivät ja saavutuksia kertyi, kaikki oli kunnossa.
Sitten tuli hetki, jolloin keho ja mieli eivät enää suostuneet jatkamaan samaa tahtia. Loppuunpalaminen pysäytti hänet täysin. Se ei ollut äkillinen romahdus, vaan pitkän laiminlyönnin seuraus. Hän tajusi, että hän oli vuosikausia vaimentanut omaa sisintään, hukuttanut sen velvollisuuksiin ja suorittamiseen. Hän ei ollut antanut itselleen tilaa kuulla, mitä todella halusi.
Toipumisen myötä Pekka alkoi tarkastella elämäänsä uudesta näkökulmasta. Hän huomasi, että todelliset vastaukset eivät löytyneet loputtomista analyyseistä, vaan hiljaisuudesta. Hän alkoi tehdä tietoisia muutoksia ja alkoi kuunnella, mitä hänen sisimpänsä yritti kertoa. Esimerkiksi rauhallisten kävelylenkkien aikana ajatukset saivat asettua paikoilleen ilman pakottamista.
Ajan myötä Pekka oppi tunnistamaan oman intuitionsa paremmin. Hän huomasi, että kiireessä tehdyt päätökset johtivat usein harhapoluille, kun taas rauhassa harkitut valinnat avasivat oven merkityksellisempiin mahdollisuuksiin. Hän ymmärsi, että sisäinen ääni ei ollut satunnainen kuiskaus, vaan tärkeä kompassi, joka ohjasi häntä kohti täyttymyksellistä elämää.
Mielen hyvinvointi syntyi rohkeudesta seurata omaa polkua
Pekka oli elänyt pitkään ajatusmaailmassa, jossa väsymys oli yksiselitteisesti seurausta fyysisestä rasituksesta. Hän oli tottunut siihen, että unen, ravinnon ja levon yhdistelmä palautti voimat, mutta loppuunpalamisen jälkeen hän huomasi, että tämä ei enää toiminutkaan. Hän nukkui pitkiä öitä ja yritti palautua, mutta silti uupumus tuntui syvenevän. Lopulta hän oivalsi, että oli olemassa kahdenlaista väsymystä, fyysistä ja mielen uupumusta. Jälkimmäinen ei hävinnyt levolla, koska se juontui syvemmästä ristiriidasta – siitä, ettei hän ollut linjassa itsensä kanssa.
Pekka alkoi pohtia, miksi jokin asia, joka aiemmin oli tuntunut hänestä merkitykselliseltä, ei enää herättänyt samaa innostusta. Hän ymmärsi, että mielen väsymys syntyi siitä, kun hän teki asioita, jotka eivät olleet hänelle merkityksellisiä. Päivät täyttyivät velvoitteista ja järkeviksi luokiteltavista päätöksistä, mutta sisimmässään hän tunsi, ettei ollut oikealla polulla. Hän huomasi, että jokin hänessä kaipasi suuntaa, joka ei ollut looginen tai selkeä, mutta joka sytytti hänessä aivan uudenlaista energiaa.
Kun Pekka alkoi antaa tilaa tälle intuitiiviselle tunteelle, hänen energiansa alkoi palautua. Hän käytti aikaa asioihin, jotka tuntuivat järjettömiltä mutta merkityksellisiltä. Hän alkoi tutkia uusia asioita, joiden hyötyä hän ei vielä ymmärtänyt, mutta jotka herättivät hänessä elämäniloa. Pikkuhiljaa hän huomasi, että nämä näennäisesti irralliset kiinnostuksen kohteet alkoivat muodostaa suurempaa kokonaisuutta, jonka merkityksen hän ymmärsi vasta myöhemmin.
Hänen elämänsä polku oli koostunut kolmesta pidemmän aikajänteen intohimon kohteesta, ensin ohjelmointi, sitten markkinointi ja lopulta sukellus henkisyyteen. Jokainen näistä vaiheista oli tuntunut aikanaan irralliselta, mutta nyt hän näki, kuinka ne kaikki olivat valmistaneet häntä kohti nykyhetkeä. Hän ymmärsi, että kun ihminen uskaltaa kuunnella sisintään ja seurata sitä, mikä sytyttää, elämä ohjaa oikeaan suuntaan. Mielen hyvinvointi ei ollut pelkästään stressinhallintaa tai rentoutumista, se oli paljon syvempää – se oli itsensä kuuntelemista ja uskallusta seurata omaa polkuaan.
Nollapisteajattelu johti nöyryyteen ja kasvuun
Pekan ura voidaan jakaa kahteen vaiheeseen, joista ensimmäinen perustui menestyksen rakentamiseen. Hän halusi auttaa muita, mutta taustalla vaikutti syvä riittämättömyyden tunne. Jokainen saavutus, jokainen onnistuminen oli osa tarinaa, jonka hän rakensi itselleen – tarinaa siitä, kuinka hyvä ja pätevä hän oli. Hän etsi vahvistusta omalle identiteetilleen ja rakensi itselleen menestyjän mallin. Mutta kuten usein käy, sisäinen tyhjyys ei täyttynyt ulkoisilla saavutuksilla. Riittämättömyyden juuret olivat syvemmällä, eikä mikään ulkoinen tunnustus lopulta riittänyt.
Loppuunpalaminen pakotti Pekan pysähtymään ja avasi uudenlaisen näkökulman. Hän alkoi tarkastella omaa identiteettiään ja sitä, miten oli rakentanut tarinaa itsestään. Hän ymmärsi, kuinka hänen elämänsä tapahtumat olivat muokanneet hänen käsitystään itsestään ja maailmasta. Ennen hän liitti onnistumiset ja saavutukset suoraan omaan arvoonsa, mutta nyt hän alkoi kyseenalaistaa tätä ajattelumallia.
Tämä pohdinta sai Pekan muuttamaan lähestymistapansa asioita kohtaan ja hän alkoi harjoittaa niin kutsuttua nollapisteajattelua – tilaa, jossa ei ole valmiita vastauksia, vaan uteliaisuutta ja avoimuutta. Hän alkoi suhtautua jokaiseen tilanteeseen, kohtaamiseen ja haasteeseen kuin oppilas, joka näkee asiat ensimmäistä kertaa.
Tämä toi mukanaan uudenlaista nöyryyttä, hän ei enää pitänyt itseään valmiina tai kaiken tietävänä, vaan avoimena oppimiselle. Nollapisteajattelun kautta hän havaitsi, kuinka menneisyyden uskomukset voivat muodostaa näkymättömän vankilan, joka rajoittaa mahdollisuuksia. Nyt hän antoi itselleen luvan nähdä asiat uudessa valossa ja kokeilla uusia tapoja toimia. Tämä ei ainoastaan tehnyt hänestä parempaa auttajaa muille, vaan avasi myös ovia kehitykselle ja kasvulle, jolle ei ollut enää rajoja.
Rajattomuus on oman mielen rajojen rohkeaa kyseenalaistamista
Bisnesmentori Pekka Mattila oivalsi, että ihmisen kyvyt ja mahdollisuudet eivät lopulta määräydy ulkoisten olosuhteiden mukaan, vaan niiden rajat syntyvät mielessä. Hänelle tämä oli mullistava ajatus. Hän tajusi, että esteenä olivat ainoastaan hänen omat uskomuksensa – ne näkymättömät seinät, jotka hän oli rakentanut itselleen. Hän alkoi nähdä, kuinka hänen sisäinen maailmansa muodosti ulkoisen todellisuuden. Mitä enemmän hän purki rajoittavia uskomuksia, sitä enemmän hänen elämässään alkoi avautua uusia ovia.
Hän ymmärsi, että kehitystä ei kannata hakea väkisin puskemalla, vaan luottamalla siihen, että asiat voivat tapahtua sulavasti ja ilman jatkuvaa kamppailua. Hän huomasi monien yrittävän edetä elämässään niin, että he juoksevat kovaa, mutta paikallaan. Jatkuva tekeminen ei aina tarkoita todellista etenemistä. Pysähtymisestä tuli Pekalle voimavara. Hän oppi, että on viisasta tarkastella erilaisia reittejä, eikä vain rynnätä vauhdilla eteenpäin. Tämä oivallus säästi häneltä aikaa, turhautumista ja epäonnistumisia.
Pekalle rajattomuus tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että hän uskaltaa kyseenalaistaa omat rajansa. Hän huomasi, että suurimmat läpimurrot syntyivät silloin, kun hän uskalsi olla tietämättä ja antaa tilaa uusille näkökulmille. Hän alkoi luottaa siihen, että hänen sisimpänsä tietää tien, kunhan hän kuuntelee sitä ja antaa itselleen luvan pysähtyä.
Oman loppuunpalamisensa jälkeen Pekka ymmärsi, että todellinen kasvu syntyy sisältäpäin. Hän haluaa auttaa myös muita vapautumaan rajoittavista uskomuksistaan, näkemään oman potentiaalinsa ja elämään aidosti merkityksellistä elämää. Pekan rohkaisee ihmisiä kohtaamaan itsensä nöyryydellä, uteliaisuudella ja avoimuudella, jotta he voivat löytää oman voimansa ja käyttää sitä sekä omaan kasvuunsa, että myös muiden hyväksi.
Pekka Mattilaa haastatteli Andy Hopi.
Pekka Mattila | Kohti rajattomuutta – miten vapautua mielen rajoituksista?
Sinusta on paljon suurempaan, kuin mitä uskotkaan. Moni ihminen kokee olevansa jumissa elämässään, toteuttaa tehtäväänsä pienesti tai ei aloita ollenkaan. Ihminen rajoittaa itse itseään menneisyyden tarinoilla ja peloilla. Kun hyväksymme menneisyytemme täysimääräisesti ja antaudumme tehtävällemme, voimme saavuttaa rajattomuuden.
Bisnesmentori Pekka Mattila on ollut oman itsensä vankina ja kulkenut vapautumisen matkan itsestään. Kun on vapautunut itsestään, ei asioissa ole enää niin paljon kyse itsestä, vaan paljon laajemmasta kuvakulmasta.
TÄYSII 2025 -seminaarin puheessaan Pekka valaisee, miten ujo ja epävarma pikkupoika on löytänyt tiensä kansainvälisille lavoille ja nostanut asiakkaitaan miljooniin. Kyseessä on rohkea ja paljastava tarina keskeneräisyydestä sekä kasvusta ihmisenä. Pekka muistuttaa, että meidän ei tarvitse olla valmiita, meidän tulee olla vain valmiita kulkemaan eteenpäin.
