Marika Rosenborg on helsinkiläinen seksuaaliterapeutti, eroasiantuntija, mindfulness-ohjaaja ja tietokirjailija. Marika uskoo uusiin alkuihin ja siihen, että kaikissa ihmisissä on mahdollisuuksia, jotka ansaitsevat tulla näkyviksi.
Marika on työskennellyt jo vuodesta 2003 erokriisin keskellä elävien ihmisten kanssa. Tie särkyneiden auttajaksi lähti hänen omasta erostaan liikkeelle. Marika kertoo kulkeneensa pitkän tien kiinnipitämisestä hellittämiseen. ”Kaiken mistä kerron, olen oppinut oman elämäni kautta. Kun suostuin sille, että elämän luonne on olla jatkuvassa muutoksessa, oli minun mahdollista kokea myös nykyhetki onnellisemmin ja täydemmin. Tätä ajatusta tutkin asiakkaideni kanssa ja tämän ajatuksen haluan myös teidän kanssanne jakaa.”
Kärsimyksen vähentäminen ja tunnetaitojen parantaminen innostavat Marikaa. Erityisen mieluisia Marikalle ovat hyväksymis- ja omistautumisterapia sekä dialektisen käyttäytymisterapian periaatteet. Marika muistuttaa, että koskaan ei ole myöhäistä auttaa itseään. Vaikka mieli vastustaa muutosta, voi aina aloittaa alusta. Marikan oma elämä mullistui syksyllä 2017, kun hänen lapsensa muuttivat pois kotoa. Yksin eläminen ja vanhemmuuden vastuista irrottautumisen vaikeus kahdenkymmenen vuoden jälkeen yllätti vaikeudellaan. Kriisi johti kolmen ja puolen vuoden psykoterapiaprosessiin, jonka varrelta löytyneitä oivalluksia hän jakaa syyskuussa ilmestyvässä kirjassaan : Luopumisen kauneus – kirja hellittämisestä ja hyväksymisestä (Otava – Hidasta elämää -sarja 2022).
Marikalta on ilmestynyt aiemmin teokset: Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde (Otava – Hidasta elämää -sarja 2020), Uusperheen käsikirja (yhdessä Tarja Törmäsen kanssa, Otava 2019), Sinä selviät kyllä – Erovuoden matkaopas (Otava – Hidasta elämää -sarja 2018) ja Lasten oppeja äideille (osana antologiaa, Otava – Hidasta elämää -sarja 2018).
Lisäksi Marikalta on julkaistu Parisuhteen keskustelukortit (Hidasta elämää – yhdessä Eevi Vuoriston kanssa 2021).
Marika pitää terapiavastaanottoa ja bloggaa Hidasta elämää -sivustolla.
Koskaan ei ole myöhäistä auttaa itseään
Tunteiden välttely on nopein tie hankaluuksiin itsemme kanssa. Kun annamme itsellemme luvan tuntea kaikki tunteemme, pääsemme paremmin eteenpäin ja teemme samalla kasvulle tilaa elämässämme. Hyväksyminen on ovi vapauteen, se mahdollistaa myös meitä kannattelevan toivon vahvistumisen.
Terapeutti ja tietokirjailija Marika Rosenborg on työskennellyt kahdenkymmenen vuoden ajan erokriisin keskellä elävien ihmisten kanssa. Tie särkyneiden auttajaksi lähti liikkeelle Marikan omasta erosta ja nyt hänen kohdallaan voi jo puhua elämäntyöstä.
”Olen kulkenut omassa elämässäni pitkän tien kiinnipitämisestä hellittämiseen. Kun suostuin sille, että elämän luonne on olla jatkuvassa muutoksessa oli minun mahdollista elää myös nykyhetki onnellisemmin ja täydemmin.” Tätä ajatusta Marika tutkii asiakkaidensa kanssa ja tämän ajatuksen hän haluaa jakaa myös TÄYSII 2022 -seminaarin puheessaan.
Tutustu Marikaan: Kotisivut / Blogi / Facebook / Instagram / Twitter