Istun kahvilassa, näytön kirjoituskursorin merkki vilkkuu tasaisesti tyhjällä sivulla. Luon katseen lähes vastapäätäni istuvaan ihmiseen ja näen hänen katseessa surumielisyyttä, epätoivoa ja viisautta. Se koskettaa minua. Ehkä tunnistan jotakin tuossa katseessa, joka on kuulunut myös minun elämääni. Sydän ja sen kantajansa katse eivät valehtele. Sitten tulen miettineeksi ja uppoudun ajatuksiini; minkälainen sydän minulla on? Voinko todeta, että luotan sydämen ääneen? Minkälaisia sydämiä meillä on? Jokaisen kohtaamamme ihmisen takana on suuri sykkivä elinvoima ja elämänvoima.
Sattumalta näen myös pian suuren ikkunalasin takaa vuosien takaa erään nuoren, jonka kasvatuksesta vastasin silloisten kollegojeni kanssa. Hänen olemuksensa on ahdistunut, hermostunut ja surullinen. En haluaisi mitään muuta niin kovasti kuin koskettaa näitä ihmisiä lohdulla ja rakkaudella, koska tiedän, miltä tuo kaikki on tuntunut. Se on suorastaan raastavaa. Käännän jälleen huomioni pohdintaan… otan elämäni tarkistuspisteeseen, sydämeni.
Havahdun tunnustellessani kaulakoruani, siinä olevaa sydänriipusta sormissani. Se on sydänkoru, jonka sain ystävältäni. Se oli hänen itsensä tekemää sydämen työtä, jossa rakkautta on läsnä. Sydämemme voima on ihmeellinen. Kuinka monesta kriisistä, surusta, vihasta sydämestämme kumpuava elämänvoima on pelastanut meidät. Vaikka emme olisi aina jaksaneet uskoa, niin sydän on silti lyönyt hiljaa taustalla.
Toivon, että voisin luottaa sydämeni voimaan
Olen ihaillut sydämiä, joiden takana ei ole pelkoa huomisesta, tulevasta. Hiljaa mielessäni toivonut, että jonain päivänä voisin luottaa yhtä vahvasti sydämeni voimaan. Suljin silmäni, opettelin hiljentymään sydämeni ääreen muutama vuosi sitten. Sain kokea, miltä elämänvoima tuntuu, miltä tuntuu kun sydämeni avautuu elämälle, maailmalle ja itselleni. Se ei ollut enää vain välttämätön lihas, joka kuljettaa kehossani happea.
Sydämeni opetti minua hengittämään, hengittämään elämänvoimaa sisään ja ulos. Jokaisena hetkenä se vain vahvistui, voimistui ja alkoi luoda valoa. Sen voima on ollut koetuksella. Niin kuin meillä kaikilla, sydämemme joutuu joskus niin koville, että sattuu fyysisesti, repii ja pakottaa viimein polvistumaan hiljaisen armon ääreen. Rakkauden lähteelle. Vaikka valoa on paljon, on myös pimeää ja sydämemme on viisas. Se on niin viisas, ettemme pärjäisi ilman sen ohjausta.
Sydän, joka ei pelkää, vaikka pelottaa. Sellainen on sydämeni. Sen symboli on kulkenut vuosia kanssani. Ollessani 20-vuotias, ostin Tiimarista valkean kipsisydämen. Niin moni tavara on jäänyt matkasta, mutta tämä sydän on seurannut. Se on särkynyt joskus kirjaimellisesti saaden taas ehjän olemuksen paikoilleen liimatuista paloista; joita ei huomaa, ellei katso hyvin tarkasti tai tiedä, että se on särkynyt. Siihen on vuosien saatossa tullut pieniä kauneuspilkkuja, mutta siellä se on tänäänkin, hyllylläni. Se on suojellut minua, kantanut tähänkin asti. Se on sydän, joka ei pelkää pohjimmiltaan mitään, vaikka mieli joskus säikähtäisikin.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Luotan sydämen ääneen
Sydämeni luo tuikkivan säihkyn silmiini, se sytyttää ja rakastuttaa. Se on niin vahva, että kuljen sydämen voimin vaikka maailman ääriin. Etsin, löydän ja tunnen. Luotan sydämen ääneen ja turvaan, se ei koskaan hylkää minua. Sydämeni elävöittää minut uusiin väreihin, sävyihin, muutoksiin ja tahtoo aina parastani. Meidän tulee vain tehdä valinta; uskallettava ottaa vastaan sydämemme ohjaus epäilemättä tai järkeistämättä sen tahtoa.
Emme luo unelmistamme totta ajatusten voimin, vaan sydämen voimin. Jos meillä ei ole sydämen voimaa, ei silloin ole löydettävissä myöskään unelmia tai intohimoa. Sydämeni oli hetki sitten syrjällään. Menetin oikeastaan kaiken maallisen ja sitä ennen henkisen elinvoimani. Se pelotti, pakotti käpertymään nurkkaan ja ottamaan aikalisä elämälle.
Nyt kun istun tässä ja tänään, katsellen ihmisvilinää, sydämiä niiden ihmisten takana, olen onnellinen. Hymyilen hiljaa ja tunnen suuren rauhan. Joskus se järkkyy, niin meille kaikille käy. Löydämme aina sen uudelleen. Sydämesi Sinussa, sinulla on vain yksi sydän. Pidä huolta siitä ja anna sen parantaa syvimmätkin haavasi, sillä kaikki särösi silottuvat ajallaan kauniiksi pinnaksi. Sellaisen pinnan kipsinen sydän hyllyssäni omistaa.
Artikkelin kirjoittaja Olivia Toivanen on mindfulness-ohjaaja ja freelance-kirjoittaja Kuopiosta. Hän on elämän värejä sekä luontoa rakastava persoona. Oliviaa on aina kiinnostanut ihmismielen syvät uomat ja elämä matkana. Lapsesta asti erityisherkkyys on tuonut elämään niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin. Yksi Olivian tärkeimmistä intohimon ja luovuuden lähteistä on kirjoittaminen.
