Lotta Hintsa on vuorikiipeilijä, malli ja Miss Suomi vuodelta 2013. Hänen isänsä on urheilulääkäri Aki Hintsa, joka tunnetaan 11 vuoden urastaan Formula 1 varikkolääkärinä. Lotta on perinyt isältään sisukkuutta, jonka voimalla hän menee eteenpäin.

Lapsuuttaan Lotta vietti kahteen otteeseen sisällissodan runtelemassa Etiopiassa, jossa isällä oli työ lähetyslääkärinä Lotan ollessa 3–11-vuotias. Lotta ja sisarukset eivät olleet tietoisia Etiopian poliittisesta epävakaudesta ja jos yöllä kuului pauketta, se selitettiin kirjahyllyn kaatumisella tai ikkunaan lentäneellä korppikotkalla.

Lotan perhe palasi Etiopiasta ja asettui pysyvästi Suomeen. Lotta halusi päästä yläasteelta isosiskonsa tavoin nopeutetussa aikataulussa. Kun luokkakaveri alkoi laihduttaa, Lotta päätti laittaa paremmaksi. Hän ei haaveillut pienemmästä koosta, vaan tavoitteiden saavuttaminen tuotti mielihyvää. Onnistumisen tunne pönkitti itsetuntoa. Lopulta Lotta sairastui anoreksiaan. Onneksi luokkakaveri kertoi terveydenhoitajalle tilanteesta ja Lotta lähetettiin sairaalaan.

Kilpailuhenkisen Lotan elämää tuki cheerleading-harrastus, johon suorittamisen tarve oli helppo suunnata. Lotta ymmärsi, että jos halusi pärjätä lajissa, oli pakko syödä. Hän alkoi hyväksyä, että ruoka tekee hyvää, eikä ole vihollinen. Hän sain onnistumisia muualta kuin painonpudottamisesta.

Anoreksia puhkesi vielä uudelleen, kun elämässä oli vaikea jakso ja Lotasta tuntui, että ruokailut olivat ainoa asia, joita hän pystyi hallitsemaan. Hän alkoi rajoittaa ruokailujaan. Lotta päätti lähteä Miss Suomi –kisoihin hetken mielijohteesta, mallitoimiston kehoituksesta ja isoäidin toiveesta. Ja koska halusi todistaa itselleen, olevansa tarpeeksi vahva.

Lotta on hurahtanut vuorikiipeilyyn. Se on Lotalle paitsi äärimmäisen fyysinen, myös henkinen suoritus. Kiipeily on hänelle matka itseensä, sekä mahdollisuus palautua ja rentoutua. Lotta rakastaa rajojen hakemista ja viihtyy hyvin epämukavuusalueella. Lotta nauttii, kun pystyy jatkamaan eteenpäin mielen voimalla silloinkin, kun kroppa ei enää jaksaisi. Kiipeillessä Lotta kokee henkinen puolensa olevan enemmän koetuksella. Vuoret vetävät Lotan nöyräksi. Niiden laella hän ymmärtää oman pienuutensa ja tuntee suurta kiitollisuutta elämää kohtaan.

Opin isältäni sisukkuuden, jonka voimalla nyt valloitan vuoria

TÄYSII 2020 -seminaarin puheenvuorossaan Lotta Hintsa kertoo isältään formulalääkäri Aki Hintsalta perimästään sisukkuudesta, jonka avulla hän valloittaa nyt vuoria. Tiedossa on huikeita tarinoita. Lotta nauttii itsensä ylittämisestä sekä epämukavuusalueella olemisesta ja treenaa vähintään 20 tuntia viikossa, sillä hänen ammatiksi muuttunut harrastuksensa on aidosti hengenvaarallinen. Instagramissa hän julkaisee huikeita kuvia, joissa hän on poseeraa yli 7 kilometrin korkeudessa, sillä tämä periksiantamaton nainen on menettänyt sydämensä täysin vuorikiipeilylle. Vuoden 2013 Miss Suomen olet saattanut nähdä myös televisiossa, sillä hän on ollut mukana mm. Tehtävä Lapissa, Tanssii tähtien kanssa, Selviytyjät Suomi ja Fort Boyard Suomi -ohjelmissa.

Koostekuva TÄYSII 2017 -seminaarin puhujista