Voisinko minä onnistua? Oikeasti, minäkö? Voisiko minun unelmistani tulla totta? Pystynkö minä siihen? Mitä muut ajattelevat? Onko tämä ”oikea unelma” vai vaan joku höpöhöpö-juttu? Mitä jos tämä ei olekaan ”minun juttuni”, kun unelmat toteutuvat? Usein tällaisia kysymyksiä kiertelee unelmien ympärillä. Myös minä olen miettinyt näitä kysymyksiä!
Puhu, puhu, puhu
Minä olen matkalla kohti unelmaani, kohti aivan eri työtä kuin se, mihin minä kouluttauduin monen vuoden ajan ja missä minulle on toimi odottamassa hoitovapaalta paluuta. Olen aina uskaltanut unelmoida ja ainakin suurimmaksi osaksi ollut luottavainen omiin kykyihini. Miten sitten unelmat alkoivat saada tulta alleen? Se, että kerroin niistä ääneen! Tämä yllätti itsenikin! Se, kun uskalsi puhua niistä ääneen, auttoi unelmiakin saamaan aivan eri muodon kuin aiemmin. Niistä tuli todellisempia.
Ja arvaatkaa mitä? Todella tärkeää on se, kenelle niistä unelmista puhuu. Minun kuulijani antoivat minulle mahtavan palautteen ja kannustuksen! Ihmiset ympärillä voivat joko antaa unelmien tavoittelulle suuren tuen tai sitten he voivat lytätä kaikki mahdollisuudet siihen. Se, millainen tie unelmien luo on, riippuu paljon ihmisistä ympärilläsi. Sinä tarvitset tukijoukon. Ja sinä voit olla tärkeä henkilö läheisesi unelmien toteuttamisessa.
Päätä olla rohkea!
Toinen asia, mikä minulle nousi todella tärkeäksi asiaksi tiellä kohti unelmiani, oli se, että sain rohkeutta! Sain rohkeutta ympäröiviltä ihmisiltä, mutta myös se, että päätin vain olla rohkea, oli avainasemassa. Tämä päätös syntyi Uskalla Innostua-valmennusyhtiön Saa mitä haluat-viikonlopussa, kun asetimme tälle hetkelle ykköstavoitteen. Teimme viikonlopun aikana harjoituksia, jotka auttoivat alkusysäykseen kohti omaa tavoitetta. Harjoitusten jälkeen en nähnyt enää mitään syytä, miksi en olisi rohkeampi ja kokeilisi tavoitella unelmiani.
Se, miksi juuri nyt oli oikea hetki lähteä havittelemaan unelmaa, oli varmasti se, että vihdoin olin valmis sietämään epävarmuutta ja olla pelkäämättä epäonnistumista. Kun tavoite on järkevä, keinot sen saavuttamiseksi järkevät ja motivaatio kohdillaan, niin varmasti teet parhaasi. Ja kun teet parhaasi, niin se riittää.
Jos epäonnistut, niin sitten tilanne arvioidaan uudestaan, eikö? Teitkö todella parhaasi? Otitko kaikki tarvittavat asiat huomioon? Tuliko vastaan jotakin yllättävää, mikä sotki unelman tavoittelun? Löytyikö jotakin sellaista, mikä alkoikin vaikuttaa siihen, että unelma ei enää tunnu samalta? Oletko edelleen varma, että tahdot unelmaa? Jos siis epäonnistut, on vain uudelleenarvioinnin aika. Sen jälkeen homma jatkuu, tai ei jatku, riippuu siitä, mihin päädyt. Ja jos et halua jatkaa unelmien tavoittelua, niin se ei varmasti ole huono juttu. Silloin olet katsonut sen tien, ja tiedät, että se ei ole sinun juttusi, tai vaihtoehtoisesti aika ei ole nyt oikea.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Sopiiko unelma elämääsi?
NLP:ssä puhutaan paljon mielen ekologiasta eli arvioidaan sitä, miten tavoite istuu omaan elämään ja läheisten elämään. Jotta unelma on oikeasti toimiva ja kestävä, niin sen täytyy sopia omiin arvoihin ja omaan elämään. Jos unelmasi on lähteä vuorikiipeilemään, mutta olet viimeisimmillään raskaana, niin ekologiasi ehkä kertoo tässä vaiheessa, että ei, unelma ei ehkä sovi juuri nyt elämääni. Myös jos unelmanasi on tehdä kokoaikaisesti töitä ulkomailla perhe mukana, mutta perheesi ei missään nimessä ole valmis lähtemään mukaasi, niin silloin unelmasi ei ehkä istu läheistesi elämään, ja unelma kannattaa arvioida uudestaan. Joskus tässä vaiheessa, kun unelmaa arvioidaan, huomataan, että unelma ei ehkä ollutkaan se oikea oma unelma, vaan jonkun toisen asettama.
Nauti!
Oli sitten unelmasi iso tai pieni, niin se on tärkeä. Ehkä olet juuri saavuttanut unelmiasi, etkä tällä hetkellä tahdo aloittaa matkaa uusiin unelmiin – nauti siis tästä hetkestä ja siitä, mitä olet saavuttanut! Koen, että unelmat ovat ihmisille muutosvoimaa ja energiaa, mutta ei kannata huolestua, jos elämässä tulee etsikkoaikoja, jolloin ei aina ihan varmaksi tiedä, mitkä ne omat unelmat ovat.
Koen, että jokainen ihminen tarvitsee unelmia! On ihmisiä, jotka kokevat, että eivät osaa unelmoida. Yleensä he ovat vanhempia ihmisiä, jotka kokevat sanan unelma korkealentoisena asiana. Mutta sitähän unelman ei tarvitse olla! Ei tarvitse unelmoida maailmanmestaruudesta, vaan voi unelmoida vaikka siitä, että saisi kämmenet lattiaan, kun taipuu alaspäin tai siitä, että osaisi sommitella taulut kivoiksi kokonaisuuksiksi seinille. Uskon, että jokainen ihminen pohjimmiltaan osaa unelmoida, ja pohjimmiltaan kaipaa elämäänsä unelmia.
On tärkeää, että kun tavoittelet unelmaasi, niin pidät mielessä päämäärän. Se on se voima, jonka avulla jaksat! Siitä huolimatta: katsele ympärillesi, kun teet matkaa. Ihmettele kaikkea sitä, mitä saat aikaan ja miltä matka tuntuu. Nauti matkastasi kohti unelmiasi!
Artikkelin kirjoittaja Emmi Jansson on reilu kolmekymppinen neljän lapsen onnellinen äiti, yrittäjä ja yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on tosi kallellaan psykologiaan. Itsensä kehittäminen onkin hänelle elämänmittainen haaste. Emmi rakastaa pienten ja isojen asioiden pohtimista ja puhuukin usein elämästä ja kuolemasta, unelmista, intohimoista, intuitiosta, kommunikaatiosta ja merkityksellisyydestä. Emmi voimaantuu liikunnasta, luonnosta, hyvistä keskusteluista, lukemisesta, musiikista, herkullisesta ruoasta ja erityisesti lasten kanssa olemisesta.