Jo pienenä tyttönä Anna-Helena tunsi olevansa erilainen. Herkkyys oli hänen supervoimansa, mutta lapsena hän ei vielä osannut suhtautua siihen lahjana. Se tuntui enemmänkin taakalta. Hän piilotti sen, kunnes keho sanoi: nyt riittää.
Vain 11-vuotiaana autoimmuunisairaus vei hänet sairaalan sänkyyn ja pakotti pysähtymään. Siellä hän oppi pysähtymään itsensä äärelle ja kuuntelemaan itseään. Hän oppi, että vaikka maailma ympärillä pyörisi omaa hurjaa vauhtiaan, sisällä on aina paikka, jossa voi pysähtyä. Se kokemus ei jäänyt viimeiseksi.
Vuosia myöhemmin, opiskelujen ja työn paineissa, Anna-Helena huomasi toistuvasti kävelevänsä reunalla, jossa oma jaksaminen alkaa hiipua. Ensimmäisen kerran se ilmeni riittämättömyytenä ja uupumuksena. Toisen kerran elämä ravisutti kunnolla, kun väitöskirjan tekemisen ja talon remontoinnin yhteyteen osui monta suurta menetystä: odotettu vauva ei koskaan nähnyt päivänvaloa ja isä sekä isoäiti siirtyivät ajasta ikuisuuteen.
Näiden vaikeiden kokemusten keskellä Anna-Helena oppi enemmän itsestään, löysi syvemmän yhteyden omaan hyvinvointiinsa ja oivalsi, ettei elämä ole selviytymistä varten. Se on elämistä varten. Mutta se oivallus ei tullut helpolla.
Kun elämä tuntui pelkältä suorittamiselta – neljä lasta, kaksi koiraa, talo, työt – Anna-Helena päätti tehdä jotakin radikaalia. Hän lähti Keniaan vapaaehtoistyöhön. Siellä, kaukana kaikesta tutusta, hän löysi jotakin olennaista, rauhan. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän havahtui, ettei tarvinnut lääkkeitä stressin hallintaan.
Kotiin palattuaan hän tiesi, että oli aika muuttaa suuntaa. Tutkijan työ oli antanut paljon, mutta jotain vielä tärkeämpää odotti. Hän kouluttautui valmentajaksi ja yhdisti tieteellisen ymmärryksensä mielen ja kehon yhteydestä omaan elämänkokemukseensa. Syntyi uusi suunta ja uusi identiteetti: biologi-valmentaja.
Kerran peiliin katsoessa syntyi oivallus, joka muutti kaiken. Anna-Helena ymmärsi olevansa se, joka voisi auttaa muita stressin kanssa – koska hän ymmärsi stressin biologiaa, oli itse elänyt sen läpi, nähnyt sen varjot ja löytänyt valon. Hän halusi rakentaa jotain kestävää.
Tänä päivänä Anna-Helena auttaa ihmisiä pysähtymään ennen kuin on liian myöhäistä. Hän ei enää pelkästään paranna, kuten tutkijana aikoinaan halusi, vaan ennen kaikkea ehkäisee. Hän näyttää esimerkillään, että vaikeimmatkin hetket voivat olla siltoja – kohti tasapainoisempaa ja merkityksellisempää elämää.
Kestävä hyvinvointi ei ole projekti, vaan tapa elää
Mikrobiologi Anna-Helena Saariahon tutkijan ura ja henkilökohtaiset kokemukset ovat opettaneet hänelle jotain syvää: kestävä hyvinvointi syntyy pysähtymisestä, ymmärtämisestä ja askel kerrallaan rakentamisesta. Kestävä hyvinvointi ei vaadi jatkuvaa ponnistelua, kontrollia tai äärimmäisiä tekoja. Se syntyy, kun ihminen löytää juuri itselleen toimivat tavat huolehtia itsestään.
Biologin tausta on vaikuttanut vahvasti hänen näkemykseensä: mikään ei toimi irrallaan tai hetkellisesti, vaan kaikki liittyy kaikkeen. Tämän takia Anna-Helena vierastaa pikaratkaisuja. Ne voivat tuntua helpoilta, mutta usein ne kuluttavat enemmän kuin rakentavat – aivan kuten pikavippi, joka saattaa hetkeksi helpottaa, mutta aiheuttaa pitkällä aikavälillä enemmän huolta kuin hyötyä. Ihmisen mieli ja aivot hakevat helppoa ratkaisua luonnostaan, mutta ilman kunnollisia työkaluja vaikeiden hetkien käsittelemiseen, tuo tie johtaa harvoin kestävään lopputulokseen.
Anna-Helenan mielestä kestävän hyvinvoinnin ytimessä on läsnäolo ja pysähtyminen. Ensin on tärkeää olla läsnä tässä hetkessä, jotta voi rakentaa tulevaisuutta. Hän puhuu paljon siitä, kuinka meiltä usein puuttuu tilaisuus – tai rohkeus – ottaa askel taaksepäin ja kysyä: mitä minä todella tarvitsen? Mitä kehoni, mieleni ja sydämeni kaipaavat juuri nyt – entä pitkällä aikavälillä? Kestävä hyvinvointi ei ole projekti. Se on tapa elää – viisas, lempeä ja rehellinen tapa.
Hyvinvoinnin ketjureaktio alkaa yksilöstä
Anna-Helena kantaa sisällään vahvaa visiota siitä, kuinka yksilön hyvinvointi ei ole vain henkilökohtainen tavoite, vaan myös yhteiskunnallinen ja jopa globaali voima. Hänen ajattelunsa ytimessä on usko siihen, että kun ihminen voi hyvin, se vaikuttaa kaikkeen ympärillä olevaan – ihmissuhteisiin, työyhteisöihin, yhteiskunnan rakenteisiin ja lopulta koko maailmaan. Hyvinvointi ei ole vain fyysistä terveyttä tai henkistä tasapainoa, vaan se on laaja-alainen, sisäisesti koettu tila, joka mahdollistaa vastuullisen toiminnan muita kohtaan.
Anna-Helena näkee ennaltaehkäisyn hyvinvoinnin kulmakivenä. Hän on seurannut huolestuneena, kuinka yhteiskunta on kriisitilanteissa alkanut karsia juuri niitä ennaltaehkäiseviä toimia, joiden avulla voitaisiin pitkällä aikavälillä vähentää pahoinvointia. Hänen mukaansa nykyinen tapa sammuttaa tulipaloja kiireellä ja pienillä resursseilla ei riitä – on palattava juurille ja uskallettava rakentaa kestävämpää pohjaa. Hän uskoo, että suuret muutokset syntyvät, kun ihmiset voivat hyvin ja kokevat olevansa osa jotain suurempaa.
Yksilön ja ammattilaisen näkökulmasta Anna-Helena näkee toivoa siinä, että ihmiset ovat nykyään yhä kiinnostuneempia omasta terveydestään ja valmiita ottamaan vastuuta siitä. Hän toivoo, että tulevaisuuden terveydenhoidossa yhdistyisivät lääketieteellinen tieto, ihmisen oma kokemus omasta kehostaan ja mahdollisesti rinnalle rakennettu elämäntaitovalmennus. Tällainen yhteistyö voisi tuottaa kokonaisvaltaisempia ja vaikuttavampia hoitopolkuja – ja lopulta yhteiskunnan tasolla kestävämpää hyvinvointia.
Keho kertoo – opi kuulemaan, ennen kuin se huutaa
Yksi Anna-Helenan elämän suurista käännekohdista oli hetki, jolloin hän löysi stressinsäätelyyn toimivia työkaluja. Aiemmin hän oli ollut hämmentynyt kehon viesteistä: mikään ei auttanut, vaikka kuinka yritti. Nyt hän ymmärtää, miten tärkeää on tunnistaa, mitä keho yrittää kertoa. Luonto on hänen voimapaikkansa. Pitkät kävelyt metsässä ja valokuvaaminen – joskus jopa lähes mikroskooppisen pienistä yksityiskohdista – ovat hänelle merkki siitä, että palautuminen on käynnissä. Luonnon hiljaisuudessa maailma alkaa taas avautua ja kasvaa.
Hän tunnistaa myös monia virheitä, joita ihmiset tekevät stressin keskellä – koska on niitä itsekin tehnyt. Yksi näistä on se, että oireiden ilmaantuessa käytetään lääkkeitä, jotka vaimentavat oireet, mutta eivät ratkaise niiden syytä. Oireiden vaimentaminen mahdollistaa stressaavan elämäntavan jatkumisen – ja keho löytää aina uuden tavan viestiä hätätilastaan. Hän tietää kokemuksesta, kuinka suuri houkutus on etsiä nopeaa helpotusta, mutta miten paljon arvokkaampaa on oppia kuuntelemaan itseään.
Anna-Helena puhuu rohkeasti siitä, miten tärkeää on ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. Hän itse oli pitkään työkykyinen lääkkeiden avulla, mutta nykyään hän on onnellinen siitä, että ymmärtää, milloin oma tasapaino järkkyy – ja tietää myös, mitä tehdä. Hän osaa tunnistaa oman tilansa ja osaa ottaa käyttöön itselleen toimivat keinot. Tämä tuo valtavaa helpotuksen, keveyden ja vahvuuden tunnetta. Hän haluaa jakaa muillekin oivalluksen, että kun ihminen ymmärtää itseään ja uskaltaa ottaa ohjat omin käsiinsä, myös pelko väistyy. Tie kohti kestävää hyvinvointia löytyy – ei ulkoa, vaan sisältä käsin.
Anna-Helena Saariahoa haastatteli Andy Hopi.
Anna-Helena Saariaho | Mitä kestävä hyvinvointi tarkoittaa – ja miten panostaa siihen viisaasti
Suuretkin muutokset luodaan pieni askel kerrallaan. Pienet askeleet saavat parhaimmillaan aikaan lumipalloefektin, joka laajenee sekä johtaa suurempiin muutoksiin ja saavutuksiin. Joskus pienet muutoksen askeleet saavan aikaan suuria kehitysharppauksia.
Mikrobiologi Anna-Helena Saariahoa vie eteenpäin tutkijan utelias mieli, lapsenomainen leikkimielisyys sekä syvällinen erilaisista näkökulmista kumpuava maailmankatsomus. Anna-Helena arvostaa aitoa ja syvää yhteyttä itseen, muihin ihmisiin sekä luontoon.
TÄYSII 2025 -seminaarin puheessaan Anna-Helena valaisee, mitä kestävä hyvinvointi tarkoittaa – sekä miksi ja miten siihen kannattaa panostaa viisaasti. Hän innostaa ajattelemaan hyvinvointia eri näkökulmista, oivalluttaa käytännön esimerkein sekä antaa konkreettisia vinkkejä oman hyvinvoinnin kehittämiseksi kestävämpään suuntaan.
