Kun vuosi on lopuillaan, käyvät monet mielessään läpi tapahtumia, mitä tuli tehtyä, opittua ja koettua. On ikään kuin loppuarvion aika ja mietitään, mitä jää taakse, mitä haluammekin jättää taaksemme ja mitä otamme mukaan uuteen tulevaan vuoteen. Minulla on jo pitkään ollut tapana tehdä suunnitelma tulevalle vuodelle. Kysyn itseltäni mitä haluan tehdä, mitä haluan saavuttaa tai toteuttaa. Kysyn, mikä on juuri nyt minulle tärkeää? Yksi suurimmista oivalluksista viime vuonna, oli oman keskeneräisyyden ymmärtäminen ja sen hyväksyminen.
Usein mietin mitä haluan nähdä, kokea ja oppia, sekä heittelen mukaan myös asioita, joita toivoisin tapahtuvan ja ripottelen joukkoon lisäksi sopivan määrän unelmia. Kaiken tämän, kirjoitan aina käsin paperille ja tämä suunnitelma ei ole mikään orjallisesti ohjelmoitu lista, vaan se kulkee hyvin lempeästi, äärettömien mahdollisuuksien lailla mukana mielessäni ja johdattelee minua eteenpäin kohti tulevaa ja unelmien täyttymistä.
Edellinen vuosi oli ihan helvetin rankka
Tämä on yksi rohkeimmista julkisista kirjoituksistani tähän mennessä, sillä samaan aikaan paljastan haavani, riisun aseeni ja olen niin haavoittuvainen, kuin mitä juuri nyt, tässä hetkessä voin olla. Heikko tai aseeton en kuitenkaan ole, päinvastoin, tunnen olevani vahvempi kuin koskaan.
Kuten yhä useammat tuntuvat tekevän, tahdon myös minä riisuutua kaikista naamioista, epäaitoudesta, kaikista kuorista, peloista, tuskista, epävarmuuksista, kaikesta pakosta ja turhasta ylimääräisestä, jota olen mukanani kantanut jo vuosien ajan. Tahdon jättää jäljelle höyhenenkevyen tunteen ja vain sen kaikista kauneimman, mikä on meissä jokaisessa ja valmiina otettavaksi esille syvällä sisällämme, mikäli vain niin haluamme.
Tähän kuvaan kiteytyy ehkä kaikki juuri nyt. Edellinen vuosi oli suoraan sanottuna ihan helvetin rankka, mutta samaan aikaan se oli ihan mielettömän upea, opettavainen ja paras ikinä. Tässä kuvassa on minun sydän. En pystyisi sitä yhtään avoimemmin tai konkreettisemmin esille laittamaan, omalle avoimelle kämmenelleni, kaikkien eteen nähtäväksi ja ihmeteltäväksi.
Se on minulla nyt tässä, minun sydän. Haluan jatkossa antaa, niin paljon kuin pystyn, odottamatta yhtään mitään. Haluan antaa rakkauden tuntua, tulvia ja näkyä. Haluan olla valo itselleni ja muille. Tahdon olla aito, avoin ja haavoittuvainen, edelleen yhtä epätäydellisen täydellinen, erehtyväinen ihminen. Haluan tätä kaikkea, vaikka se usein pelottavaa onkin, sillä olen ymmärtänyt, että vain olemalla aito ja avoin, riisuttu, silloin on oma itsensä ja sitä minä haluan olla, sitä mitä sydämessäni tunnen olevani.
Oman keskeneräisyyden ymmärtäminen ja hyväksyminen
Oman keskeneräisyyden ymmärtäminen ja sen hyväksyminen on ollut yksi vapauttavimmista kokemuksista tähän mennessä. Minä olen keskeneräinen, mutta niin ovat kaikki muutkin. Ihan samalla tavalla, kun olemme samaan aikaan ihanan täydellisiä, kaikki omilla tavoillamme.
Tässä kyseisessä kuvassa, vaikka vielä ette osaa häntä nähdäkään, on myös äitini, jonka matka jatkui viime talvena kohti tuntemattomaa. Tässä on äitini, koska minä olen osa häntä ja hän elää minussa aina. Ranteessani oleva kuva symboloi tätä kaikkea, ikuisuutta ja äärettömyyttä, sitä äidin ja tyttären välistä ainaista katkeamatonta yhteyttä. Kukka, kuvastaa luontoyhteyttämme, sitä yhtä kauneinta lahjaa, jonka hän minuun loi ja jo äidinmaidossa siirsi. Hän opetti minulle kaiken tietämänsä luonnosta, kasveista, kukista ja eläimistä.
Tässä kiteytyy rakkaus ja kiitollisuus ihan kaikesta. Mitään en vaihtaisi pois, sillä kaikki tapahtuu, kuten kuuluu tapahtua. Molemmat vanhempani ovat nyt ”tuolla puolen” ja voin vain nöyränä kiittää siitä, että itse saan vielä olla täällä kokemassa elämää. Kiitollisuus ja rakkaus kasvaa päivä päivältä myös jokaista tapaamaani ihmistä kohtaan. Arvostan etenkin niitä aidon avoimia ja rehellisiä kohtaamisia ja niitä kannan särkyvien helmien lailla mukana sydämessäni. Onneksi teitä on täällä maailmassa, se luo uskoa ja turvaa. Ilman teitä, olisin jotain muuta. Haluan siis sanoa kiitos, ihan jokaiselle jonka olen kohdannut polkuni varrella ja kiitos vuosi 2016. Nyt olen valmis uuteen seikkailuun entistä avoimempana. Otan sinut vuosi 2017 avosylein vastaan, sillä tiedän nyt jo, että seikkailustamme tulee huikea.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Elämä on lahja
Jokainen hetki on lahja. Jokainen kohtaamamme haaste elämässä on lahja. Joka ikinen kohtaamamme ihminen ja ihmissuhde on lahja. Jokainen rakkaus, jokainen pettymys, jokainen ilo, suru, kipu, ihan kaikki – koko elämä. En olisi minä, etkä sinä olisi sinä, emmekä olisi tässä tänään, ilman kokemustamme elämästä. Me voimme itse päättää, millaiseksi kokemuksemme muotoutuu ja miten suhtaudumme elämään, joka väistämättä tapahtuu.
Kannustan nyt juuri sinua kuuntelemaan rohkeasti sisälläsi olevaa tunnetta. Kuuntele ja tartu siitä kiinni! Kokeile tänä vuonna jotain ihan uutta. Tee jotain sellaista, mistä olet jo pitkään haaveillut. Vapauta ja vapaudu! Päästä irti! Mikään hetki ei ole sen parempi tai huonompi kuin tämä hetki joten miksi et toteuttaisi unelmiasi? Tämä on sinun elämäsi ja kaikki on lopulta sinusta kiinni! Sinulla on vastuu, vapaus ja oikeus tehdä elämästäsi sinun näköinen. Sinä olet unelmiesi arvoinen!
