Toki asia ei ole näin mustavalkoinen, mitä otsikko antaa ymmärtää. Pohja kaikelle pohdinnalleni on kehittynyt Saara Aallon upeaa X- Factor taipaletta seuratessani ja myös erittäin opettavaisen itsetutkiskelutyön tuloksena.
Olen oppinut aivan järjettömän paljon entisten työpaikkojeni kautta niin tiedollisesti kuin myös itsestäni. Joka tapauksessa jo viime keväänä ennen kesälomia aloin pohtimaan työhistoriaani ja mihin tulevaisuudessa haluan suunnata urallani. Jokainen tekee varmasti tätä pohdiskelua säännöllisesti. Tai mikäli ei, niin todennäköisesti löydät itsesi jossain vaiheessa samojen kysymysten äärellä kuin minä.
Jokainen työpaikkani on ollut ehdottomasti kova koulu itseni kanssa, mutta huomasin monessa kohdassa lintsanneeni tämän oman ”filosofian oppitunnin”. Vaikka kuinka työskentelemieni yritysten visio oli kirjoitettu yhteisiin markkinointimateriaaleihin, niin en ollut kokenut sitä omakseni.
Raha oli ollut suurin motivaatiotekijäni, ei suinkaan omat arvot, tunteeni tai oma kehittyminen ihmisenä. Ajelehdin ilman päämäärää.
Tämän havaittuani alkoi suurin työ itseni ja ajatusteni kanssa. Kesällä tein kaikkea mahdollista sellaista, josta koin ”jääneeni paitsi” kiireistä arkea suorittaessani. Marjastin, sienestin, työnsin käteni multaan ja toteutin hetkellisiä spontaaneja päähän pistoja, kunnes koitti se kuuluisa lomaltapaluu. Kylläkin pian lomalta palattuani tulikin eteen suurin mahdollisuus katsoa keväällä aloittamiani pohdintojani tarkemmin silmästä silmään.
Huomasin kohdanneeni suuren arvoristiriidan itseni ja tekemieni valintojeni kanssa.
Huomasin pohtivani paljon kysymyksiä: Kenen ääntä olen kuunnellut? Mitä oikeasti elämältäni haluan? Miten voisin olla tyytyväisempi valintojeni suhteen? Kuka oikeasti olen? Millaisia ajatuksia ja odotuksia minulle asetetaan ulkopuolelta? Pystynkö täyttämään ne odotukset? Ja ennen kaikkea:
Koenko oikeaksi edes pyrkiä niihin odotuksiin, mitä minulle ulkopuolelta asetetaan? Onko se edes oman etuni mukaista? Viekö se kohden toivomaani määränpäätä?
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
En osaa edes oikeastaan määritellä, kuinka kauan näiden ajatusteni parissa painin. Aikani. Ei sillä ole edes oikeastaan mitään väliä. Tärkeintä oli, että nämä kysymykset kävin itseni kanssa läpi.
Tätä oppituntia en voinut enää lintsata, kuten moni muu ympärilläni niin kiireisessä arjessaan tekee minun tavoin ilman selkeää visiota…
Sillä samat kysymykset ja paljon uusia ongelmia olisi ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Nyt oli aika kaivaa kaikki luurangot kaapista.
Olet sitten palkansaaja tai yrittäjä, niin se oma visio on kaiken tekemisen suola, joka kantaa läpi niiden hyvien ja huonojenkin aikojen. Mikäli visio on epäselvä, ei ole tärkeintä syytä, jonka vuoksi kampeaa aamulla työpaikalle itsensä ja takapuolensa kanssa. Paitsi se palkkapäivinä tilille tippuva palkka, joka mahdollistaa sen oman vähäisen vapaa-ajan.
Kireät aikataulut, epäselvät tavoitteet ja raha- tai numerotasolle jäävät motivointikeinot eivät vain pitkän päälle toimi innostamaan ja saavat vain myös oman vision hämärtymään niiden arjen harmaiden pilvien taakse.
Oli sitten kyseessä Saara Aalto tai minä, avainsana on ollut oman sydämen kuunteleminen. Nämä kysymykset, jotka olen itselleni esittänyt ovat olleet juurikin sitä oman sydämeni kuuntelemista. Saara Aalto on mediassa puhunut myös Suomen negatiivisesta ilmapiiristä, joka on hankaloittanut monessa kohtaa omaa uraa ja menestymistä.
Innostunut ihminen on kilpailutekijä myös työnantajalle ja varmasti monen henkilöstöjohtajan tavoitekin Great Place to Work- tutkimuksia tehdessä ja tutkiessa. Mutta miksi ihmeessä niin moni voi työpaikoilla huonosti? Toki pahoinvointiin on paljon syitä.
Saara Aalto puhui koskettavasti 2.12.2016 Yle Puheella suomalaisten negatiivisesta hengestä ja erilaisissa kiusaamistilanteissa kohtaamastaan kateudesta ja totesi haastattelussaan mielestäni oivallisesti: ”Kateus on este, joka syö kateellista sisältä.” Moni suomalainen on haukkunut alentuvasti Saaran innostuvaa ja avoimesti tunteet esiintuovaa toimintatapaa päälle liimatuksi.
Oli kyseessä mikä tahansa toisen mollaaminen, niin haukkuva henkilö on unohtanut kuunnella täysin omaa sydämensä ääntä. Kukaan ei toimi toista kohtaan tarkoituksella ilkeästi, mikäli on itsensä kanssa sinut. Kateus onkin helpoin tapa ulkoistaa oma ongelma sen menestyvän ongelmaksi.
Myös monissa työpaikkojenkin ongelmatilanteissa harmittavan usein jäädään raapimaan jäävuoren huippua, kuten helposti mitattavissa olevia Excelin numeroita tavoitteisiin pääsemisestä tai yrityksen tilikauden tulosta.
Huipun alla on usein se työnantajan paljon kirottu tekijä, joka erottaa ihmisen robotista: tunteet.
Miksi työtekijöiden tunteiden kohtaaminen on sitten niin monelle vaikeaa?
Paljon puhutaan siitä, miten suomalainen insinöörikansa ei osaa myydä ja markkinoida. Hienosti osataan kertoa kansainvälisellekin asiakkaalle lukuja tuotteesta tai palvelusta, mutta ihmetellään kun kauppa ei käy toivotulla tavalla. Jos kauppa kävisi kunnolla, niin ei Suomi olisi tässä tilanteessa kuin nyt.
Luettuani Juhana Torkin teoksen Puhevalta (2014) oivalsin, miten vähän arjessa ja kiireessä puhumme toistemme sisäiselle ”hitaasti kääntyvälle elefantille” eli tunteille. Ihmisten menestyvässä johtamisessa on kyse samasta asiasta. Olemme kaikki omalla mukavuusalueellamme, kun puhumme vain faktasta faktoina ilman tunteita. Ainakin omiin korviini kuulostaa vähän liiankin tutulle ilmaisu: ”Asiat asioina, ihmiset ihmisinä.”
Vaikka kuinka perustelemme lähes jokainen ostopäätöksemme itsellemme ja ulkopuolisille hienoilla luvuilla, mutta jokainen meistä teemme sen lopullisen päätöksen tunteella. Voisimmekin sisäistää mieluummin ilmaisun: ”Ihminen ihmiselle”.
Se, miten viihdymme työpaikalla tai annamme omasta panoksestamme työnantajalle riippuu paljon myös siitä, miten meidät jokainen on työpaikallamme tavoitettu, kohdattu ja ennen kaikkea ymmärretty tunnetasolla.
Mikä on avain innostumiseen ja siihen flow-tilaan? Se, että uskallamme avoimesti kohdata kaikki tunteemme ja käsitellä ne rakentavasti. Myöskin, että faktan eli lukujen lisäksi motivoimme toisiamme ennen kaikkea positiivisten tunteiden kautta.
Työpaikan yhteinen sekä oma visio tulee olla selkeät, ja sitä ei pelkästään luvuilla tai kyselyiden luvuilla todisteta. Työntekijällä työnantajan vision tarvitsee toimia yhdessä myös oman uravision kanssa tai muuten ollaan ongelmissa.
Yhteinen maali ja visio tarvitsee toimia tarpeeksi lähelle kylmien lukujen lisäksi ennen kaikkea myös tunnetasolla. Tällöin myös arvomaailmat ovat mahdollisesti lähellä toisiaan.
Kantavin tekijä oman sydämen ääntä kuunnellessa on kumminkin se, ettei se ole räikeästi ristiriidassa oman työnantajan äänen kanssa missään toiminnassa.
Toki jokainen voi itse pohtia, että kuinka eroavat työnantajan ja omat visiot ja tavoitteet voivat olla. Mikäli ei ole tyytyväinen omaan tilanteensa, niin silloin on syytä tehdä ennen pitkää jotain muutoksia asian suhteen tai ne muutokset tehdään jollain aikavälillä puolestasi mm. YT-neuvotteluiden kautta.
Suosittelen omasta kokemuksestani tarkastelemaan omaa sydämen ääntä mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Maton alle omia tunteita ei voi kumminkaan jatkuvasti lakaista, sillä ne kurat maton alta tulevat ajansaatossa esiin kumminkin.
Ole rehellinen ennen kaikkea itsellesi, sillä se kantaa paljon pidempään kuin tilin saldo palkkapäivänä.
