”No pain, no gain.”
Katselin kuntosalin seinällä olevaa motivaatiojulistetta odotellessani seuraavan kyykkäyskierroksen alkua. Laitoin Manowarit soimaan ja sykin seuraavan sarjan sisäisen soturini voimalla.
Kuten niin moni muukin paremmasta olosta ja peräsimestä haaveileva sohvankuluttaja, olin hypännyt uuden vuoden vaihteessa mukaan treeniverkkovalmennukseen. Se tuntui hyvältä ja virkistävältä ensimmäisen kuukauden ajan.
Treeniohjelma koveni asteittain, ja ihan maltillisen tuntuisissa biiteissä. Mutta mun kehomielisysteemi, ja varsinkaan hermosto, ei ollut samaa mieltä.
Vaikka välissä oli iisimpi lepoviikko ja vaikka parhaani mukaan vietin rentoutumistuokioita pari kertaa viikossa, ylikierrostila ei vaan tipahtanut normilukemiin. Sitä oli vaikea niellä.
Halusin olla hyvässä kunnossa. Halusin jaksaa arjessa kuten muutkin ihmiset näyttivät jaksavan. Tehdä 8 tunnin työpäivän, olla sosiaalinen ja liikkua säännöllisesti. Halusin, että olisin voinut elää elämääni valmiin ja helpon, ulkoa ojennetun kaavan mukaan.
Mutta se ei ollut se tie, jota elämä oli kohdalleni suunnitellut.
Sen sijaan se halusi opettaa tämän paksukaalin kuuntelemaan kehonsa viisautta, työskentelemään vähemmän ja fiksummin ja laittamaan kalenteriin löllöjoogaa tehotreenin sijaan.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Suurin kasvu ei tapahdu kivun kautta
Mitä nyt olen tätä itsensä kehittämisen skeneä seuraillut, niin olen tältä henkisemmältäkin punttikselta bongaillut samankaltaisia asenteita. Mitä enemmän meditoin, sen nopeammin valmistun ja valaistun. Mitä enemmän työstän tukalia tunteita, sitä pikemmin pääsen irti traumoistani ja voin elää säihkyvät unelmani todeksi.
Loogisesti ajateltunahan sen luulisi menevän niin. Mutta tässä yhtälössä on joitain arvaamattomasti käyttäytyviä osatekijöitä. Kuten tunteet.
Olen itsekin elänyt läpi vaihetta, jolloin kävin syväluotaavaa kurssia ja retriittiä toisensa perään. Vain oppiakseni, että jonkinlainen sisäinen rajoitin alkaa hakata vastaan, jos jatkuvasti hakeutuu epämukavuusaluettaan laajentamaan.
Sama efekti tapahtuu, kun joku ryhtyy hieromaan liian kovalla tatsilla aivan juntturassa olevaa lihasta. Silloin lihas lähtee vastustamaan äkillistä kipua ja vain jännittyy entisestään.
Tunteethan toimivat tässä tapauksessa aivan samoin kuin lihakset.
Mitä kipeämpien hylkäämiskimppujen ja pelkokudosten kanssa olen ollut tekemisissä, sitä arempia ne ovat. Ne suostuvat tulemaan kohdatuksi vain, kun niitä lähestyy hitaasti ja pehmeästi, kaikella rakkaudella.
Jos sellaista turvaa ja rakkautta ei ole missään elämänsä vaiheessa saanut kokea, kannattaa hyödyntää se, mitä ystäviltä, kumppanilta, valmentajilta ja vaikkapa musiikista voi saada irti. Niiden kautta voimme vähitellen oppia, että mekin olemme rauhallisen lepopäivän ja lempeän kohtelun arvoisia.
Ja kun sellainen terve itselempi asettuu taloksi, sen huomassa kasvu ja paraneminen tapahtuu ihan itsestään. Se kyllä kertoo oikean tahdin ja laadun niin fyysiselle kuin henkisellekin harjoitukselle.
Loitsulaulu lempeämmästä kasvusta muistuttamaan
Nyt on vuoden varjoisin aika, eikä pelkästään tuolla ulkona. Oman synkkyytensä tuijottelua voi tehdä voi tehdä myös lempeästi, ja siitä muistuttamaan kyhäilin tämmöisen loitsulaulun.
