Muutos oli teema, joka oli kulkenut mun matkassa mukana jo useamman vuoden ajan, mut mun äidin kuolema viime vuoden maaliskuussa muutti mua ja mun suuntaa viimein. Tuo ajanjakso ja kokemus, kaikkine ajatuksineen ja tunteineen vapautti niin paljon, niin paljon kerrallaan, ettei sille edes löydy sanoja. Oli kuin koko mun maailma, minä siinä, mun arvot, uskomukset, unelmat, kaikki, oli kuin kaikki olisi nostettu kerralla ylösalaisin ja ravisteltu oikein kunnolla. Sen kaoottisen tilanteen keskellä mä avasin sylini, avasin itseni maailmalle ja koko universumille. Mä seisoin kädet ja syli auki katsoen kaukaisuuteen ja tunsin miten antauduin elämälle. Oli kuin olisin antanut itseni kaatua johonkin pudotukseen tai virtaan, hypänny valtavan veden voiman, kosken vietäväksi, tietämättä ja ehkä siinä tilassa jopa välittämättä siitä, mitä mulle käy. Mä vaan luotin.
Siinä tilassa mun sisällä kaikui huuto: ”Elämä, tee mulla ihan mitä vaan, mä otan sen mitä annat, mä kestän ja kohtaan ihan kaiken ja mä uskon, että se mitä tapahtuu, on tarkoitettu tapahtuvan. Mä luotan siihen, mä luotan kaikkeen tästä eteenpäin, mä luotan elämään, tähän johdatukseen ja ennen kaikkea mä luotan itseeni ja mun sydämen ääneen ja vaikka mua välillä pelotti, halusin silti enemmän heittäytyä mukaan elämän virran vietäväksi, koska mä luotin ja tiesin, että kaikki järjestyy aina. Mä tiesin ja olin oikeestaan tiennyt aina, että mä tuun pärjäämään ihan missä vaan, mitä ikinä mä haluankaan tehdä, koska vaikka meistä tuntuu, että me ei tiedetä, meidän sydän tietää, aina. Mä myös tajusin silloin, että mussa on kaikki mitä mä tarvitsen. Minussa on kaikki, kaikki vastaukset, tieto ja taito mitä tarvin just nyt, tässä hetkessä ja kaikki on mahdollista ja mikä parasta, mä tiesin, et mun unelmat tulee toteutumaan.
Siitä aloin pala palalta kasaamaan uudenlaista omaa maailmaa, realitettiä, mun totuutta. Karistin pois kaiken turhan ja rakensin palapelin lailla uudelleen oman arvomaailmani, uskomusjärjestelmäni ja niin sanotun ”minän”. Halusin elää niin autenttisesti kuin ikinä osaan, edelleen inhimillisesti harjoitellen ja välillä kompastuen ja ymmärtäen, että kaikella on tarkoitus ja tää elämä kantaa ja on ihan mieletön lahja, kuten kaikki siinä oleva. Siinä hetkessä huomasin samalla, miten elämä kuin ihmeen lailla alkoi kevenemään ja se koko prosessista vapautunut energia oli käytettävissä johonkin uuteen, uuden synnyttämiseen.
Periaatteessa tän jälkeen olisi voinut tapahtua ihan mitä vaan, mut mun polku jatkoi matkaansa kohti tätä hetkeä, missä tänään olen. Natural Wellness on tulos mun visiosta ja unelmasta luoda jotakin, jolla olisi oikeasti merkitys, niin mulle, kun niille ihmisille joita kohtaan. Mä oon koko elämän aikana kokenut vahvasti, et oon tullut tänne auttamaan muita voimaan paremmin ja hoitajan ammatin valinta on siinä mielessä ollut ihan luonnollinen. Kuitenkin tän 10 vuoden alalla olemisen aikana kokemukset todellisesta auttamisesta oli ihan liian harvassa suhteessa siihen kaikkeen muuhun byrokratiaan, hierarkiaan, kiireeseen ja liukuhihnatyöhön, jossa määrä oli laatua tärkeempää. Mä koin konkreettisesti toistuvasti sitä, että ei ole aikaa, ei ole resursseja, ympärillä ei ole riittävästi tietoa tai ymmärrystä, tai edes inhimillisyyttä silloin, kun sitä eniten olisi tarvinut ja kaikkea tätä määritteli systeemi, jota mun olisi pitänyt noudattaa. Mä koin, et jouduin taipumaan ja mukautumaan sellaiseen, jota en vaan kokenut sydämessäni oikeaksi. Sen kaiken lisäksi sain sivuosumaa siitä mielettömästä pahoinvoinnista ja tyytymättömyydestä, joka terveydenhuollon henkilökuntaa vaivaa. Se valittamisen, huonon energian, pahan puhumisen ja selkään puukottamisen määrä oli ihan jotain järkyttävää ja se levisi kuin rutto kaikissa työyhteisöissä ja se oli todella tarttuvaa. Sen takia mua ei yleensä näkynyt istumassa kahvipöydissä, vaan mä söin eväät mun työhuoneessa, hiljaisuudessa, omassa rauhassa, vahvistin itseäni ja kehittelin omia juttujani. Käytin sen saman ajan itseni kehittämiseen, opiskelemiseen, suunnitteluun ja haaveiluun.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Silloin kun mun oma terveys petti, koin tän saman, mutta potilaan näkökulmasta. Ei mua osannut kukaan valitettavasti julkisella puolella hoitaa oikeasti. Länsimaisessa lääketieteessä on paljon hyvää, mutta siinä on myös tosi paljon puutteita. Sen sijaan, että puhutaan vaihtoehtoisista lääketieteen muodoista tai ylenkatsotaan tiettyjä niin sanottuja ”terveystrendejä” voitaisiin kulkea kaikki käsi kädessä ja vierekkäin ja olla onnellisia toistemme puolesta, jos joku löytää oikeasti jostain toisaalta itselleen sopivan avun ja paremman olotilan. Mä kuitenkin sydämessäni tahdon uskoa, että tää on kaikki muuttumassa, hyvin hitaasti, mutta varmasti. Miksi? Koska ei ole muita vaihtoehtoja, kun ihmiset voi vaan huonommin koko ajan. Se jää sitten nähtäväksi, miten tää kaikki lopulta muuttuu ja muotoutuu.
Kun itse hain apua, tiesin jo oikeastaan siinä vaiheessa, että todellisuudessa vain minä voin auttaa itseäni. En niellyt saamiani vastauksia pureskelematta, hankin itse tiedon ja otin selvää asioista. Silloin vuonna 2012 kun poltin itseni loppuun, kilpirauhanen toimi vajaalla ja mulla oli liuta muita aineenvaihdunnallisia-, hormonaalisia- ja ruuansulatusongelmia, sekä pahat ihottumat käsivarsien alueella, mulle tarjottiin pelkkää Thyroxinia, Precosaa, FODMAP ruokavaliota ja kortisonivoidetta. Mulle sanottiin, etten mä itse ole voinut mun kilpparia sekoittaa, tai et en mä ainakaan voi millään ruokavaliolla sitä korjata. Mulla ei käyny hetkeäkään mielessä, et tuo olisi ollut mun vastaus tai totuus ja ymmärsin jo silloin, miten mieletön järjestelmä meidän keho ja mieli on ja miten kaikki vaikuttaa kaikkeen ja toimii yhdessä. Otin täyden vastuun tilastani tajutessani, että olin todellakin itse ajanut itseni tuohon kuntoon ja samalla tavalla tiesin, että pystyn myös palauttamaan terveyteni oikeilla työkaluilla ja luottamalla kehon luontaiseen kykyyn parantua, kun sille annetaan siihen mahdollisuus, oikeat ravinteet ja tarvittava lepo. Ja niin se teki.
Tuolloin löysin funktionaalisen lääketieteen, joka lähestyy ihmistä biokemiallisena yksilönä ja kokonaisuutena. Jokainen oire kertoo epätasapainotilasta elimistössä ja mitä pidempään tuo tila jatkuu, sitä suuremmiksi ja vakavammiksi oireet käyvät ja lopulta sairastumme krooniseen sairauteen, jota on jo vaikeampi hoitaa tai täysin korjata. Mun parantuminen ja palautuminen kesti vuosia ja jäljelle jäi hyvin herkkä hermosto, joka reagoi nopeasti unettomuutena ja suolisto-oireina ja ruuansulatutus häiriintyy heti. Niin sanotun oravanpyörän alku on siis jo siinä, mutta nykyään tunnistan merkit, osaan reagoida niihin ajoissa, eikä tila pääse yleensä kehittymään pidemmälle.
Kaikkinensa olen äärettömän kiitollinen näistä kokemuksista, sillä ilman niitä en olisi tässä. Kokemusteni kautta sain ihan mielettömän määrän tietoa ja ymmärrystä mm. ihmisen fysiologiasta ja biokemiasta, kehon huikeasta kyvystä korjaantua, ravinnon merkityksestä terveyteemme, geenien sammuttamiseen ja ilmentymiseen, sekä lisäksi siitä, miten meidän mieli vaikuttaa ihan kaikkeen tässä kokonaisuudessa. Muutosprosessi johon tietoisesti tuolloin ryhdyin on synnyttänyt lopulta kaiken sen, mitä tänään teen ja mihin minä uskon.
Nyt tahdon auttaa muita omassa prosessissa olevia löytämään avaimet pitkäkestoiseen hyvinvointiin. Avaan ihanan hyvän olon ja mielen paikan Helsingin Lauttasaareen, Meripuistotielle. Vuodesta 2014 olen opiskellut ja perehtynyt funktionaaliseen lääketieteeseen. Ammatiltani olen terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja kosmetologi ja tahdon nyt todella auttaa sinua voimaan paremmin, löytämään oman potentiaalisi ja kukoistamaan sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Hoitofilosofiani mukaan hyvinvointi rakentuu sisältäpäin – kokonaisuudesta, joka koostuu siitä miten elämme, syömme, liikumme ja ajattelemme. Kotisivuilta löydät lisää tietoa palveluistani. Blogia pyrin päivittämään säännöllisesti ja ammennan siihen ajatusta ja tunnetta kaikesta kauniista ympärilläni, kuten luonnosta, liikkumisesta, villiyrteistä, elämästä, tunteista, hyvinvoinnista ja terveydestä, omista kokemuksista ja oivalluksista. Rakastan kirjoittamista ja toivon tuottavani sillä myös muille inspiraatiota, omia oivalluksia ja iloa!