Facebookissa kiertää Will Smithin video, jossa hän puhuu epäonnistumisesta. Se on oikeastaan yksi lempiaiheitani. Epäonnistuminen on täysin väärinymmärretty asia yleisesti. Jo koulussa pitäisi opettaa, että epäonnistuminen voikin antaa eniten, eikä niinkään välttämättä se, että kaikki menee aina putkeen. Kuitenkin meitä kannustetaan aina suoraan onnistumaan ja epäonnistuminen on sanaton häpeä. Elämä ei kuitenkaan mene aina kuten elokuvissa ja ovet menestykseen aukenevat yleensä vain niille joilla on tarpeeksi sisua jatkaa matkaa epäonnistumisista huolimatta. Tuota sisua tarvitsemme jokainen.
Epäonnistuminen opettaa yleensä opittavasta asiasta monenlaisia puolia mutta myös sietämään erilaisia tunteita. Kun ihminen epäonnistumisesta huolimatta jatkaa harjoittelua ja oppimista niin hän kehittää matkan varrella samalla mm. pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, sisukkuutta, tahdonvoimaa ja lopulta itseluottamusta. Kun ihminen epäonnistuu tarpeeksi monta kertaa ja hänen tahtotilansa asian saavuttamiseksi kaikesta huolimatta on suuri hän löytää itsestään aivan uudenlaisia voimia. Hän tutustuu prosessin aikana itseensä uudella tavalla. Hän ei enää pelkää epäonnistumisia, vaan yrittää niistä huolimatta. Tuo on se tie ”läpi harmaan kiven” menestykseen. Tie aukeaa kun on tarpeeksi kauan yrittänyt. Menestys ei yleensä tule helpolla, mutta se tulee niille jotka eivät ole lannistuneet kesken kaiken tai vaihtaneet suuntaa.
Olin viikonloppuna koulutusseminaarissa. Sain yllättävän mahdollisuuden osallistua siihen kun ystäväni joka oli jo ostanut liput itselleen seminaariin sairastui ja sain hänen lippunsa. Lippu olisi muuten mennyt hukkaan, koska rahoja ei niin lyhyellä varoajalla enää saanut takaisin. Seminaaria edeltävänä iltana kymmenen aikaan kysyin naapurista koiralle hoitopaikkaa ja ihana naapurini lupasi hoitaa koiraani. Niinpä pääsin lähtemään yllättävälle reissulle. Seminaarissa erityisesti yksi luento jäi mieleeni ja se oli juuri luento joka käsitteli epäonnistumista. Tajusin siitä myös uuden näkökulman omalta polultani.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Olen usein puhunut siitä, että jos ei hyväksy omaa lähtötasoaan, ei voi myöskään kehittyä. Jos huijaa osaavansa soittaa kitaraa vaikka ei ole vielä edes aloittanut opettelemaan, ei voi koskaan oppiakaan. Vasta myöntämällä lähtötilanteen, olipa se mikä tahansa, voimme oppia. Asioiden oppiminen vaatii itseluottamusta. Kun alkaa opettelemaan asiaa jota ei vielä osaa pitää sietää omaa keskeneräisyyttään. Keskeneräisyyden tunteen sietäminen vaatii itseluottamusta.
Vuokrasin muutama kesä sitten paikan ompelimosta. Tarkoitus oli opetella ompelemaan kierrätysvaatteita. Lähtötasoni oli lähes nolla. Osasin ommella suoraa ommelta sujuvasti. Muistan ne tuskalliset keskeneräisyyden tunteet kun yritin parsia vanhoista rikkinäisistä vakosamettihousuista itse kaavoittamaani tilkkuliiviä kasaan. Se oli loputonta purkamista ja uudelleen ompelemista. Tajusin siinä aika nopeasti opettelevani jotain aivan muuta kuin ompelutaitoa. Ja jälkikäteen tuo on helppo vahvistaa. Opettelin epäonnistumista ja sen sietämistä. Tuosta taidosta on ollut valtavasti hyötyä matkalla tähän pisteeseen, jossa nyt olen. Siedän epäonnistumisia huomattavasti paremmin tuon kokemuksen myötä. En samaistu niihin. Epäonnistuminen ei määritä minua. Ja suhtaudun neutraalisti ei vastauksiin joita väkisinkin saan yhteistyöehdotuksiini aina välillä. Näin ei ole aina ollut. Tätä on pitänyt harjoitella ja tähän on pitänyt siedättää itseään.
Huonommuuden tunne joka on usein oppimisen tiellä tulee usein lapsuudesta. Koulussa tai perheessä on kommentoitu omia kykyjä niin, että tuo ajattelematon kommentti on mennyt herkällä lapsella syvälle ja siitä on muodostunut joskus jopa koko aikuisiän kestävä uskomus itsestä. Nuo uskomukset ovat vain vanhoja tunteita ja niistä on mahdollista vapautua. On oltava rohkea kohtaamaan huonouden tunne jotta siitä voi päästää irti. Oikeasti ei tarvitse kokea olevansa huono vaikka ei vielä osaa.
On upeaa oppia uusia taitoja koska tahansa. Oppiminen ei loppunut lapsuuteen ja nuoruuteen. Tätä ei meille useinkaan opeteta. Pitäisi osata heti, ja jos ei osaa niin ”juttu ei ole itseä varten.” Liian harva alkaa opetella aikuisiällä uusia taitoja; piirtämistä, laulamista, jonkun soittimen soittamista, uuden kielen oppimista… Mitä ikinä se onkaan joka kutsuu itseä. Liian moni sanoo siihen ”en osaa” ja unohtaa isotkin haaveensa.
Itse en tiennyt vielä reilu vuosi sitten yhtään mitään blogin pitämisestä saati sen kaupallistamisesta. Kuljin pieniä askeleita eteenpäin asiasta kiinnostuneena ja yllättäen huomaan oppineeni valtavasti asioita. Minulla on valtavasti vielä opittavaakin. Elämä on mielenkiintoinen matka jolla ei tule tylsää kun asenne on avoin uudelle. Joka päivä voi oppia jotain uutta kun mieli on avoinna sille.
Seminaarin innoittamana suuntaankin innolla ja entistä motivoituneempana kohti uusia epäonnistumisia. Suosittelen sinullekin samaa. Sanonta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä sisältää totuuden, mutta epäonnistumisista huolimatta katse kannattaa suunnata päättäväisesti eteenpäin.
