Kun rakastut, aika menettää merkityksensä. Saatat rakastua intohimoisesti ihmiseen, työhön, harrastukseen tai mikä ikinä sinua tunne-elämässä liikuttaakaan. Intohimoinen tekeminen antaa siivet, jotka kantavat eteenpäin. Tekeminen inspiroi, saa sisäisen kutkuttavan tunteen. Haluat keskittyä siihen yhä lisää. Tämä tuntuu upealta. Tätä haluan lisää elämääni. Energiat tuntuvat hyvältä kehossasi ja ympäröivässä maailmassa. Ajalla ei ole väliä, kun on rakkautta. Saatat uppoutua intohimosi kohteeseen unohtaen ajan kulun. Riemu täyttää sydämen ja kehon hyvän olon tunteena. Kun sinulla on rakkautta, sinulla on kaikki.

Kun päästin lopulta irti entisen elämän työidentiteetistä, alkoi vapautua tilaa unelmille. Luonto, terveys ja hyvinvointi ovat aina olleet tärkeitä asioita elämässäni. Samoin luovuus, tunteet ja kauneus. Elämän ruuhkavuosina annoin kuitenkin näille yhä vähemmän aikaa kunnes aloin tuntea stressiä ja fyysistä oireilua. Tarkkailin itseäni ja sitä elänkö arvojeni mukaisesti. Pitkällisen itsetutkiskelun ja arvomaailman siivouskampanjan jälkeen sain omat palikat kohdalleen ja teen nyt päivittäin asioita jotka kuvastavat omannäköistä elämäntapaa. Elämänmuutosremontti oli kattava ja piti sisällään työt ja ihmissuhteet. Ratkaisevaa oli irtipäästäminen vanhasta ja luottamus siihen, että elämä kantaa vaikka hyppäät hetkeksi hyiseen veteen, tietämättä miten selviät pinnalle.

Mikä on elämän kolmas näytös?

Ensimmäisessä näytöksessä elin lapsuuden ja nuoruuden aikaa. Olin sen armoilla millainen kotiympäristö ja ihmissuhteet ympärilläni vallitsivat. Minulle kehittyi tietty tunne rakastettuna olemisesta, omista erityispiirteistä ja myös uskomuksista millaisen leiman ihmisenä sain. Niillä aineksilla lähdin lapsuudenkodistani omaan elämään.

Toisessa näytöksessä elin elämän aikuisikää rakentaen pesää, perustaen perheen ja luoden omaa uraani. Yhteiskunnan paineet asettivat omat raaminsa. Millainen on hyvä nainen, äiti, puoliso, työntekijä? Mitä tavoittelen omaan elämääni? Miten toteutan itseäni joka osa-alueella? Elämän ruuhkavuodet veivät mennessään omassa turbulenssissa ja koin sekä tyventä että myrskyä. Saldona oli kaksi avioeroa, sekä ihmissuhteita joista joku viipyi luonani pidempään, jonkun kanssa kohtaaminen tuotti ohikiitävän hetken – aina opin jotain ihmisestä. Ihmiset peilinä opettavat elämää. Kenen viiden ihmisen kanssa vietät eniten aikaasi, on ratkaisevaa sille, millainen itse olet ihmisenä ja mikä on suunta.

Elämän kolmas näytös on oma tarinansa. Sille ei voi asettaa samoja raameja kuin elämän ensimmäiselle ja toiselle näytökselle. Ihminen on saanut elämänkokemusta, kehittänyt mahdollisesti itseään niin omassa kasvussa kuin työelämän osaamisten suhteen. On kehittynyt vahva tajunta siitä, mitä minä haluan. Mikä on minun arvomaailmani ja miten se elämässäni ilmenee. Joskus elämä on vienyt liian kauas omasta arvomaailmasta ja omannäköisestä elämästä, jolloin alkaa ilmetä stressiä. Tilaa intohimollesi ja rakkaudelle vapautuu, kun päästät irti vanhasta. Kun tunnet itsesi ja kuuntelet itseäsi sydämellä, tunnistat kehossasi mikä on hyvää itsellesi. Tunnistat myös, mikä aiheuttaa negaatioita ja ahdistusta. Sydän ohjaa ja valinnat voi tehdä sydäntä kuunnellen. Saat mielenrauhaa elämääsi ja vapaudut stressistä, kun elät itseäsi kuunnellen ja arvostaen.

Ehdin tapailla erilaisia ihmisiä ennen kuin tapasin rakkaani. Elämän kolmas näytös asettaa omat haasteensa. Olen sinut myös yksinäisyyden kanssa ja rakastan hiljaisuutta. Koen olevani parhaimmillani, kun voin antaa ja vastaanottaa rakkautta. Minulla on ollut avoimuutta ja aktiivisuutta ottaa elämä haltuuni. En ole pelännyt tavata uusia ihmisiä, vaikka olen kokenut vaativiakin asioita lähi-ihmissuhteissa. Jokaisesta ihmisestä matkani varrella kiitän.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Uuden ajan parisuhde – mitä se on?

Rakastettuni tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, pyytämättä, ilmoittamatta. Toki olin hänet ajatuksin tilannut universumista. Olinhan aina toivonut ja rukoillut rakkautta, en muuta. Samoin kuin taitelija sanoo taiteensa olevan tunnetta ja kokemusta, niin koen minä myös heränneen rakkauteni. ”Kellä onni on, se onnen kätkeköön”, sanotaan. Rakastuminen saa aikaan minussa niin kokonaisvaltaisen tunteen, että haluan huutaa sen koko maailmalle. Koen sekä läheisyyttä, intohimoa ja seksuaalista vetovoimaa. Seksuaalinen vetovoima parisuhteessa on elämä itse, vuorovaikutuksen kaunein muoto syvässä yhteydessä toteutuessaan.

Elämäni näytelmän kolmannen näytöksessä olen kokenut eläväni uuden ajan parisuhdetta. Se perustuu enemmässä määrin tunteisiin ja hyvään oloon. Suhdetta ei määritä järjen ääni, turvallisuudentunteen hakeminen, pikkulapsiaika, pesänrakentaminen, yhteiset vastuut ja velat, yhteiset tavoitteet tai käytännön intressit. Toki meillä rakkaani kanssa on heti alusta alkaen unelmia ja suuntaamme myös tulevaisuuteen. Teen elämäni valintoja sydäntä kuunnellen ja sydän ohjaa kaikkia valintojani tässä hetkessä. Mikä on viisaampi kuin ihmisen sydän, kun osaa kuunnella kehon ja sielun sanomaa ja havahtua tuntojensa äärellä.

Tällä kertaa luottamukseni ihmiseen on herännyt heti rakastumisen alussa ja koen vahvaa hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunnetta. Epävarmuus on poissa. Sanat ja teot tukevat tunnetta. On helppo ja hyvä hengittää. Voin olla täysin oma itseni. Henkinen ystäväni kysyi minulta, kertoessani orastavasta suhteestani; tuntuuko siltä, että olemme tunteneet joskus aiemmin? Juuri siltä minusta tuntuu. Tuttuuden tunne on käsin kosketeltava. Minun ei tarvitse selittää rakastetulle itseäni. Hän tuntuu luonnollisesti ymmärtävän minua. Itseni kanssa elän lopun ikääni. Toiset ihmiset ovat rinnallakulkijoina-kuka hetken, kuka pidempään. Uskon, että aidon rakkauden kohdalla kyse ei ole sattumasta. Se on suuremmasta voimasta lähtöisin oleva rakkaus. Olen usein rukoillut; tapahtukoon sinun tahtosi. Tai mikä on minun merkityksellinen tehtäväni maan päällä? Suhtaudun elämään ja rakkauteen nöyrästi. Elämä on hetkessä. Kaikella on määräaikansa, aikansa taivaan alla. On aika rakastaa, aika surra, aika iloita ja aika itkeä. Kun minulla on rakkautta, minulla on kaikki.

Kohti omaa sisäistä rakkautta ja valoa

Elämä on tässä ja nyt. Ei ole tarve vatvoa menneitä. En varmistele jotain, mitä pitää tapahtua tulevaisuudessa. Ainut mihin voi luottaa tulevaisuudessa on muutos. Muutokseen on uskallettava reagoida sydäntä kuunnellen. Vain siten voi pysyä omalla polulla. Uskallan toteuttaa itseäni joka osa-alueella kuunnellen sydäntäni. Luontovoiman lisääminen elämässäni toimii eheyttävänä ja energisoivana. Mitä enemmän vietän aikaa luonnossa, sitä onnellisemmaksi koen elämäni. Rakkaus onnellistuttaa ja antaa energiaa. Otan vastaan haasteita ja mahdollisuuksia, kun niitä tulee vastaan. Kun annan itsestäni, saan aina moninverroin takaisin. Kuuntelen mikä tuntuu tuovan iloa ja arvomaailmani mukaista tekemistä. Voin muuttaa suunnitelmaa matkan varrella. Minun ei tarvitse lyödä lukkoon elämääni, vaan antaa sen elää virtaavasti ja katsoa mikä toimii. Voin kehittää ja korjata toimintaani koko ajan. Tässä ihmiset ovat peilinä ja vuorovaikutus ja palaute antavat suunnan sille mikä on tarve ja mihin kannattaa keskittyä. Ihmissuhteessa on olemassa jatkumo. Kaikki tuntuu helpolta ja mahdolliselta. Uskallan ottaa vastaan haasteita, luotan tulevaisuuteen ja itseeni. Vedän myös puoleeni rakkautta magneetin lailla. Hyvä mieleni heijastuu ympärilleni. Rakkauteen vastataan rakkaudella universaalisti. Haluan jakaa kokemukseni, jossa sydämen ohjaus on osallisena asiassa. Sydän on viisas. Se tietää. Se tuntee. Siihen voin luottaa.

Artikkelin kirjoittaja Vuokko Isokorpi on tamperelainen, maaseudun juuret omaava positiivinen ja innostuva oman elämänsä ”muutosagentti”, joka on rohkeasti siirtynyt pankkimaailmasta luontopoluille. Vuokko on äiti neljälle ihanalle lapselle ja hänen innostuksenkohteita ovat lempeä liikunta, läsnäolo, sydänyhteys, luonto voimauttajana, vapaaehtoistoiminta sekä eettiset arvot.

Artikkelin kirjoittaja Toimitus

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.