Usein sanotaan, että kun on käynyt lähellä kuolemaa tai sairastunut vakavasti, osaa arvostaa elämää. Minulla tämä kyky on ollut aina luonnostaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta saattaa olla, että kokemusteni valossa elämä ei ole ollut koskaan minulle itsestäänselvyys.
Joskus pystyn nauttimaan elämästä todella äärimmäisen vaikeidenkin tunteiden keskellä, en tietystikään aina, mutta useimmiten jo nuoruudessani päiväkirjamerkintäni päättyivät tuskaisen ahdistuksen sävyttämän kirjoituksen jälkeen kiitollisuuteen. Muistan vaikeimmiltakin ajoiltani sen oman onnentunteen pelkästä olemassaolosta.
Läsnäolossa suurin tunne minulle on nautittavuus, olipa elämäntilanne mikä tahansa. Joskus läsnäolo saa tuntemaan jotain niin suurta, että pakahdun. Joskus se voi pelottaa ja joskus synnyttää suunnatonta iloa. Ilo kuplii ja läikkyy ja kaikki tuntuu uskomattoman ihanalta.
Tunteita tulee ja menee, elämässä on aina ylä- ja alamäkiä. Välillä itken, koen epätoivoa ja puran suruani. Kuitenkin muuttumattomana siellä taustalla, tunteiden takana on aina sama maisema johon palata. Siihen maisemaan on vain yksi hengenveto matkaa. Ajatukset ovat siinä kuin hälisevänä ihmisjoukkona edessä tai kuin kaiken peittävänä verhona hämäämässä, mutta kun pystyn ohittamaan oman mieleni äänisaasteen olen jo perillä.
Hetkessä. Tässä. Juuri nyt. Se on läsnäoloa.
Läsnäoloa siinä, että elämä tapahtuu nyt. Kaiken kurjuudenkin keskellä, minkä mieli luo usein ”nerokkaana” tyhjästäkin, on tämä hetki ja sitä on hyvä hengittää. Voin olla kaiken keskellä kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus kokea elämää. Sydämeni lyö ja hengitän.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Läsnäolo herättää ihmeet todellisiksi
Läsnäolon kokemuksessa intohimo on minulle aina totta. Tyhjyys, syvä yhteys itseen sisältää kaiken ja ei mitään. Läsnäolo on aitoa merkityksellisyyttä ja mahdollisuus mihin vain. Se on kuin taikuutta. Luomme kokemuksemme joko tietoisesti tai tiedostamattamme. Läsnäolo mahdollistaa meille suuremman tietoisuuden itsestämme ja maailmasta.
Läsnäolo on erityisen merkityksellistä ihmisten parissa ja luonnossa. Jokainen kasvi ja asia siellä kertoo omaa tarinaa ja me kuulemme sen vain sammuttamalla mielemme hälyn. Ja voimme kohdata aidosti toisemme ihmisinä vain ilman mielipiteitä.
Mieli on kuin ikiliikkuja, joka pelkää pysähtyä. Se pelkää muuttuvansa merkityksettömäksi ja sen suurin pelko on kadota olemasta. Siksi se pitää niin kovaa meteliä itsestään. Ihan kuin ilman sitä ei olisi elämää vaikka totuus on juuri päinvastainen, – elämä näyttäytyy kaikessa kauneudessaan vasta kun ikiliikkuja on poissa tieltä.
Läsnäolosta nauttiminen ei tarkoita sitä, että siinä olisi kyse vain elämän onnellisista hetkistä tai hyvistä tunteista. Joskus suru, kateus tai vihakin voi hyväksyvässä tilassa tuntua voimauttavalta kokemukselta.
Läsnäolo on kaiken hyväksyvää elämän virrassa uiskentelemista. Läsnäolossa ei erotella kokemuksia, eikä jaotella asioita hyviksi tai huonoiksi. Asiat saavat olla. Minä on vain tarkkailija eikä mielipiteillä ole siinä mitään arvoa.
Läsnäolo ei aina onnistu. Joskus ajatukset ovat liian mielenkiintoisia, tulevaisuus liian pelottava tai menneisyys liian sitä tai tätä. Älypuhelin ja somettaminen on myös tehokkaita läsnäolon tappajia jotka ainakin itselläni vievät siitä usein liian ison palan.
Läsnäolo on nykyhetken täydesti kokemista, ajatuksettomuutta, linnun laulua, lapsen tunnetila hänen silmissään. Pieni hymynkare toisen huulessa, peitetystä ahdistuksesta kertova äänensävy arkipäivän kohtaamisessa, kassaneidin huulipuna, tiskivedessä yksitellen poksahtavat vaahtokuplat, lehtien havina puissa, sammaleen pehmeys kivellä, suljettu televisio, kireät lihakset, liian pinnallinen hengitys, syvä hengittäminen, kukkasen terälehden värin syvyys, itku, nauru, syli, hiusten silittäminen, ilo ilman sanoja.
Läsnäolo on pysähtymistä siihen mitä tapahtuu nyt. Kun näen aidosti onko lapseni levoton, surullinen, huolestunut, peittääkö hän pelkoaan. Mitä itse olen juuri nyt, mihin yritän paeta ja mitä. Sen huomaamista, että kaikki on hyvin juuri nyt. Kuinka rakas ja ihmeellinen onkaan kumppanini tavallisissa rutiineissaan. Läsnäolo herättää meidät todella näkemään elämän ihmeellisyyden.
Läsnäolo on avain intohimoiseen elämään
Voimme sanoa olankohautuksella kuitaten ”Tuossa lensi lintu” tai voimme todella herätä siihen ihmeeseen miten käsittämättömän hienoa ja ainutkertaista se oikeasti onkaan.
Läsnäolo on ravitsevaa, elähdyttävää, todellista elämää. Läsnäolossa näemme, että kaikki on ihmettä. Kaikki muu, – suorittava tekeminen, yrittäminen ja suunnittelu on sen halpoja kopioita. Ne eivät voi koskaan tuntua yhtä aidoilta.
Läsnäoloa ei tarvitse pyytää ja vaatia toiselta, riittää kun on itse sitä vahvasti. Läsnäolon nautittavuus on niin huikea, että se vetää kyllä muutkin sitä janoavat mukaansa. Läsnäolo on joskus kuin portti Narniaan, tosin arkirealismin täyttämään Narniaan. Läsnäolo on se mikä tekee minulle arjesta juhlan.
