Niin paljon on puhetta nykyisin unelmiensa toteuttamisesta, itsensä rakastamisesta ja kiitollisuuden tärkeydestä. Harmi, että sanoilla ei voi tavoittaa kunnolla sitä mitä näiden asioiden tiimoilta tahtoisin jakaa.
Viime päivinä olen saanut entistäkin vahvemmin selkeyden ja varmuuden siitä kuinka tärkeää on todella oppia rakastamaan itseään ja kun todella osaamme sen taidon elämä tuo eteemme sanoinkuvaamattoman paljon hyvää niin monilta suunnilta. Kun haluamme parantaa omaa elämänlaatuamme niin tärkein siinä on kyky rakastaa omaa itseämme. Se on aivan nurinkurista suhteessa siihen mitä meille on opetettu. Itseään on opetettu ajattelemaan vasta viimeisenä.
Joskus rakkaus on pieniä valintoja pois siitä, ettei uhraa itseään. Ei minkään vuoksi. Ei suostu olemaan toisten tunteiden sylkykuppina. Uskaltaa ottaa itselleen vastaan hyvää.
Kun voin hyvin säteilen ja levitän ympäristööni hyvää oloa kuin aurinko. Mutta aivan kuten jotkut eivät pidä valosta, toisia oma ilo häikäisee. Se saa toisten varjot liian teräviksi. Kanssaihmisen oma paha olo tulee tietoisemmaksi. Silloin joku voi sanoa, että se on onnellisen syy. ”Mitäs hehkut! Vituttaa.” Tuollainen reaktio tuntuu suurelta väärinkäsitykseltä.
Aurinkohan ei voi sille mitään, sen tehtävä on paistaa. Samoin hyvä olo kuultaa läpi.
Kun ihminen on iloinen ja onnellinen se ei ole asia mistä pitäisi kokea syyllisyyttä mutta ympäristö usein heijastaa syytöksiä. Jos itsessä on syyllisyyttä, silloin myös syyllistyy helposti. Mutta kaikessa piilee johtolankoja. Syyllistävät kommentit voivat toimia valaisevina tekijöinä tuoden tietoisuutta vielä niihin kohtiin itsessä joka ei haluaisi suoda varauksetonta onnea itselle. Mikä uskomus itsessä vieläkin uskoo, että siinä on jotakin pahaa oikeasti muille?
Onnellisuus ei ole asia josta kenenkään pitäisi syyllistyä. Onnellisuus ei ole keneltäkään pois. Sen sijaan tulisi tulla yhä tietoisemmaksi, että jokaisella on oma vastuu omasta elämästään. Muiden syyttäminen on vastuun pakoilua.
Olen itse tullut vuosien aikana suhteellisen neutraaliksi tuolle asialle. Näen yhä enemmän sen, että mitä suurempi tarve draamoja on kehittää sen isompia tunteita sisimmässä on käsiteltävänä. Draamat ovat usein tapa paeta oman elämänsä vastuuta ja omia todellisia tunteitaan. Draama on kuin laastari jonkun oman kipukohdan päälle joka vain pitää mädän sisällä, ei paranna.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Sisäinen paratiisi luo ulkoisen
Olemme oppineet elämään mielen maailmassa, ja meitä on ohjattu aina hakemaan syyllisiä ulkopuolelta joten tuo on tottakai se luonnollinen suunta mihin heijastaa ongelmansa. Olen kuitenkin huomannut käytännön kokemuksesta, että tämä maailma toimii sisältä käsin. Silloin se hyvä mitä suomme itsellemme resonoi takaisin maailmasta.
Se on itselleni nykyään niin selvää. Kun minulla on rakkautta itselleni, maailma heijastaa sen takaisin. Maailma heijastaa minulle takaisin myös oman rakkaudettomuuteni. Aina ei ole kuitenkaan helppoa rakastaa itseään vaikka tämän tietää. Sitä pitää opetella ja harjoitella joka päivä.
Kun olemme valmiita katsomaan itseämme peilistä neutraalisti kaikkine tunteinemme voimme muuttaa paljon sisältä käsin. Jos taas haluamme edelleen ulkoistaa omat tunteemme, pyörimme ympyrää. Elämämme ei mene eteenpäin, emme kehity. Olemme rakkaudesta vajaita.
Rakkaus itseään kohtaan on ennen kaikkea kaikkien omien tunteiden hyväksymistä ja syleilemistä. Ottamalla omat tunteemme rakkaudella henkiseen syliin ne tulevat kohdatuksi ja parannetuksi. Vaikeat tunteet neutralisoituvat kun avohaavat saavat hoitoa.
Vastustamalla omia tunteitamme pidämme vaikeita tunteita yllä. Rakkaus on ennen kaikkea kaiken hyväksymistä itsessä. ”Näin minä tunnen nyt. Näin minä koen.” Neutraalia havaitsemista, ei arvottamista. Ei itsensä korostamista tai väheksymistä.
Kun ihminen rakastaa itseään hyväksymällä omat puolensa hän alkaa hehkua luonnollista hyvää oloa. Tuosta tunnistaa ehjän ja tasapainoisen ihmisen jolla on hyvä olla nahoissaan.
Kenenkään ei ole yksiselitteisesti helppo oppia rakastamaan itseään ja sellaisen työn tekemisestä onkin syytä olla kiitollinen itselleen. Kiitollisuus lisää rakkautta ja hyvää oloa entisestään. Jokaisella on avaimet käsissään omaan elämään ja ne toimivat ennen kaikkea sisäisiin lukkoihin oman onnemme tiellä.
