Jokainen meistä elää muutoksen virrassa, missä kaikki ympärillämme muuttuu koko ajan. Tiedän, että kyllästymiseen saakka kuulemme siitä, kuinka voimme näissä muutoksen pyörteissä olla ajelehtijoita, käytäntöjä seuraavia tai soveltavia perässäjuoksijoita. Tai kuinka parhaassa tapauksessa oivallamme, että voimme aidosti vaikuttaa siihen, millainen oma tulevaisuuteemme on. Huolimatta siitä, että ei aina jaksaisi tai haluaisi kuunnella puhetta muutoksesta, olisi hyvä oivaltaa, että juuri muutos tarjoaa meille mahdollisuuden rakentaa elämästämme merkityksellistä. Voimme esimerkiksi irtaantua valtavirrasta ja aloittaa elämisen omien arvojemme mukaisesti. Siten, että arvot ovat kaiken toimintamme perusta. Muutos tarjoaa mahdollisuuden ja luo edellytyksiä joka hetki uuteen, jos vain uskallamme luottaa sisällämme olevaan rohkeuteen.

Arvojen parissa työskennelleenä ja yritysten kehittäjänä toimineena, minua on kiehtonut jo vuosia se, kuinka rakennamme menestyviä ja hyvinvoivia organisaatioita, joissa työskentelee motivoituneita ihmisiä. Minusta on ollut kiinnostavaa seurata sitä, miten on oikeasti mahdollista rakentaa missiosta, visiosta ja arvoista se yhteinen toimintakulttuuri, jossa luodaan juuri ne hyvät puitteet, missä kaikki ymmärtävät oman merkityksensä ja pääsevät hyödyntämään osaamistaan ja oppimaan. Kun yhteinen suunta on määritelty, löytyy rohkeutta tarttua kokeilevaan kulttuuriin, joka taas mahdollistaa sen, ettemme etsi vain onnistumisia, vaan haemme sijaa oppia ja kehittyä.

Kuinka siis toimia? Miten määrittää arvot ja kuinka arvot voisivat olla näkyviä? Millä tavoin voisit huolehtia siitä, että arvot näkyvät ensinnäkin sinun omassa arjessasi, kohdatessasi muita sekä viestiessäsi? Hakiessasi uusiin tehtäviin?

Olen havainnut, että arvojen pohtimiseen tulee varata riittävästi aikaa ja uskaltaa olla rehellinen. Tulisi välttää nopeita ratkaisuja ja ”oikeita” sekä ”hyviltä” kuulostavia sanoja, sillä arvoissa ei ole oikeaa tai väärää. Yksittäiset sanat eivät kanna, ellet ole nähnyt vaivaa niiden kiteyttämiseen.

Arvot eivät ole joko-tai, vaan arvot ovat sekä-että

Arvot eivät ole joko-tai-juttu, vaan sekä-että. Arvot ovat sekä näkyvillä että näkymättömissä. Arvot ovat meille kaikille sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän väline. Ne ovat sekä selkeästi määritelty että määrittyvät tekijän tekemisen kautta. Arvot ovat sekä abstrakti asia että konkretiaa, oikeasti nähtävissä kun joku organisaatiossa käsinkosketeltavasti tekee jotain, josta voitaisiin todeta: ”Tuossa se näkyy!”

Arvot ovat organisaation sisällä sekä tilan luomista, että sen rajaamista. Arvot antavat suuntaviivat siihen, kuinka toimitaan, vaikka selkeää vastausta ei ole nähtävissä. Arvot ovat signaali johtajuudesta ja organisaation yrityskulttuurista. Kuten käsite ”toimintakulttuuri” koostuu kahdesta osasta: ”toiminnasta” ja ”kulttuurista”. Organisaation kulttuuri tehdään todeksi yhdenmukaisen, yhdessä rakennetun arjen arvotoiminnan kautta.

Arvot ovat sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä. Jokaisen ihmisen tulisi määrittää itselleen tärkeät asiat, arvot, sillä ne auttavat suuntaamaan toimintaa kohti sitä, minkä kokee itselleen merkitykselliseksi. Siten meidän on helpompaa löytää työtehtäviä ja organisaatioita, joiden toimintaan haluamme sitoutua. Arvot ilmentävät käsitystä siitä, mikä meille on tärkeää ja ne kuvastavat niitä painopisteitä, miten asioiden mielestämme pitäisi olla.

Arvot luovat pohjan tulevaisuuden työelämän menestystekijänä

Olin erityisen iloinen siitä, että Andy Hopi tarttui ehdotukseeni rakentaa TÄYSII 2024 -seminaarin teemaksi arvot. Tänä vuonna Täysii-seminaari tarjoaa mukanaolijoille mahdollisuuden oivalluttaa arvot omassa arjessa eläviksi valinnoiksi sekä toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi. Puheiden ohessa olevissa harjoitteissa jokainen pääsee työstämään arvoja ja pohtimaan niiden syvempää merkitystä.

Arvot, jotka toimivat tapahtuman perusaineksena, ovat tänä päivänä välttämättömyys. Arvot ovat meissä itsessämme, syvällä sisällämme oleva tasojärjestelmä. Sellaisenaan arvot menevät perusinhimillisyyteemme. Arvojen avulla ihminen asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. Arvot automatisoivat, helpottavat ja nopeuttavat päätöksentekoa. Yleensä ihminen tekee valinnat arvojensa mukaisesti, tiedostaen tai tietämättään.

Tulevaisuudessa muutoskyvykkyys edellyttää arvojen, niin omien kuin yhteisönkin, sisäistämisen käytännön toimiin asti. Keskiössä on arvojen tunnistaminen ja niiden kuljettaminen, paitsi arjen toimijaksi myös tulevaisuuden rakentajaksi. Seminaaripäivässä käytettävät konkreettiset työkalut tarjoavat arvojen löytämiseen uskomattoman mahdollisuuden ja nostavat toivottavasti sinunkin arjessasi arvot arvoon arvaamattomaan.

Arvoista, arvojohtamisesta ja organisaatiokulttuurista on tehty tutkimusta, mutta tapahtumaa, jossa puhutaan vain arvoista ja tarjotaan välineitä arvojen todelliseen pohdintaan ja työstämiseen, ei ole ennen tätä ollut olemassa. Onkin iso ilo olla mukana sekä kumppanina, kehittäjänä että juontajana tässä!

Toivon, että näen sinutkin mukana tapahtumassa – ja tulet mukaan arvomatkalle kanssamme. Takaan, sitä päätöstä et kadu.

Jaana Villanen

Intohimoinen arvotyyppi, arvostrategi

Artikkelin kirjoittaja Jaana Villanen on arvostrategi, palvelu- ja liiketoimintavalmentaja, luennoitsija ja sparraaja. Jaana tarjoaa konkreettisia välineitä ja käytännönläheisiä vinkkejä siihen, miten määrittää itsellesi ne merkitykselliset asiat, minkä puolesta haluat toimia, arvosi, ja kuinka ankkuroida niistä itselle ainutkertainen tapa toimia.

Artikkelin kirjoittaja Toimitus

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin puheet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.