Moni elämääni sivusta seurannut saattaisi sanoa, että minulla on ollut vaikea elämä. Näin varmasti onkin, jos huomioi pelkästään ulkoiset merkit ja elämän tapahtumat. Viiden lapsen yksinhuoltajuus, useat eroon päättyneet parisuhteet, ammatillinen etsintä, jatkuva muuttaminen (jopa maasta toiseen) luovat monelle mielikuvaa vastoinkäymisistä.

Se, miten itse oman elämänsä kokee, on kuitenkin hyvin henkilökohtaista ja se on, mikä ratkaisee. Vain sinä itse koet oman elämäsi, vain sinä itse elät omaa elämääsi. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä mieltä muut sinun elämästäsi ovat. Sinun elämäsi on sinun elämäsi.

Minä rakastan elämääni. Se on kaikin puolin rikasta, täyttymyksellistä ja antoisaa. Tunnen olevani vapaa, rakastettu ja turvassa. Tämä ei tarkoita sitä, että elämäni olisi aina seesteistä ja että minulle tapahtuisi vain kivalta tuntuvia asioita ja että minulla olisi aina hyvä fiilis. Ei todellakaan. Elämään kuuluu kaikenlaiset tapahtumat, joista toiset saavat minut pois tolaltani. Oleellista on se, miten pian saan itseni takaisin kasaan, miten valitsen suhtautua kyseisiin tapahtumiin ja pyrinkö ottamaan opikseni tapahtumiin sisältyvän oppiläksyn. Epämiellyttäviksi kokemamme asiat yleensä sisältävät aina jonkin oppiläksyn meille. Me itse sisimmässämme tunnistamme tuon opittavaksi tarkoitetun asian, jos vain nöyrästi ja rehellisesti haluamme nähdä sen.

Se, että minulla on ollut runsaasti haastavia tilanteita elämässäni, johtuu pitkälti siitä, että olen jääräpäisesti pyrkinyt tekemään jotain, jolle elämä on sanonut ei, mutta minä en ole kuunnellut. En ole halunnut nähdä elämän/korkeamman tietoisuuden/luojan tarjoamia merkkejä ”väärästä” suunnasta, vaan jatkanut itsepäisesti valitsemallani tiellä. Olisin päässyt todella paljon helpommalla niin monessa asiassa, jos vain olisin antautunut elämän ohjaukseen aikaisemmin. Elämä tarjoilee meille jatkuvasti merkkejä valintojemme laadusta. Kyse on siitä haluammeko nähdä niitä, uskommeko niihin ja toimimmeko niiden mukaan. Sinänsä ei ole olemassa oikeita ja vääriä valintoja, mutta on kyllä olemassa helpompi ja vaikeampi tie.

Merkit voivat olla hyvin monenlaisia. Esimerkiksi yllättävät vastoinkäymiset jonkin asian suhteen, jonkin hankalan piirteen (alkoholiongelma, väkivaltaisuus, pettäminen) ilmeneminen uudessa ihmissuhteessa, toistuvat ongelmat ihan missä tahansa asiassa ovat todennäköisesti merkkejä siitä, että olisi viisasta vaihtaa suuntaa. Tunnistamme merkit kyllä, jos olemme niille vastaanottavaisia. Voimme myös erityisesti pyytää ohjausta ja merkkejä elämältä jonkin tietyn asian suhteen.

Elämälle antautuminen tarkoittaa elämän tarjoamien merkkien lukemista, niiden merkityksen ymmärtämistä ja omien suunnitelmien muuttamista tarpeen vaatiessa. Elämä kyllä tietää paremmin kuin me itse mikä meille on parhaaksi. Suunnitelmien muuttaminen on silti minusta ärsyttävää edelleen, vaikka tiedostankin sen olevan tarpeellista. Tuntuu vaikealta alkaa muuttaa omaa loistavalta tuntunutta suunnitelmaansa kesken kaiken. Tällä elämänkokemuksella uskallan kuitenkin vahvasti ja lämpimästi suositella sitä muillekin. Elämä vain tuntuu soljuvan kevyemmin ja helpommin toivomaani suuntaan, kunhan olen hangoittelematta vastaan ja olen joustava suhtautumisessani asioihin ja erityisesti muutoksiin. Onnistuessani antautumaan elämälle, siitä on seurannut lähes poikkeuksetta parempia ja kaikin puolin täyttymyksellisempiä tuloksia kuin olisin uskaltanut edes toivoa. Elämälle antautumista tukee kärsivällisyys sekä usko ja luottamus siihen, että kaikki sujuu parhaalla mahdollisella tavalla ja juuri oikeaan aikaan.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Oma sydämen ääni johtaa meitä samaan suuntaan kuin elämä. Muista kysyä itseltäsi usein, mikä sinusta tuntuu parhaimmalta sydämessäsi. Mieli saattaa ohjata meitä toiseen suuntaan vedoten järkisyihin ja egokin haluaa päteä aina välillä. Laita vaan suitset näille molemmille: egolle ja mielelle. Ne ovat ihan käyttökelpoisia työntekijöitä, kunhan pysyvät sydämen ohjauksessa. Sydämellä näet aina parhaiten.

Se, mikä tuntuu parhaimmalta, ei välttämättä tunnu helpoimmalta eikä niin tarvitsekaan olla. Sydän ja elämä ohjaavat meitä oikealle tielle ja siihen liittyy omien rajoitteiden purkaminen ja henkilökohtainen kasvu ihmisenä. Se sisältää vaikeiden asioiden kohtaamista ja käsittelemättä jääneiden asioiden käsittelemistä. Usein tähän liittyy lapsuudessa ja nuoruudessa koetut asiat, joihin liittyviä tunteita ei ole silloin kypsän aikuisen johdolla käsitelty, vaan niistä on muodostunut tunnelukkoja. Tunnelukot vääristävät kokemuksiamme tämänhetkisessä elämässämme ja reagoimme tietynlaisiin kokemuksiin siitä syystä epäjohdonmukaisesti ja yli- tai alireagoiden. Tämä johtaa helposti väärinkäsityksiin läheisissä ihmissuhteissa ja aiheuttaa ongelmia niissä.

Suurin unelmamme on usein pahimman pelkomme toisella puolen. Unelmamme toteutuminen vaatii pahimman pelkomme voittamista. Elämä tahtoo sinun unelmiesi toteutuvan. Elämä tahtoo sinun olevan onnellinen. Antaudu elämän ohjaukseen, ole rohkea ja sinun on mahdollista saavuttaa unelmasi. Usko unelmiisi ja tee asioita niiden toteuttamiseksi. Usko ja luota siihen, että kaikki tulee sinulle parhaaseen mahdolliseen aikaan ja parhaalla mahdollisella tavalla.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Tuuliasta.

Artikkelin kirjoittaja Tuulia Helmisola

Tuulia Helmisola on nokialainen diplomi-insinööri, puutarhuri, numerologi, henkinen opettaja, vaurausvalmentaja ja suuren uusperheen äiti. Tuulia rakastaa auttaa ihmisiä onnellisempaan ja yltäkylläisempään elämään ja työskentelee onnellisuuden oppaana henkisen valmennusalan yrityksessään. Tuulian sivut löytyvät osoitteesta www.tuulialaine.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.