Harri-Pekka oli kokeillut seinäkiipeilyä aiemminkin, mutta viime aikoina hän on alkanut harrastaa sitä säännöllisemmin. Laji kiehtoi häntä, sen meditatiivinen luonne ja keskittymistä vaativat liikkeet tuntuivat houkuttelevilta. Mutta samalla hän huomasi kamppailevansa syvän pelon kanssa. Hän oli aina ajatellut pelkäävänsä korkeita paikkoja, mutta oikeastaan kyse oli putoamisen pelosta.
Tapanilan kiipeilyhallissa seisoi 16 metrin seinä, joka oli fyysisesti täysin mahdollinen haaste hänelle. Se ei vaatinut äärimmäistä voimaa, vain hieman rehkimistä. Harri-Pekka tunsi itsensä valmiiksi. Hän näki reitin, arvioi sen ja päätti, että tänään hän kiipeäisi huipulle. Alku oli sujuvaa – ensimmäiset metrit etenivät vaivattomasti. Mutta noin kuuden metrin kohdalla kaikki muuttui.
Kun Harri-Pekka katsoi alaspäin, keho reagoi välittömästi. Hän oli kiinni valjaissa ja hän tiesi, ettei mitään voisi sattua, mutta pelko iski syvälle. Kehon reaktio oli vahva – kädet alkoivat hikoilla ja voimat hupenivat. Hän yritti jatkaa, mutta jokainen metri ylöspäin tuntui mahdottomalta. Kun hän lopulta päästi irti ja laskeutui takaisin maan pinnalle, iski häpeän tunne. Miksi hän ei päässyt ylemmäs?
Harri-Pekka kokeili myös puskemista, mutta se ei auttanut. Se johti tunteeseen, että seuraavalla kerralla hallille ei edes halunnut lähteä. Hän tunsi itsensä uupuneeksi ja lannistuneeksi. Mutta hän ei halunnut luovuttaa.
Hän päätti kohdata pelkonsa toisella tavalla – siedättämällä itseään vähitellen. Hän tiesi, että vapaasukelluksessa, jota hän myös harrasti, sama menetelmä toimi. Siellä ihminen ei voinut puskea itseään syvemmälle, kuin mihin keho oli valmis. Hän oli oppinut hyväksymään tietyt syvyydet, kunnes niistä tuli tuttuja ja turvallisia. Oli aika lähestyä kiipeilyä samalla tavalla.
Harri-Pekka antoi itselleen luvan edetä vain sen verran, mikä tuntuu hyvältä. Hän päätti keskittyä toistamaan samoja korkeuksia, kunnes keho alkaisi tottua niihin. Hän tiesi, että malttamattomuus ja kunnianhimo puskisivat häntä ylöspäin nopeammin, mutta tällä kertaa hän valitsisi toisin. Hän ei enää taistelisi pelkoaan vastaan, vaan hän opettelisi elämään pelon kanssa. Vasta sitten olisi aika nousta korkeammalle.
Emotionaalinen hyvinvointi vaikuttaa kaikkeen
Emotionaalinen hyvinvointi on keskeinen osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä se kietoutuu yhteen niin fyysisen kuin henkisenkin puolen kanssa, toteaa kirjailija ja tunnekouluttaja Harri-Pekka Pietikäinen. Ihminen on tietoinen olento ja juuri tietoisuuden taso erottaa meidät muista olennoista. Tämä tarkoittaa myös sitä, että henkisellä hyvinvoinnilla on valtava vaikutus kaikkeen, mitä koemme ja miten toimimme. Emotionaalinen tasapaino auttaa elämään harmonisesti sekä itsensä, että muiden kanssa.
Epämiellyttävien tunteiden, kuten pelon, sietäminen on yksi tärkeimmistä emotionaalisen hyvinvoinnin taidoista. Jos ihminen reagoi jokaiseen ärsykkeeseen impulsiivisesti tai yrittää tukahduttaa vaikeita tunteitaan esimerkiksi riippuvuuksilla, se voi johtaa vakavaan henkiseen uupumukseen ja pahimmillaan jopa hengenvaaralliseen tilaan.
Tasapainoinen elämä vaatii sitä, että ihminen pystyy tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan terveellä tavalla. Tämä ei ole ainoastaan yksilön hyvinvoinnin kannalta tärkeää, vaan myös koko yhteisön toimivuuden näkökulmasta olennaista. Kun ihmiset oppivat säätelemään tunnereaktioitaan ja kohtaamaan myös vaikeita tunteita, heidän välisensä yhteiselo sujuu huomattavasti paremmin.
Olennaista on oppia kohtaamaan pelko
Pelko on yksi ihmisen perustunteista ja sillä on ollut keskeinen rooli lajimme selviytymisessä. Se on kehittynyt suojelemaan meitä vaaroilta ja varoittamaan mahdollisista uhista. Vaikka nykymaailmassa pelkoa aiheuttavat tilanteet ovat usein hyvin erilaisia kuin esivanhempiemme aikana, on pelon perusmekanismi säilynyt samana. Jos esimerkiksi kuulemme yllättävän äänen pimeällä, kehomme reagoi välittömästi valppauden lisääntymisellä. Tämä primitiivinen reaktio on elintärkeä todellisissa uhkatilanteissa, mutta ongelma syntyy, jos emme osaa erottaa tarpeellista pelkoa turhasta pelosta. Kun pelko muuttuu hallitsevaksi ilman todellista uhkaa, se alkaa rajoittaa elämäämme ja estää meitä toteuttamasta itseämme täysipainoisesti.
Pelko myös ohjaa ihmisten käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, erityisesti nykyajan digitaalisessa maailmassa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ihmiset saattavat reagoida herkästi ja impulsiivisesti, koska he pelkäävät jäävänsä ulkopuolelle tai joutuvansa arvostelun kohteeksi. Tämä juontaa juurensa syvälle ihmisen tarpeeseen kuulua joukkoon ja tuntea itsensä hyväksytyksi. Kun reagoimme pelon ajamana liian nopeasti, emme välttämättä ehdi arvioida tilannetta järkevästi, mikä voi johtaa tarpeettomiin konflikteihin tai katumukseen myöhemmin.
Pelkoa ei kuitenkaan tarvitse, eikä pidäkään, pyrkiä poistamaan kokonaan. Sen sijaan olennaista on oppia kohtaamaan pelko ja ymmärtämään sen mekanismeja. Pelon edessä lamaantuminen voi johtaa siihen, että ihminen jää paikoilleen ja luovuttaa, mikä voi estää häntä saavuttamasta tavoitteitaan tai muuttamasta elämäänsä paremmaksi. Kun pelkoa kohti uskaltaa mennä pienin askelin, esimerkiksi sanomalla ääneen jotain, mikä tuntuu pelottavalta, voi se vahvistaa itseluottamusta merkittävästi. Jokainen pieni onnistuminen antaa rohkeutta jatkaa eteenpäin.
Pelon ja reaktion välissä on hetki – tila, jossa voimme valita, miten toimimme. Sen sijaan, että antaisimme impulsseillemme vallan, voimme opetella viivyttämään reaktiotamme ja tarkastelemaan tunteitamme tietoisesti. Tämä antaa mahdollisuuden erottaa aidosti vaaralliset tilanteet niistä, joissa pelko ei ole tarpeellinen. Kun opimme säätelemään reaktioitamme ja tunnistamaan, onko pelko hyödyllinen vai rajoittava, voimme elää vapaammin sekä tasapainoisemmin.
Pelkojen kohtaaminen johti merkityksellisyyteen
Harri-Pekan matka pelon ja epämiellyttävien tunteiden äärelle on kulkenut monien eri vaiheiden kautta ja se on muotoutunut hänen omien kokemustensa ja pohdintojensa myötä. Hän kuvaa, kuinka elämässä tehdyt valinnat ja kokemukset avautuvat uusina oivalluksina ja mahdollisuuksina. Hänen kiinnostuksensa näihin teemoihin juontaa juurensa hänen omista haasteestaan kohdata kipeitä tunteita ja elää pelkojen kanssa.
Harri-Pekalla on tapana lähestyä asioita kirjoittamisen kautta. Tämä on tehnyt kirjoittamisesta hänelle itselleen oppimisprosessin. Hänen ensimmäisissä kirjoissaan, joissa hän käsitteli valkohaita ja luolia, pelot olivat vahvasti läsnä, vaikkei hän sitä ollut etukäteen suunnitellut. Huomatessaan tämän yhteyden oli luontevaa syventyä pelon teemaan myös tietoisesti ja käsitellä sitä omana aiheenaan.
Halu auttaa muita näiden teemojen äärellä kumpuaa Harri-Pekan ajatuksesta vertaistuesta. Hän näkee, että jokaisella ihmisellä on oma ainutlaatuinen henkinen pääomansa, joka voi synnyttää toisessa ihmisessä ratkaisevan oivalluksen. Monesti hän on hämmästynyt siitä, kuinka jokin hänen kirjoituksensa tai puheensa on ollut toiselle ihmiselle todella merkityksellinen ja jopa elämää muuttava kokemus. Tämä mahdollisuus oivallusten synnyttämiseen kiehtoo häntä ja ajaa eteenpäin.
Harri-Pekka tiedostaa, että kirjoittaminen ja julkisesti puhuminen tarkoittavat aina myös itsensä altistamista hylätyksi tulemisen ja häpeän pelolle. Hän kuitenkin uskoo, että jos hän ei kohtaisi näitä pelkoja, hänen ajatuksensa ja kokemuksensa jäisivät vain hänen sisälleen. Hän ei pidä niitä korvaamattomina maailmalle, mutta hän ei voi koskaan tietää, mikä hänen jakamassaan tiedossa tai kokemuksessa voi synnyttää muissa jotain uutta ja arvokasta. Tämän vuoksi hän valitsee kulkea kohti pelkoa ja jakaa ajatuksiaan – antaen kuulijalle ja lukijalle vapauden ottaa siitä sen, mikä tuntuu merkitykselliseltä.
Harri-Pekka Pietikäistä haastatteli Andy Hopi.
Tila tunteen ja reaktion välissä – sieltä löydät avaimen muutokseen
Tunteen ja reagoinnin väliin jää tila, jonka kohdalla olisi hyvä hiljentää vauhtia hetkeksi. Siellä viettämämme aika määrittää kokemustamme elämästä, kenties enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia.
Kirjailija Harri-Pekka Pietikäinen uskoo, että epämiellyttävien tunteiden sietäminen on kenties tärkein opeteltavissa oleva ihmistaito. Epämiellyttäviä tunteita ei tarvitse yrittää välttää tai paeta. Kun niitä oppii sietämään, voi ne hyväksyä ja tuntea sellaisenaan.
TÄYSII 2025 -seminaarin puheessaan Harri-Pekka tarjoaa hyödyllisen näkökulman epämiellyttävien tunteiden sekä hankalien tilanteiden ja ihmisten kohtaamiseen. Tämä vauhdikas puhe tulee olemaan vahvasti kokemuspohjainen – yhtäaikaisesti puhe sekä viihdyttää, että haastaa sinua. Tulet oppimaan lisää tunteiden sietokyvystä ja sen valtavista hyödyistä.
