Monesti mietin millainen olisin ja miten eläisin, jos en tietoisuustaitoja harjoittaisi. Olisinko vähemmän vapaa? En ole käytökseltäni ja tavoiltani mielestäni muuttunut, mutta suhtautumiseni on jalostunut. En ota ihan kaikkea valtavan henkilökohtaisesti. Suhtaudun elämään, sen tuomiin yllätyksiin ja haasteisiin rennommin. ”Kaikki muuttuu” tai ”Se menee ohi”, kuvaa tämän hetkistä asennettani. Sinullakin on vapaus havainnoida ja muuttua.

”Niin elämässä kuin urheilussakin, aina palataan harjoitteluun.” – Miika Nousiainen, Maaninkavaara

Vaatii harjoittamista oppia huomaamaan, ettei melkein mikään halu, asia tai esine ei ole takertumisen arvoista.

Ensinnäkin riippuvaisuus on haitallista, koska se kahlitsee. Miksi valitset sen mitä valitset? Haluatko todella itse vai kuka haluaa? Pahinta on, että halut muuttuvat, mikään ei riitä ja loppujen lopuksi mikään ei tunnu miltään.

Toisekseen kaikista toisten ihmisten sanomisista tai mielipiteistä välittäminen ja niiden takia oman toiminnan tai elämän muuttaminen orjuuttaa. Meidän kaikkien ei tarvitse elää samoja arvoja.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Takertumisen vaihtoehto on vapaus

Minulla on ajatus, että tietoisuustaitojen avulla oppii kuuntelemaan paremmin itseään ja ympäristöään luottaen puhtaisiin aistimuksiin. Joku kutsuu niitä vaistoiksi. Tarkan havainnoinnin oppimisen myötä aina välillä saattaa oivaltaa miten moni asia selkeytyy ja yksinkertaistuu.

Vapaus havainnoida ei aina ole helppoa, harjoittaminen vaatii tahdonvoimaa. Sitä tarvitaan, että pysyt tässä hetkessä ja palaat siihen uudestaan ja uudestaan. Se vaatii yhden päätöksen, jonka olen tehnyt: Elän tietoisesti läsnä ollen.

Tietoisuustaidot opettavat havainnoimaan tarkasti joka hetkessä, huomaamaan ennakkoasenteensa ja lopettamaan autopilotilla toimimisen. Silloin voin tehdä valinnan miten suhtaudun kiireeseen, työstressiin, saamattomuuteeni, lapsen tarpeisiin tai omaan fyysiseen olooni.

Vapaus havainnoida ajatuksia

Eri tilanteissa syntyy erilaisia ajatuksia. Ne ovat vain ajatuksia. En voi tietää, eikä kannata arvata mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ole mitään pakkoa tehdä samoja huonoja valintoja aina. Suhtautumistaan voi opetella muuttamaan tilanteen mukaan.

Vääristä tavoista luopuminen tai etenkin oikeasti tärkeiden asioiden lisääminen omaan elämään luo tunteen vapaudesta. Silloin on yhtäkkiä aikaa elää. Tietoisuustaidot antavat mahdollisuuden loppujen havaita mihin elämänsä käyttää ja onko siihen muutos tarpeen.

Valitse oikein. Se on vapautta.

Artikkelin kirjoittaja Annina Malin on iätön tietoisuustaitojen harjoittaja. Jokaisella on oma muuttuva todellisuutensa. Miten on mahdollista, että tavallisessa ansiotyössä 8-16 käyvä pienen lapsen äiti edes joskus kokee olevansa riittävän vapaa? Tietoisuustaidot, mindfulness, opettaa olemaan tässä ja nyt, havainnoimaan maailmaa vapaana ennakkoluuloista, opeista, käsityksistä, tavoista ja riippuvuuksista.

Artikkelin kirjoittaja Toimitus

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.