Jaana Villanen on arvostrategi, palvelu- ja liiketoimintavalmentaja, luennoitsija ja sparraaja, joka on omassa elämässään halunnut toteuttaa itselleen merkityksellisiä asioita yrittäjänä todeten omaksi missiokseen tahtotilan auttaa ihmisiä ja yrityksiä näkemään mahdollisuuden mahdottomassa ja löytämään arvot välineeksi kehitykseen. Jaana itse valmentaa ja sparraa yrityksiä arvosta ja tekee työtä naisten voimaantumisen puolesta.
Kesällä 2017 Jaana käveli 2,2 miljoonaa askelta 56 päivän ajan Nuorgamista Hankoon edistäen naisten yrittäjyyttä ja keräten ammatteja kehitysmaan naisille. Keväällä 2019 häneltä julkaistiin kirja #nostanainenpäivässä (Readme.fi), johon hän on kerännyt 365 naisen tarinan. Kirjan tavoitteena on voimaannuttaa naisia, yhdellä tarinalla joka päivä. Jaana kysyykin: Kuinka sinä johdat itseäsi kohti sitä merkityksellistä elämää, missä voit toteuttaa itseäsi motivoituneesti?
Jaana haluaa myös muistuttaa, että tarvitsemme elämäämme toimintaamme ohjaavat arvot, jotka ovat meissä itsessämme, syvällä sisällämme ja jonka mukaan teemme valintoja ja toimimme päätöksentekotilanteessa. Kun pysähtyisimme miettimään omia arvojamme (=toimintamme sääntöjä), oppisimme hyödyntämään tätä kantavaa voimaa rohkeutta tarjoavana ankkurina, jonka avulla uskaltaisimme toimia itsellemme merkityksellisten asioiden puolesta. Ne auttavat priorisoimaan, asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Ne antavat voimaa tarttua mahdollisuuksiin, joita meille tarjoutuu ja toisaalta myös jättää asioita väliin ja sanoa EI.
Lue lisää Jaanasta:
– Jaana Andy Hopin haastattelussa
– 1527 km, 2,2 miljoonaa askelta Nuorgamista Hankoon
Merkityksellisyys on rohkeutta
Kaikki eivät välttämättä koe olevansa niin onnekkaita, että olisivat päässeet toteuttamaan työssään itselleen merkityksellisiä asioita. Koetko sinä niin? Vaikka merkityksellisyydestä puhutaan paljon, se ei vielä avarra asiaa, sillä merkitys itsessään ei ole mikään arvo. Merkityksellisyys elämään ja tekemiseen löytyy, kun ensin pysähdymme ja mietimme, kuka minä olen ja mitä minä haluan – ja miten toimin? Käytänkö aikaani niiden asioiden edistämiseen, jotka koen itselleni tärkeiksi? Arvostrategi Jaana Villanen syttyy kerta toisensa jälkeen siitä, kun hän saa avartaa mission, vision ja arvojen aarrearkkua, joista syntyy hänen mukaansa kantavin ja vahvin rohkeus, joka auttaa meitä kestämään vastoinkäymisiäkin. Jaana antaa TÄYSII 2019 -seminaarin puheenvuorossaan käytännönläheisiä vinkkejä siihen, miten kehittää itselleen rohkeuslihasta, jonka avulla löydämme voimaa pysähtyä, määrittää itsellemme ne merkitykselliset asiat, minkä puolesta toimia.