Emili on aloittanut Uupuneesta elinvoimaiseksi -valmennuksen, jossa kurssilaiset kertovat saaneen voimia arkeen ja työhön. Seuraavaksi hän esitteleekin 10 yllättävää syytä, mitkä voivat aiheuttaa uupumusta.

1. Unen ja levon puute

Olisi tärkeää panostaa uupumuksen ehkäisyyn jo ennalta. Emilin mukaan liian monelle tulee uupumisen myötä ns. seinä vastaan terveyden pettäessä, kun lepo on laiminlyöty. Jatkuva kiireen keskellä eläminen ja etenkin ruuhkavuodet verottavat jaksamista, kun omaa aikaa ei tahdo löytyä. Helposti lähdetään nipistämään yöunista, vaikka palautumisen kannalta yöunien pituutta tulisi päinvastoin lisätä. Näin palautumisaika töistä jää monilla liian lyhkäiseksi.

2. Liiallinen kiltteys

Toiseksi syyksi Emili kertoo sen, että Moni asettaa itsensä prioriteettilistan viimeiseksi niin töissä kuin kotonakin ja uupuu ikään kuin huomaamatta.

3. Kehon ”unohtaminen”

”Meillä on joustava keho ja se mukautuu eri tilanteisiin. Kuitenkin, kun stressi jatkuu pitkään, se esim. voi alentaa vastustuskykyä ja altistaa sairauksille”, Emili kertoo. ”Olisikin tärkeää huomioida kehon merkkejä stressistä ajoissa ja puuttua niihin jo alkumetreillä muutoksia tekemällä”, hän lisää.

4. Heikkolaatuinen ravinto

”Kun ihminen väsyy, monesti silloin nipistetään ruuan laadusta”, Emili kertoo. Juuri silloin olisi kuitenkin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota, että söisi terveellisesti, itselle soveltuvalla tavalla.

Stressin kuluttaessa elimistöä kannattaa huomioida mm. että saa tarpeeksi ravintoaineita, mitkä auttavat kestämään stressiä paremmin.

5. Epävarmuus

Viidenneksi syyksi Emili mainitsee, että epävarmuus elämässä altistaa uupumiselle, johtui se sitten mistä tahansa. Taloudellinen epävarmuus, kuten esim. epävarmuus työn jatkumisesta voi aiheuttaa stressiä. Mielenhallinta auttaa monia tällaisissa tilanteissa ja että yrittää keskittyä nykyhetkeen, jolloin keho saa ”levähtää”.

6. Armottomuus itselle

Emilin mukaan myös luonteella on suuri merkitys taipumukselle uupua. Esimerkiksi perfektionistit vaativat itseltään 110% suoritusta, eivätkö siltikään välttämättä ole tyytyväisiä tekemäänsä työhön. Armollisuuden opettelu onkin monille tärkeää, samoin kuin omien käytösmallien havainnointi. Jo pienillä askelilla on mahdollista saada muutosta aikaan.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

7. Suorittaja luonne

Pätkätyöt ja epävarmuus työelämässä aiheuttavat helposti hallaa ihmisille, jos ei huomata hidastaa välillä. Mikäli on tottunut olemaan suorittaja, uupumisen merkkejä voi olla vaikea havaita.

Emili kuitenkin muistuttaa, että mikäli tunnistaa itsensä suorittajaksi, se ei tarkoita suinkaan, että näin olisi loppuelämän ajan. Milloin tahansa voi ottaa askeleen toiseen suuntaan.

8. Omien rajojen tuntemisen puute

”Mikäli tunnistat itselläsi rajojen puutetta, kannattaa muuttaa omia käyttäytymismalleja. Tähänkin on runsaasti hyvin yksinkertaisia harjoituksia, joita voi ottaa käyttöön saman tien”, Emili pohtii kahdeksatta yllättävää syytä uupumukseen.

Yksi keino on opetella ottamaan aikalisä, ennen kuin vastaat myöntävästi. Emili kehottaa aloittamaan vaikka sanomalla: ”Palaan asiaan huomenna”, jolloin voi rauhassa miettiä mitä oikeasti haluaa vastata. Koskaan ei ole liian myöhäistä ja aina voi oppia uusia juttuja!

9. Elämänmuutos

Yhdeksänneksi syyksi Emili mainitsee elämänmuutoksen. Elämänmuutos, johtuipa se sitten esim. työpaikan menettämisestä, parisuhteen loppumisesta, läheisen ihmisen kuolemasta tai muusta elämää mullistavasta asiasta, voi jo yksistään johtaa uupumukseen. Kriisin keskellä uupumisen merkkejä voi olla vaikea havaita. Emili lisää, että myös ns. positiivinen elämänmuutos voi johtaa uupumiseen, esim. liian nopea tai tiukka elintaparemontti, jossa kehon lempeä kuuntelu unohtuu.

10. Epäinhimillinen työkuorma, esim. yrittäjillä

”Suomessa on paljon pienyrityksiä ja yhden ihmisen yrityksiä, jossa kaikki vastuu on yrittäjällä. Itse toivoisin, että Suomessa pienyrittäjiä tuettaisiin enemmän. Moni yrittäjä tarvitsisi lisäapuja, mutta taloudellisesti se ei ole mahdollista” Emili pohtii.

Hän toivoo, että uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä tulisi tulevaisuudessa lisää. Hän kehottaa hankkimaan esimerkiksi itselle soveltuvalta valmentajalta sparrausapua tai tehdä vaikka kollegan kanssa ns. sparrauspäiviä. Niistä voi syntyä loistavia ideoita myös työkuorman vähentämiseen. Jokainen päivä on oikeasti uusi mahdollisuus.

Emili kehottaa Täysii-sivuston lukijoita pitämään itsestään ja jaksamisestaan hyvää huolta. Emili antaa mielletään myös lisävinkkejä ja apua aiheen tiimoilta ja kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä, mikäli asia kutsuu.

Emilin voi löytää Luontaistuotteiden verkkokauppa Lootuskaupasta, jossa myös Uupuneesta elinvoimaseksi -valmennus on saatavilla.

Artikkelin kirjoittaja Anneli Päivänsara on mm. työhyvinvointi- ja hyvinvointipalveluita tarjoavan Päivänsara-yrityksen omistaja ja journalistiikan maisteri. Anneli on myös kahden ihanan ja vilkkaan pojan äiti, avovaimo, tytär ja ystävä. Jälkimmäiset tittelit ovat hänelle tärkeimpiä kuin suoritukset, sillä hän haluaa, että hänet mieluummin määritellään sen perusteella, minkälainen ihminen hän on, kuin pelkkien suoritusten perusteella. Terveellinen elämä, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja toisten auttaminen sekä inspiroiminen ovat aina kiinnostaneet häntä suuresti.

Artikkelin kirjoittaja Toimitus

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.